Icon
Yhteisten termien käyttö selkeyttää digitaalisen audion toimintakenttää IABlogi

Yhteisten termien käyttö selkeyttää digitaalisen audion toimintakenttää

11.02.2020 | Sini Kervinen, Bauer Media

Digitaalisen audion työryhmä aloitti toimintansa vuoden 2019 alussa. Muutamissa muissa IAB maissa digitaalisen audion työryhmät olivat toimineet jo pidempään, joten oli aika keskittyä tähän myös Suomessa.

Vuoden 2019 TOP 3 tavoitteet olivat;
1. Audio-toiminnan kokonaisuuden parempi ymmärtäminen
2. Alan yhtenäiset standardit ja mittarit – tukeva pohja kaikelle alan kehittämiselle
3. Kaupallisen kulman tukeminen

Innokkaiden kehittäjien määrä kasvussa

Työryhmä on kasvanut tasaisesti uusilla innokkailla digitaalisen audion osaajilla. Ryhmän jäseniä yhdistää halu lisätä ymmärrystä digitaalisen audion ympärillä. Pöydän ympärillä istuukin ilokseni monipuolinen edustus niin medioista, sisällöntuotannosta kuin mediatoimistostakin.
Markkinalla vastaan tulevat ristiriitaiset viestit ovat aiheuttaneet halun luoda yhteisiä standardeja ja jakaa tietoa. Tietotaidon kasvun ja yhteisen markkinapohjan luomisen avulla digitaalinen audio voi kasvaa Suomessa.

Vuoden 2019 lopussa nähtiin työryhmän ensimmäinen konkreettinen ulostulo, kun digitaalisen audion termit julkaistiin 10.12.2019 pidetyssä IAB:n Hot or Not -seminaarissa. Tällöin luotiin markkinalle yhteinen suositus digitaalisen audion yhteydessä käytettävistä termeistä ja niiden määritelmistä. Yhteisten termien käyttö selkeyttää tekemistä niin sisällöntuottajien kuin mainostajienkin suuntaan.

IAB:n viralliset suositustermit digitaaliselle audiolle

TERMI MÄÄRITELMÄ
Kuuntelu / Kuuntelukerta 60 sekuntia Yksittäisen sisällön vähintään 60 sekuntia kestävä kuuntelu, jonka mittaus aloitetaan sen alusta. Yksi offline-lataus lasketaan kuuntelukerraksi, kun sitä on ladattu vähintään 60 sekuntia.
Käynnistys (startti / event) Käynnistys muodostuu aina, kun sisällön kuuntelu aloitetaan. Yhdellä jaksolla voi olla useita käynnistyksiä.
Tavoittavuus / Reach Eri laitteilta tehtyjen käynnistysten määrä tarkastelujaksolla. Yksi kuuntelija voi kuunnella sisältöä usealla päätelaitteella tai useampi kuuntelija voi käyttää samaa päätelaitetta.
Keskikuunteluaika

Kokonaiskuunteluminuutit jaettuna tavoittavuudella.

Keskikuuntelu% Jakson keskikuunteluaika suhteessa kokonaiskestoon.
Keskikuuntelijamäärä Keskimääräinen kuuntelijamäärä per minuutti.
Aikajakso Kaikkien digitaalisen audion käyttöä kuvaavien termien yhteydessä on ilmoitettava selkeästi, miltä ajanjaksolta luvut ovat. Yleisesti käytettyjä aikajakson määreitä ovat viikko ja kuukausi.

Digitaalisen audion työryhmän jäsenet

A-Lehdet, Noora Verronen
Alma Media, Patrik Hautala
Alma Media, Jenni Kivessilta
Asennemedia, Noora Kunttu
Babler, Ninja Huhtamäki
Bauer Media, Sini Kervinen, pj
GroupM, Maria Martinmäki
GroupM, Minna Lindqvist
Nitro, Pasi Hiltunen
Podcastmedia, Juhani Pajunen
RadioMedia, Riina Aho
Sanoma, Johan Korsbäck
Sanoma, Kasper Kahila
Sanoma, Leena Lampenius
Yle, Anne Haaja
Yle, Aura Lindeberg

Tällä hetkellä työryhmä työstää ensimmäisen Digitaalisen audion ostajan opasta ja suunnittelee seminaaria digitaalisen audion ympärille. Digitaalisen audiotyöryhmän osalta tulossa konkreettista materiaalia ja ulostuloa siis jälleen keväällä 2020. Pysy kuulolla!

Digitaalisin audio-terveisin,
Sini Kervinen, PJ
Head of Digital Business, Bauer Media

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABloginatiivimainontaDingledigimainonta

12.09.2025

IAB Insider: Retail media – kuka voittaa, kun kauppa muuttuu mediataloksi?

Retail media on noussut vauhdilla markkinoinnin kuumimmaksi ilmiöksi – ja hyvästä syystä. Kun kaupat muuttuvat mediataloiksi, mainostajille avautuu uusia mahdollisuuksia tavoittaa asiakkaat aivan ostopolun ytimessä. Mutta kuka tässä pelissä lopulta voittaa, ja mitä riskejä ja haasteita liittyy datan, kanavien ja kaupallisten kumppanuuksien hallintaan? Uusimmassa IAB Insider -podcast-jaksossa sukelletaan retail median maailmaan, avataan sen merkitys suomalaiselle markkinalle ja kerrotaan, mitä jokaisen markkinoijan tulisi tehdä pysyäkseen kehityksessä mukana.

lue lisää

29.08.2025

IAB Insider: Luovuuden merkitys digimainonnassa

Mainonnan vaikuttavuus syntyy usein luovuudesta – mutta mitä luovuus oikeastaan on, ja miten se voidaan kääntää mitattavaksi tulokseksi? Tässä IAB Insider -jaksossa dentsun Juha Halmesvaara ja Aleksi Auvinen keskustelevat luovuuden merkityksestä markkinoinnissa, Cannes Lions -festivaalin opeista sekä siitä, miten Suomi voisi ottaa askeleen kohti kansainvälistä luovuuden kärkeä.

lue lisää

15.08.2025

IAB Studio: Mitä vastuullisuus digimainonnassa tarkoittaa?

Digitaalinen mainonta nähdään usein teknisenä tehokkuuspelinä, jossa klikit, näkyvyydet ja ROI hallitsevat keskustelua. Mutta mitä tapahtuu, kun mukaan tuodaan sana vastuullisuus? IAB Studion podcastissa juontaja Jannina Niskala ja vieraana ollut koulutusvastaava Heidi Blomberg IAB Finlandilta pureutuvat aiheeseen, joka koskettaa koko mainosalaa. Jaksossa käydään läpi, mitä vastuullisuus digimainonnassa tarkoittaa, miksi se on ajankohtaisempaa kuin koskaan – ja miten jokainen alan toimija voi lähteä liikkeelle, vaikka täydellisyyteen ei kukaan pääsisikään.

lue lisää

13.08.2025

Nimitysuutinen: IAB Finlandin uusi vetäjä kasvoi digimarkkinoinnin osaajaksi nuorten mukana

Anni Lintula aloitti 1. elokuuta IAB Finlandin toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana, yritysasiakkuuksien luovana johtajana ja nuorten medioiden liiketoiminnan johtajana. Lintulalla on myös taustaa palkittujen digimainonnan konseptien kehittäjänä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.

lue lisää