
Verkkomainonnan määrä ennätyksellisen korkealla vuoden toisella kvartaalilla
Verkkomainonnan määrä vuoden 2021 toisella kvartaalilla oli 154 milj. euroa ja lähes puolet (49 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Kaikki digimainonnan momentit kasvoivat huomattavasti vuoden takaiseen verrattuna, jolloin tosin pandemia laski myös digimainonnan määrää.
”Digimainonta jatkoi odotusten mukaisesti kasvua myös vuoden toisella kvartaalilla. Kasvuprosenttien tuijottelu tässä tilanteessa ei välttämättä kerro koko totuutta, mutta kokonaisluvut kertovat kvartaalin olleen digimainonnan osalta kaikkien aikojen suurin.
Vuoden takaiseen verrattuna (Q2/2020) kasvu oli lähes 33 % ja vuoteen 2019 verrattuna kasvua oli 10 %. Yritysten liiketoiminta digitalisoituu nopeasti ja tämä näkyy myös mediapanostuksissa.
Mielenkiintoinen trendi Suomen digimarkkinassa on myös uudempien somealustojen, kuten TikTok ja Snapchat, käytön kasvu markkinoinnissa. Vaikka Facebook ja Instagram –kombo muodostaa yhä ylivoimaisesti suurimman osan somemainonnasta, trendi on päivänselvä.
Haluan myös muistuttaa, kuten aina kvartaalilukujen yhteydessä, että IAB:n estimoimat some- ja hakumainonnan kokonaisluvut ovat ns. parhaita mahdollisia estimaatteja”, kommentoi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina.
Verkkomainonnan määrä ennätyksellisen korkealla vuoden toisella kvartaalilla
* sis. Facebook, Instagram, YouTube, Twitter, LinkedIn, Snapchat, TikTok
** sis. Google ja bing
Lähteet: Kantar & IAB Finland
Kantar julkaisee yhteistyössä IAB Finlandin kanssa tiedotteen mediamainonnan määrästä kvartaaleittain.
Katsaus perustuu Kantarin kuukausittaista seurantaa laajempaan otokseen. Tiedot perustuvat Kantarin kuukausittaisessa seurannassa olevien medioiden sekä IAB Finlandin selvittämään some- ja hakumainonnan määrään.
Lue koko tiedote kokonaisuudessaan täältä!
Lisätietoja:
Pasi Raassina, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 575 3726, pasi.raassina@iab.fi
23.05.2025
IAB Studio: Mitä kuuluu digitaaliselle ulkomainonnalle?
Digitaalinen ulkomainonta eli DOOH on yksi digimainonnan nopeimmin kasvavista osa-alueista – mutta miksi? IAB Studion tuoreessa jaksossa sukelletaan syvälle digitaalisesti toteutetun ulkomainonnan nykytilaan, haasteisiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin.
lue lisää20.05.2025
Vastuullisuus markkinoinnissa – välttämättömyys vai kilpailuetu?
Viime vuosina vastuullisuus on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista yritysmaailmassa – eikä syyttä! Se ei ole enää vain trendisana, vaan strateginen valinta, joka vaikuttaa niin brändiin, asiakassuhteisiin kuin yrityksen pitkän aikavälin menestykseen. Mutta mitä vastuullisuus markkinoinnissa oikeastaan sisältää?
lue lisää09.05.2025
IAB Studio: Pelimainonnan myytit murskaksi osa2
Onko pelimainonta vaikeaa, kallista tai liian erikoistunutta? Tässä IAB Finlandin podcast-jaksossa pureudumme pelimainontaan liittyviin käytännön myytteihin ja uskomuksiin. Kuka tekee, miten tehdään – ja mitä kaikkea oikeasti voi mitata?
lue lisää02.05.2025
IAB Studio: Pelimainonnan myytit murskaksi osa1
Tässä IAB Finlandin podcastjaksossa pureudumme pelimainonnan ympärillä pyöriviin sitkeisiin myytteihin ja selvitämme, mikä pitää oikeasti paikkansa. Studiossa äänessä Aleksi Ylitalo RTL AdAlliancelta, Janna Laiho Azerionilta, Patrik Hautala GroupM:ltä – napakalla otteella ja rennolla fiiliksellä.
lue lisää