Verkkomainonta vahvassa kasvussa ensimmäisellä vuosineljänneksellä
Lehdistötiedote
29.4.2014
Julkaisuvapaa
Verkkomainonta vahvassa kasvussa ensimmäisellä vuosineljänneksellä
Kaksinumeroista kasvua tapahtui lähes kaikilla verkkomainonnan osa-alueilla. Kokonaisuutena verkkomainonta haukkasi jo lähes neljänneksen koko mainoskakusta.
Verkkomainonta jatkoi tuntuvaa nousuaan kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Kasvua edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan oli tapahtunut 12,6 prosenttia, siinä missä kasvua vuoden 2012 ensimmäisessä kvartaalissa tapahtui vain 3,2 prosenttia. Kokonaisuudessaan verkkomainontaan panostettiin Suomessa vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 61,9 miljoonaa euroa.
Panostukset mobiili- ja videomainontaan jatkavat vahvaa kasvua myös tänä vuonna. IAB Finlandin arvion mukaan mobiilimainonnan kasvu edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna oli huimat 380 prosenttia, videomainonta kasvoi 20 prosenttia.
Muita ensimmäisen kvartaalin kasvajia olivat hakumainonta ja hakemistot (+ 15,7 %), display-mainonta (+19,7 %) ja Facebook-mainonta (+21,7 %). Kasvua panostuksissa tapahtui kaikilla digitaalisen mainonnan osa-alueilla verkon luokiteltuja ilmoituksia lukuun ottamatta. Sähköisisissä luokitelluissa laskua oli tapahtunut 4,5 prosenttia.
Verkkomainonta haukkaa entistä suuremman osan mediamainonnan kokonaispanostuksista. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä verkkomainonnan osuus oli 23,7 prosenttia, television 24,5 prosenttia ja sanomalehtien 30,7 prosenttia.
”Verkkomainonta kasvaa vahvasti ja vie kohta jo neljänneksen kaikista mainospanostuksista. On huomattava, että paljon verkkomainontaa menee myös tilastojen ohitse, sillä esimerkiksi panostukset YouTubeen eivät sisälly näihin laskelmiin”, sanoo IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
"Sekä Suomen että kansainvälistä markkinaa tarkasteltaessa on havaittavissa merkittävä trendi, jossa isot mainostajat siirtävät markkinointipanostuksiaan perinteisimmistä mainosmuodoista entistä enemmän ja nopeammin digitaalisiin ratkaisuihin. Kehitys on tällä hetkellä nopeinta mobiilimarkkinassa ja ennustankin, että seuraavassa kvartaalijulkaisussa mobiilimainonta ohittaa jo in-stream-mainonnan. Mobiilin lisäksi fokusta kannattaa ohjata datan parempaan hyödyntämiseen, sillä jatkossa mainonnan kohdentaminen digitaalisissa markkinoinnissa on itsestäänselvyys”, kertoo IAB Finlandin puheenjohtaja Henrik Laine.
Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Henrik Laine, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 050 567 9121, henrik.laine(at)mtv.fi
IAB Finlandin kvartaalitiedot perustuvat displayn ja luokitellun osalta TNS Ad Intelligencen kuukausiseurantaan. IAB Finland kerää haku-, hakemisto- ja Facebook-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Aegis Group, Havas Media, GroupM ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Descom, Klikkicom, Kontaktia, Quru, NetBooster, Opasmedia, Tulos Helsinki, Mainostoimisto Weblandia sekä Fiercer Media. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan ostetun hakumainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta.
31.05.2023
MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa
Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin
lue lisää29.05.2023
MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!
Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa
lue lisää21.03.2023
MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset
Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.
lue lisää