Icon
DigiDollarit & verkkomainonnan vaikutus kansantalouteen IABlogi

DigiDollarit & verkkomainonnan vaikutus kansantalouteen

27.08.2013 | Marko Siltala

Verkkomainontaan pohjautuvalla liiketoiminnalla on merkittävä vaikutus työllisyyteen ja kansantalouteen.

Kerran eräs ystäväni tokaisi leikillään “Te ihme nettihörhöt kyllä viette kaikki oikeat työpaikat”. Jäin pohtimaan asiaa. Onko asia niin? Ennen kaikki oli hyvin, kunnes paha netti tuli ja vei työpaikat?

Ei. Ei todellaankaan. Sanoisin, että työpaikat vain muuttuvat maailman mukana. Kuluttajat omaksuvat yhä nopeammin erilaisia digipohjaisia innovaatioita. Samalla yritykset yrittävät pysyä vauhdissa mukana digitalisoimalla palveluitaan eri päätelaitteisiin.

Vauhti siis vain kiihtyy. Juuri Suomen kaltaisen talouden mahdollisuutena on rohkea teknologiapohjainen innovointi. Valtaosa mediakulutuksesta tapahtuu erilaisten digitaalisten pintojen parissa, joten ne ovat myös elinehto nykypäivän kuluttajien tavoittamisessa.

IAB Europen tutkimus ”Online Jobs Boosting Europe's Competitiveness” avaa internetliiketoiminnan merkityksiä Euroopan kansantalouteen ja työllisyyteen. IAB Australia on julkaissut raportin digitaalisen mainonnan vaikutuksesta maan kansantalouteen. Nämä luvut pallon toiselta puolelta antavat kiinnostavaa vertailutietoa. Siksi haluamme julkaista Samantha Yorken, Director of Regulatory Affairs, IAB Australia, mielenkiintoisen blogiartikkelin aiheen tiimoilta myos IABlogissa. Artikkeli on julkaistu myös IAB UK:n blogissa

Would you be surprised that the ad-funded Internet contributed $17.1bn to the Aussie economy?

Here at the IAB Australia, we’ve been observing the astonishing growth rates being attributed to Internet advertising and wondering how our industry’s contribution to the broader economy compared with other industry sectors. We tasked our good friends at PwC, who compile the quarterly and annual online advertising expenditure report, to carry out some broader economic research and here’s what they discovered.

$17.1bn contribution to Australia’s GDP in 2011/2012!
In an attempt to get our heads around which businesses should be included in assessing economic contribution, we identified three categories of businesses which relied on an advertising funded business model – either entirely, partially or interdependently.

Core sectors, which are funded entirely, included businesses which could not survive without online advertising – these included search engines, free social networking services and free content based websites. These businesses contributed $3.4 billion to Australia’s economy.

Partial sectors counted businesses which had other income streams, such as subscriptions or labour / expertise costs and which were partially funded through advertising. Businesses such as ISPs, Internet consultants, and technology providers contributed $9.7 billion to the broader economy.

Finally, an interdependent sector was identified which was likely to exist without online advertising but which did derive benefits from advertising. This sector would include ecommerce sites and paid media and entertainment sites and was responsible for a $4 billion contribution.

Looking forward, the sum total contribution of these sectors is forecast to reach $26.5 billion by 2017 with a compound average annual growth rate (CAGR) of 7.5%, outpacing most other sectors of the Australian economy.

162,000 jobs created, many of which did not exist five years ago!
PwC used the same sector breakdowns to calculate the number of jobs that have been created within the advertising funded Internet industry.

The core sector is responsible for 40,200 jobs, the partial sector 60,000 jobs and the interdependent sector 62,000 jobs. Such roles include many digitally focussed agency jobs, employees of businesses engaging in each of these sectors, advisors and consultants who specialise in Internet advertising, engineering and web development roles which are responsible for building the technical infrastructure upon which Internet advertising is enabled and the growing number of data strategists who analyse data gathered from interactions with digital advertising.

Social welfare benefits – what value is attributable to the content and services which are made available by advertising funded business models?

PwC developed a methodology to measure the value, in dollar terms, that the advertising funded Internet brings to both consumers and producers. We were keenly aware of the enabling impact that this brings to broader communities in terms of access to information, connecting people and feeling included in broader society but it is frankly too difficult to put a dollar value on this at the moment.

We were however able to borrow a framework used by the Australian Productivity Commission to assess the social welfare benefit to consumers and producers. Consumer benefits included:

  • Decreased transactional costs for goods and services due to increased competition and access to international suppliers;
  • More choice and opportunity to provide feedback to suppliers; and
  • Availability of new products and services which may not yet be available through bricks and mortar businesses.

The consumer value of this was estimated to be $43 billion.

Producer value focused more on the efficiencies of scale of the Internet and the ability to reach a global audience online. These values were estimated to be in the range of $27 billion. Which is very impressive.
If you would like to read more on this fascinating research, please get in touch by email

09.06.2021

Kaupan media auttaa mainostajia vaikeinakin aikoina ja ui mediamarkkinassa vastavirtaan

Maailman suurimmat mediayhtiöt ovat tällä hetkellä kauppoja. Amazonin, Krogerin, CVS:n ja Targetin kaltaiset kaupat näyttävät suuntaa markkinoinnille. Suomalaisille mainostajille kaupan media on vielä uusi tuttavuus. Olemme tutkineet kaupan median tunnettuutta Suomessa ja havainneet, että nousujohteisesta kehityksestä huolimatta sitä voitaisiin hyödyntää entistä enemmän.

lue lisää

03.06.2021

Peliala tarjoaa uusia mahdollisuuksia mainostajalle

Peliala on noussut maailman suurimmaksi viihdetoimialaksi. Mainostajalle tämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia mielenkiintoisen mediaympäristön, laajan ja sitoutuneen yleisön sekä laadukkaiden mainosratkaisujen osalta.

lue lisää

01.06.2021

Kuinka tavoittaa kohdeyleisö kolmannen osapuolen evästeiden kadotessa?

Tänä keväänä yksi markkinointikentän kuumimmista puheenaiheista on ollut kolmannen osapuolen evästeiden poistuminen. Miten markkinoija voi reagoida tähän mainonnan radikaaliin muutokseen ja kuinka mainontaa voidaan kohdentaa jatkossa?

lue lisää

25.05.2021

Sosiaalisen median trendit: Lyhytvideot

IAB Finlandin sosiaalisen median trendityöryhmä kirjoittaa vuoden 2021 aikana mainostajille suunnatun blogisarjan sosiaalisen median trendeistä. Ensimmäisessä osassa syvennytään somen lyhytvideoihin.

lue lisää