Icon
Vaikuttajamarkkinointiin kannattaa nyt satsata Uutiset & blogi

Vaikuttajamarkkinointiin kannattaa nyt satsata

10.04.2017 | IABvieras

Ennen joulua somessa kohistiin porkkalasta. Porkkala on porkkanasta tehty kylmäsavulohen vastine, jonka reseptin Paju Purovuo ja Minni Väärä esittelivät PS Olen vegaani -Youtube-kanavallaan. Videota on katsottu nyt yli 40 000 kertaa ja porkkalan valmistukseen tarvittava savuaromi on loppunut useista kaupoista.

Vaikka porkkalassa ei ollut kyse kaupallisesta yhteistyöstä, se kuvastaa hyvin tubettajien vaikutusvaltaa. Parhaimmillaan vaikuttajamarkkinoinnilla, eli verkkovaikuttajan ja mainostajan tavoitteellisella yhteistyöllä, synnytetäänkin ilmiöitä ja saadaan aikaan hengästyttäviä tuloksia.

Aina tällaisiin tuloksiin ei tietenkään päästä, mutta silti vaikuttajamarkkinointi on varsin kustannustehokasta. Oikein valitun vaikuttajan avulla saavutetaan aivan uusia kohderyhmiä, joihin vaikuttajan persoona tutkitusti tehoaa merkittävästi perinteistä mainontaa tehokkaammin.

Ilmiöt eivät synny sattumalta

Vaikuttajamarkkinoinnin todellinen teho syntyy silloin, kun sisältö alkaa levitä viraalisti. Näin kävi Pyhälle, jonka instagram-vaikuttaja Joonas Linkolalta tilaama kuva alkoi levitä yllättävästi instagramissa ja muualla internetissä. Pyhälle tehty sisältöyhteistyö sai yllättävät mittasuhteet ja kuva levisi tunneissa ympäri maailmaa. Saman näkyvyyden ostaminen perinteisissä kanavissa olisi maksanut moninkertaisesti, ja mainoksen teho olisi todennäköisesti jäänyt vaatimattomammaksi. Tällaisellä sisällöllä on usein myös pitkä elinkaari: eräs suosittu perhebloggaaja kertoi juuri, kuinka yksi hänen suosituimmista sisällöistään on kaupallinen yhteistyö neljän vuoden takaa.

Vaikuttajat ammattimaistuvat

Vertaisen arvioon luotetaan aivan eri tavalla kuin maksettuun mainontaan. Nielsenin tutkimuksen mukaan 83 % kuluttajista luottaa kavereiden suosituksiin, kun taas perinteiseen mainontaan luottaa vain joka kolmas. Samaan aikaan netissä käytetystä ajasta jopa jo kolmasosa käytetään vertaisten tuottamien sisältöjen parissa. Etenkin nuorisokohderyhmässä Youtube tavoittaa merkittävästi tehokkaammin kuin televisio. Kun yhä useampi nuori käyttää mainonnanesto-ohjelmia, paras keino tavoittaa nuoret on löytää omalle brändille sopiva vaikuttaja ja liittoutua hänen kanssaan.

Bloggaajien, tubettajien ja muiden vaikuttajien käyttäminen on Suomessa vielä kansainvälisesti verrattuna edullista. Siinä missä suomalaisen vaikuttajan saa tuottamaan kiinnostavaa sisältöä omaan kanavaansa joillain satasilla tai tuhansilla, jenkeissä vaikuttajat ovat oikeasti superstaroja, joiden palkkiot huitelevat kymmenissä tai jopa sadoissa tuhansissa dollareissa per postaus. Yksi tällainen tubettajatähti nähdään huhtikuussa myös Helsingissä, kun 6,4 miljoonan tilaajan kanavan luonut Casey Neistat nähdään PING Helsinki Business Festivalin lavalla.

Ammattikunta ammattimaistuu Suomessakin kovaa vauhtia Neistatin kaltaisten tienraavaajien vanavedessä, ja muutos heijastuu myös muille toimialoille. Esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa ammattimaisten kauneustoimittajien ammattikunta on käytännöllisesti katsoen lakannut olemasta - saman työn tekevät nyt freelance-toimittajat, mutta yhä useammin bloggaajat ja kauneustubettajat.

Ajattelu uusiksi

Kun kanavat ja tekijät niiden takana muuttuvat, täytyy myös toimintatapojen muuttua. Näkyvyyttä vaikuttajan kanavassa ei voi ajatella vain mediaostona. Vaikuttajat ja heidän yleisönsä täytyy tuntea ja antaa vaikuttajalle sisällöllinen vapaus. Mainostajan avuksi ovat tulleet blogiyhteisöt ja tubettajia edustavat MCN:t sekä koko toimialan kokoava PING Helsinki -yhteisö. Hyvän kumppanin hyödyntäminen onkin viisasta, ja sen avulla markkinoinnin toimenpiteille saadaan teho myös maksetun mainonnan ja muiden viestinnän toimenpiteiden avulla. Samaan aikaan tarvitaan myös paljon yleistä keskustelua mittareista ja vaikuttavuudesta.

Kun vaikuttajilta kysytään, miten parhaat yhteistyöcaset ovat syntyneet, vastaus on aina sama: “vapaat kädet”. Kun oikea vaikuttaja on valittu ja hänet on briefattu, mainostajan on aika astua syrjään ja luottaa vaikuttajaan. Tämä vaatii rohkeutta mainostajan päässä, mutta se kannattaa.

PING Helsinki Business Festival 28.4.2017
Tarjoamme IAB:n jäsenille etuhintaisen lipun 590€ (norm. 650€). Lunasta lippusi tästä!

Kirjoittaja Aku Varamäki on PING Helsingin CEO & Co-founder.

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin

IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30.  Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,

lue lisää

27.02.2025

Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin

IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30.  Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,

lue lisää

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää