Icon
IAB Finlandin datatyöryhmä kysyi alkuvuodesta markkinasta vuoden 2023 panostuskohteita IABlogi

IAB Finlandin datatyöryhmä kysyi alkuvuodesta markkinasta vuoden 2023 panostuskohteita

30.08.2023 | Petri Mertanen, Datatyöryhmän puheenjohtaja

Kyselyllä halusimme selvittää, markkinointianalytiikan kontekstissa, mihin organisaatiot tulevat panostamaan vuonna 2023. Vastauksia tähän lyhyeen kyselyyn saatiin yhteensä 90 kappaletta, mainostajien edustaessa suurinta ryhmää (noin 41 %). Selvästi tärkeimmäksi panostuskohteeksi nousi vastauksissa ensimmäisen osapuolen data eli 1st party data.

Muita tärkeitä panostuskohteita olivat datan laatu, datan analysointi sekä lainsäädäntöön liittyvät asiat. Datatyöryhmä käyttää kyselyn tuloksia hyväksi omassa toiminnassa, kun seuraavia blogikirjoituksia, oppaita tai kyselyjä suunnitellaan.

Järjestelmän vaihtamiseen ei löytynyt panostushalukkuutta siitäkin huolimatta, että esimerkiksi Google Analytics on ollut eri maiden tietosuojaviranomaisten syynissä aiemmin kuluvana vuonna. Ehkä hieman yllättäen myös datan mallintaminen ei saanut paljon vastauksia. Katso tulokset alta ja lue datatyöryhmän blogipostaus ensimmäisen osapuolen datasta.

 

13.09.2023

Vaikuttajamarkkinoinnin pulssikysely: Vaikuttajamarkkinoinnin onnistumisen keskiössä arvopohjainen yhteistyö - vastuullisuus ja inhimillisyys korostuvat

Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen osana yrityksen tai organisaation muuta markkinointia ja viestintää on monipuolistunut ja käsiteltävät teemat ovat laajentuneet. Vaikuttajamarkkinointi nähdään nykyään myös merkittävänä vastuullisuusviestinnän keinona ja yritykset etsivät yhteistyökumppaniksi vaikuttajia, jotka jakavat samanlaiset arvot ja näkemykset.

lue lisää

30.08.2023

IAB Finlandin datatyöryhmä kysyi alkuvuodesta markkinasta vuoden 2023 panostuskohteita

Kyselyllä halusimme selvittää, markkinointianalytiikan kontekstissa, mihin organisaatiot tulevat panostamaan vuonna 2023. Vastauksia tähän lyhyeen kyselyyn saatiin yhteensä 90 kappaletta, mainostajien edustaessa suurinta ryhmää (noin 41 %). Selvästi tärkeimmäksi panostuskohteeksi nousi vastauksissa ensimmäisen osapuolen data eli 1st party data.

lue lisää

28.03.2023

IAB Europe -tutkimuskysely: Yli puolet yrityksistä eivät seuraa digimainonnan hiilijalanjälkeä

Internetin osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on eri arvioiden mukaan 2-4%, joka vastaa lentoliikenteen osuutta. Päästöjen on arvioitu tuplaantuvan 2025 mennessä. Digitaalisen mainonnan osuus koko infrastruktuurin hiilijalanjäljestä on erään vuonna 2018 tehdyn arvion mukaan noin 10%, luultavasti nykyään huomattavasti enemmän. Toisen arvion mukaan 70% median verkkosivun latautumiseen kuluvasta sähköstä voidaan liittää digimainontaan.

lue lisää

30.01.2020

Kysy IABlta: Vastauksia TCF:stä, ePrivacysta ja tietosuojasta

IAB Finlandin 23.1.2020 järjestämässä Master Your GDPR -seminaarissa oli painavaa asiaa tietosuojasta ja sen vaikutuksista alati muuttuvaan digitaalisen mainonnan ekosysteemiin. Alan polttavia uutisia kuultiin tietosuojaviranomaisen edustajalta, web-alustojen asiantuntijalta sekä IAB:n tietosuojaryhmän puheenjohtajalta.

lue lisää