Terveiset tietosuojaseminaarista
Viime torstaina kokoontui Sanomatalolle satapäinen mainostajien, medioiden ja toimistojen edustajista koostuva yleisö kuulemaan pian konkretisoituvan tietosuoja-asetuksen vaikutuksista itse kuhunkin. Tunnelma salissa oli käsinkosketeltavan hermostunut – olimmehan seminaaria markkinoitaessa jo käyttäneet erilaisia tunteita herättävää käsitettä shokki ("Suojaudu tietosuojauudistuksen aiheuttamalta shokilta" kuului seminaarin nimi). Eikä yleisö suotta hermoillut; luvassa nimittäin on mittava uudistus, joka saattaa laiminlyötynä johtaa tuntuviinkin sanktioihin.
Seminaari startattiin Birgitta Takalan tervetulosanojen jälkeen Evershedsin lakimiehen Laura Teirikon selkeällä esityksellä siitä, mitä jokaisen tulee EU:n
tietosuoja-asetuksesta tietää. Laura teki esityksessään hyvin selväksi sen, että uusi asetus tulee koskemaan "lähes kaikkea ja kaikkia". Esityksessään Laura toi esiin myös määritellyt sanktiot (kuten kevyet 20 miljoonaa euroa), jotka seuraisivat asetuksen noudattamatta jättämisestä. Yleisön helpotukseksi hän samaan hengenvetoon kuitenkin totesi viranomaisten käyttävän todennäköisesti alkuun pehmeämpiä seuraamuksia.
Lauran jälkeen lavalle asteli Sanomatalon oma vahvistus: Anna Paimela, Senior Legal Counsel Sanoma Oyj:lta. Hän avasi esityksessään Sanoman omaa, varsin hyvin laadittua tietosuojaohjelmaa, josta yleisön oli helposti mahdollista napata elementtejä oman yrityksensä käyttöön. Kuten Anna totesi kanadalaisen tietosuojaviranomaisen teesin kuuluvan "tee alusta asti oikein", myös Sanoma on noudattanut samaa, viisasta periaatetta. IAB Finlandin tietosuojatyöryhmän puheenjohtaja antoi esityksessään myös hyvän vinkin yrityksen prosessien uudistamistyöhön: tilivelvollisuus on hyvä miettiä sillä mielellä, että olisi valmistautumassa oikeudenkäyntiin.
Mirum Agencyn CTO, Juha Karonen, tuli ennen kahvitaukoa vielä yleisön eteen kertomaan näkemyksensä asetuksen vaikutuksista tietojen käsittelijän asemassa olevalle; silloin kun sanktioita suuremmaksi uhaksi saattaa muodostua mahdollinen imagon menetys. Esityksessään Juha koosti asetuksen määrittämät velvoitteet, jotka kohdistuvat nimenomaan henkilötietojen käsittelijään. Hän myös painotti sitä faktaa, että voidakseen olla luotettava kumppani on kotipesän asiat laitettava ensiksi kuntoon. Hyvin hoidettu tietosuojahan kun on kilpailuetu!
Tauon jälkeen esityksen avasi Klikkicomin toimitusjohtaja, Jukka Sundquist yhdessä Anna Paimelan kanssa. Jukka käsitteli aihetta verkkomainonnan näkökulmasta. Esityksessään Jukka ja Anna erottelivat selkeästi evästedirektiivin ja tietosuoja-asetuksen sekä henkilötiedon ja anonyymitiedon. Esitys koostui erinomaisesta markkinoinnin ja juridiikan dialogista ja antoi paljon konkreettisia eväitä mainostajalle sekä myös varmasti hitusen lohtua: sopimuskäytännöt tulevat muuttumaan, mutta keinoja selviytymiseen löytyy varmasti – tarvitaan vain juridista mielikuvitusta keinojen kartoittamiseen.
Seminaarin päätti IAB Europen lobbaaja Brysselistä, Matthias Matthiesen. Hän on tehnyt ison työn lobatakseen IAB:n jäsenyritysten eduksi ja huomautti esityksensä aluksi pilke silmäkulmassa, että asetus olisi voinut määräytyä verkkomainonnan kannalta huomattavasti kehnommaksikin. Matthias raotti esityksessään haastavaa työtään EU:n virkamiesten parissa ja painotti IAB Europen toivovan kommentteja myös IAB Finlandin jäsenyrityksiltä eli teiltä, arvon lukijat. Me IAB Finlandilla välitämme mielellään terveisenne Euroopan kattojärjestöön.
IAB Finland jatkaa aiheesta tiedottamista ja on lähitulevaisuudessa myös järjestämässä aiheeseen liittyviä workshopeja, toivottavasti tapaamme niissä!
31.05.2023
MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa
Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin
lue lisää29.05.2023
MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!
Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa
lue lisää21.03.2023
MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset
Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.
lue lisää