
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
DOOH-markkinan arvio on muodostettu IAB Finlandin työryhmän mallinnuksen sekä suurimmille mediatoimistoille suunnatun kyselyn avulla. IAB:n tekemässä estimaatissa on myös huomionarvoista, että se ei ole suoraan verrannollinen Kantarin raportoimaan ulkomainonnan kokonaismäärään, sillä kaikki ulkomainosyhtiöt eivät raportoi Kantarille.
"Otan 2024 markkinaestimaatin hyvillä mielin vastaan ja uskon kasvun jatkuvan myös vuonna 2025. Digitaalinen ulkomainonta palvelee monenlaisissa mainostajien tarpeissa, DOOH-verkostot kasvavat yhä ja myös ostamisen vaihtoehdot kehittyvät. Lisäksi tulee huomata, että pirstaloituvassa mediakentässä ulkomainonnan vahvuus laajasti koko väestön tavoittavana mediana korostuu jatkuvasti enemmän ja enemmän”, kommentoi IAB:n digitaalisen ulkomainonnan työryhmän puheenjohtaja Jesse Jussila
Lisätiedot:
Pasi Raassina
IAB FInland, Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 575 3726
Jesse Jussila
Clear Channel, Head of Product & IAB Finlandin DOOH-työryhmä PJ
jesse.jussila@clearchannel.fi
040 553 0700
19.03.2014
Uudella innolla digihaasteiden kimppuun
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää09.10.2014
Trollaus – sisältömarkkinoinnin uhka vai mahdollisuus?
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää19.09.2016
Kiinnostaako markkinointiteknologia? Tule mukaan työryhmään.
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää13.10.2016
Saisinko vielä yhden markkinointiteknologian, kiitos!
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää25.04.2025
KonversiO-Optimistit: Näin suomalaiset käyttävät mediaa
KonversiO-Optimistit sukeltaa syvälle suomalaisen mediankäytön, hinnoittelun ja markkinointistrategioiden ytimeen – pohjoismaisessa kontekstissa. Tässä jaksossa pohditaan, mitä iso B2C-mainostaja oikeasti tarvitsee mediatoimistokilpailutuksessa menestyäkseen ja miten erottautua älykkäästi markkinassa, jossa data, asiakasymmärrys ja tekoäly kohtaavat käytännön tekemisen.
lue lisää17.04.2025
KonversiO-Optimistit: High Impact – Pelastaako uusi formaatti bannermainonnan?
Tervetuloa kuuntelemaan IAB Finlandin KonversiO-Optimistit -podcastia, jossa sukellamme display-mainonnan syövereihin ja nostamme pöydälle high impact -mainosformaatit. Mitä ne oikeastaan ovat? Mitä myyttejä niihin liittyy? Ja ennen kaikkea – voivatko ne pelastaa väsähtäneen bannermainonnan?
lue lisää08.04.2025
KonversiO-Optimistit: Ääni kohtaa ostajan – Retail median uusi ulottuvuus
Retail median murros on täällä. Tässä jaksossa sukelletaan audion ja kaupan median risteyskohtaan, jossa mainonta ei enää vain näy, vaan se kuuluu juuri oikealla hetkellä, juuri oikeassa paikassa.
lue lisää04.04.2025
KonversiO-Optimistit: Miten mainostaja pystyy optimoimaan pirstaleisen digitaalisen mainonnan mediabudjettinsa?
Tervetuloa KonversiO-Optimistit jakson pariin. Tämä on IAB Finlandin podcast, jossa pureudutaan markkinoinnin ja mainonnan maailmaan asiantuntevalla mutta rennolla otteella. Tällä kertaa sukellamme syvälle teemaan, joka vuodesta toiseen kiinnostaa IAB Finlandin jäseniä kaikkein eniten eli mainonnan tuloksellisuuteen.
lue lisää