Icon
Mobiilisovellusten merkitys markkinoinnissa kasvaa IABlogi

Mobiilisovellusten merkitys markkinoinnissa kasvaa

14.04.2016 | Digital Media Finland

Mobiilisovelluksista on tullut ensisijainen käyttöliittymä, jolla kuluttajat ovat yhteydessä mediaan, yrityksiin ja toisiinsa. Mobiilisovelluksiin erikoistunut markkinatutkimusyhtiö App Annie ennustaa maailmanlaajuisen mobiilisovellusten latausten määrän kaksinkertaistuvan seuraavan viiden vuoden aikana ja yltävän 284 miljardiin vuoteen 2020 mennessä.

Mobiilisovellusten rooli keskeisenä digitaalisena käyttöliittymänä nostaa niiden strategista merkitystä, mikä ulottuu paljon laajemmalle kuin pelkästään mediateollisuuteen. Mobiilisovellukset ohjaavat kuluttajien sitoutumista ja brändiuskollisuutta. Lisäksi niiden avulla voidaan mainostaa, luoda uutta ansaintaa ja tehdä kauppaa.

App Annien mukaan ihmisten mobiilisovellusten parissa käyttämä aika kasvoi 63 % vuonna 2015 Android-puhelimien osalta. Jatkossa sovellukset leviävät puhelimien lisäksi myös muille alustoille. Apple ja Google edistävät VR-laitteille, puettavaan teknologiaan, televisioon ja autoihin optimoitujen sovellusten kehitystä.

Sovellusmarkkinoita ovat hallinneet pelit sekä latausten että tuottojen määrässä. Jatkossa kovinta kasvua ennustetaan muille kuin pelisovellusten kategorialle. Esimerkiksi kuljetuksen ja shoppailun kategorioissa kasvu oli vuonna 2015 jopa voimakkaampaa kuin media & video kategoriassa.

Latasin jokin aika sitten mielenkiinnosta H&M:n mobiilisovelluksen. Sitä ja H&M Clubia markkinoitiin iskulauseella ”Fashion, with benefits.”. Mobiilisovelluksella voi esimerkiksi skannata liikkeessä olevan vaatteen tiedot sovellukseen, josta näkee vaatteeseen liittyvät hinta- ja saatavuustiedot. Jos kyseistä vaatetta ei ole sopivaa kokoa liikkeessä, niin voit saman tien tarkistaa löytyykö sopiva koko verkkokaupasta ja tehdä halutessasi ostoksen mobiilisovelluksesta. Sovelluksen kautta on mahdollista liittyä H&M Clubiin, jolloin saat klubijäsenyyden edut käyttöösi ja luonnollisesti kulloinkin voimassa olevat edut tulevat tietoosi sovelluksen kautta. Huomattavasti kätevämpää kuin lompakon täytteeksi kertyvät kanta-asiakaskortit ja sähköpostin tukkivat markkinointiviestit.

Pelkällä mobiilisovelluksella on äärimmäisen vaikeaa tehdä kannattavaa liiketoimintaa kovan kilpailun vuoksi. Sen sijaan mobiilisovelluksen käyttö markkinoinnin keinona tarjoaa työkalun asiakkaan sitouttamiseen ja lisämyyntiin. Mobiilisovelluksen käytöstä alkaa kertyä käyttäjädataa, josta fiksusti analysoiden ja hyödyntäen muodostuu lopulta sovelluksen arvokkain elementti.

Kirjoittaja Virpi Martikainen on Digital Media Finlandin strategiakonsultti, joka on useiden vuosien ajan altistunut erilaisille mobiilisovelluksille ja niihin perustuville liikeideoille.

Digital Media Finlandin aikaisemmat IABlogikirjoitukset:

Natiivin vuosi 2016
Rahan tuloa ei voi estää
Onko Blockchain markkinoinnin(kin) hopealuoti?

22.09.2023

Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua

IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.

lue lisää

13.09.2023

Vaikuttajamarkkinoinnin pulssikysely: Vaikuttajamarkkinoinnin onnistumisen keskiössä arvopohjainen yhteistyö - vastuullisuus ja inhimillisyys korostuvat

Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen osana yrityksen tai organisaation muuta markkinointia ja viestintää on monipuolistunut ja käsiteltävät teemat ovat laajentuneet. Vaikuttajamarkkinointi nähdään nykyään myös merkittävänä vastuullisuusviestinnän keinona ja yritykset etsivät yhteistyökumppaniksi vaikuttajia, jotka jakavat samanlaiset arvot ja näkemykset.

lue lisää

30.08.2023

IAB Finlandin datatyöryhmä kysyi alkuvuodesta markkinasta vuoden 2023 panostuskohteita

Kyselyllä halusimme selvittää, markkinointianalytiikan kontekstissa, mihin organisaatiot tulevat panostamaan vuonna 2023. Vastauksia tähän lyhyeen kyselyyn saatiin yhteensä 90 kappaletta, mainostajien edustaessa suurinta ryhmää (noin 41 %). Selvästi tärkeimmäksi panostuskohteeksi nousi vastauksissa ensimmäisen osapuolen data eli 1st party data.

lue lisää

30.06.2023

Kun kaupan media kohtasi markkinan

Kaupan media on tullut Suomeen lumipalloefektin lailla maailmalla alkaneen trendin voimasta. Yhtäkkiä suomalaisten markkinointipäälliköiden sekä mediasuunnittelijoiden työpöydällä on tämä uusi, myös retail mediaksi kutsuttu kokonaisuus, joka monelle herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

lue lisää