Icon
55 % mediamainonnasta digitaalista vuoden ensimmäisellä kvartaalilla IABlogi

55 % mediamainonnasta digitaalista vuoden ensimmäisellä kvartaalilla

27.04.2022 | IAB Finland

Verkkomainonnan määrä vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla oli 161,8 milj. euroa ja reilusti yli puolet (55 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Vuoden 2021 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna kaikki suurimmat digimainonnan momentit olivat yli 10 % kasvussa.

”Digimainonnan kasvu jatkui odotusten mukaisesti vuoden 2022 alussa kautta linjan vahvana. Some- ja hakumainonnan voimakas kasvu lienee useimmille tuttua, mutta ensimmäisen kvartaalin aikana myös mm. display- ja instream-mainonta olivat hyvällä kasvu-uralla. Uskon myönteiseen kehitykseen lähitulevaisuudessa. Tuttujen digimainonnan ratkaisuiden lisäksi nopeasti digitalisoituvat mediat, kuten ulkomainonta, audio ja olohuonetelkku, tulevat näkymään entistä useammin markkinointikampanjoissa. Puhumattakaan somemainonnan mahdollisuuksien jatkuvasta monipuolistumisesta. Saimme ensimmäisen kvartaalin aikana tehtyä yhdessä Kantarin kanssa vuoden 2021 estimaatin vaikuttajamarkkinoinnin määrästä. Toivottavasti toisen kvartaalin lopuksi voimme kertoa taas uutta tietoa Suomen digimarkkinasta”, kertoi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina.

Lue ensimmäisen kvartaalin mediamainonnasta myös Kantarin sivustolta.

07.12.2022

Verkkomainonnan määrä jatkaa kasvu-uralla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2022 kolmannella kvartaalilla oli ennätyksellisen suuri, noin 173 milj. euroa. Lähes 60 prosenttia mediamainonnasta on jo digitaalista. Vuoden 2021 kolmanteen kvartaaliin verrattuna digimainonta kasvoi 7 %

lue lisää

27.04.2022

55 % mediamainonnasta digitaalista vuoden ensimmäisellä kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2022 ensimmäisellä kvartaalilla oli 161,8 milj. euroa ja reilusti yli puolet (55 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Vuoden 2021 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna kaikki suurimmat digimainonnan momentit olivat yli 10 % kasvussa.

lue lisää

09.12.2020

Mitä tarkoitamme, kun puhumme vähittäiskauppamediasta?

Nykyisin kaupalla on mahdollisuus kertoa asioista ihmisille entistä palvelevammin ja osuvammin, koska kohtaamispisteitä on paljon ja data mahdollistaa kohdentamisen.

lue lisää