Icon
Uudet somekanavat yrityskäytössä: Case Snapchat Uutiset & blogi

Uudet somekanavat yrityskäytössä: Case Snapchat

03.02.2016 | Anni Aarni

TUI Nordic aloitti Snapchat-taipaleensa tilillä @TUINordic lokakuussa 2015. Kanavan tarkoituksena on esitellä millaista työskentely ihmisten lomaunelmien täyttämisen parissa on, ja lisäksi tuoda kuluttajia lähemmäksi brändiä esittelemällä ihmisiä lomien myymisen rinnalla.

Miten vakuuttaa johto Snapchatistä?

Olin Matka 2016 -messuilla NBE Talkissa puhumassa uusista sosiaalisen median kanavista matkailumarkkinoinnissa. Minulta kysyttiin, miten saimme johdolta luvan lähteä Snapchatiin. Totta puhuen, emme kysyneet. Kerroimme jälkikäteen lähteneemme rohkeasti kokeilemaan Snapchatiä. Käärimme Some-tiimin kanssa hihat pienen workshopin jälkeen ja lähdimme opettelemaan ihan käytännössä, millaista yleisöä meillä on, millaista palautetta saamme ja miten tilin ylläpito toimii yrityksessämme. Johto vakuuttui, kun sana pioneerimaisesta sisällöntuotannosta ja digitaalisesta dialogista kantautui heidän korviinsa. Kiinnostus heräsi.


Dialogista asiakaspalvelukanavaksi?

Kuluttajien siirtyessä entistä voimakkaammin nettiin puhelimitse tai kasvotusten kohtaamisissa muodostuva vuorovaikutus jää uupumaan. Sosiaalinen media on oiva tapa olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa ja voimistaa yrityksen kanssa asioimisesta jäävää muistijälkeä.

Näen Snapchatin tulevan tässä kohtaa hyvään saumaan, sillä Snapchat on kanavana sellainen, että siellä on aina jonkun oltava tuottamassa sisältöä. Snapchat-seuraajat siis kohtaavat aina sisältöjä kuluttaessaan oikean ihmisen tai näkevät maailman Snapchat-päivittäjän silmin.

Yritysasiakaspalveluun kanava ei ole välttämättä sopivin, sillä kanavan luonteenomaisesti seuraajien lähettämät videot, kuvat ja viestit katoavat katselun jälkeen. Snapchatiä ei myöskään pysty yhdistämään sosiaalisen median hallintapalveluihin. Mielenkiinnolla seuraan, mihin suuntaan kehitys kulkee.

Snapchat- seuraajamme ovat innostuneet läsnäolostamme kanavassa. Näin yritysnäkökulmasta onkin sääli, että vastaanottamiamme video- ja kuvasisältöjä ei voi jakaa eteenpäin. Saamme jatkuvasti kurkistaa asiakkaiden lomatunnelmiin heidän lähettäessä meille sisältöjä niin lentokentältä kuin lomakohteista. Kysymyksiin vastataan myös sukkelaan. Seuraajamme lähtevät aktiivisesti dialogiin ja kertovat omia vinkkejään, joita olemme jakaneet sisältöinä kanavalla.


Matkailuaiheisten sisältöjen laaja kirjo

Sisältökalenteri rakentuu kuten missä tahansa muussakin kanavassa. Ideat sisältöihin syntyvät henkilökunnan lomamatkojen, opintomatkojen ja ajankohtaisten asioiden ympärille, mutta osittain myös myynnin fokusalueiden inspiroimana. Tähän mennessä TUI Nordicin Snapchat on muun muassa käynyt Marokossa, Meksikossa ja Kreetalla.

Näen Snapchatin hyvänä kanavana edistää työntekijälähettilyyttä. Moni tuinordiclainen on rohkeasti tarttunut puhelimeen ja tuottanut sisältöä omilla kasvoillaan. Kaikille se ei vielä ole luontevaa, mutta uskomme tässä olevan kehitysmahdollisuuksia.


Mittareina katselukerrat ja vastaanotettujen viestien määrä

Markkinoijan näkökulmasta dataan perustuva tekeminen on Snapchatissä vielä lapsen kengissä. Ainoa luku minkä sovelluksesta saa, on snappien katselukerrat. Senkin osalta todellinen toteuma tulee katsoa juuri ennen kuin sisältö katoaa 24 h kuluttua julkaisusta. Tekemistä voidaan myös mitata kvalitatiivisesti pitämällä kirjaa vastaanotettujen viestien määrän lisäksi niiden sisällöstä ja sieltä saadusta palautteesta.

Jotta seuraajamäärää saisi kasvatettua, tulee Snapchat-tiliä ja sen sisältöjä nostaa esiin muissa kanavissa, sillä käyttäjiä ei pysty selailemaan itse applikaatiosta.

Näkyykö Snapchatin käyttö sitten viivan alla? Toistaiseksi taloudellisia hyötyjä on vaikea arvioida. Käyttäjiä on vielä suhteessa muihin kanaviin vähän, mutta kanavanluonteen ymmärtäminen ja Snapchatin saloihin perehtyminen antaa avaimia tulevaan. Mistä sitä tietää, kuinka merkitykselliseksi kanava vielä muodostuu.


Yritysten 3 avainasiaa Snapchatista:

Autenttisuus: Minimaaliset editointimahdollisuudet ja reaaliaikainen sisällöntuotanto pakottavat sisällöntuottajat luovuuteen ja oman persoonan kehiin heittämiseen. Snäppi tulee iholle, juuri nyt. Et voi olla muuta kuin aidosti sitä, mitä olet.

Ei peukunpysäyttäjiä: Snapchatissa seuraajia ei koukuteta kuluttamaan sisältöjä houkuttelevien kuvien tai dramaattisten otsikoiden avulla. Kiinnostus sisältöihin lähtee brändistä itsestään ja siitä, millaista sisältöä seuraaja on heiltä aikaisemmin nähnyt. Kun olet tavoittanut silmäparin, hallitset sitä lähes  sataprosenttisesti!

Uudenlainen dialogi: Mikään muu kanava ei tarjoa yhtä suoraa kanavaa kurkistaa seuraajien elämään. Samalla kuin kanava pakottaa sinut aitouteen, se tarjoaa sinulle myös mahdollisuuden nähdä seuraajasi, asiakkaasi, heidän omassa ympäristössään lähes reaaliaikaisesti. Pystyt keskustelemaan heidän kanssaan perinteisesti kirjoittaen, mutta myös kuvien ja videoiden avulla.

IABlogin Facebook kommentit

Uutiset
IAB Finland – Uusi hallitus ja painopisteet vuodelle 2022

IAB Finlandin syyskokouksessa 25.11.2021 esiteltiin ensi vuoden painopisteet ja valittiin uusi hallitus. Vuonna 2022 IAB Finland painottaa toiminnassaan digitaalista liiketoimintaa, osaamista ja ymmärrystä sekä kohdentamista ja mittaamista. IAB Finlandin Industry Partner -jäseninä hallitukseen valittiin vuosiksi 2022 - 2023 Adform Software Finland, Alma Media, Sanoma ja SOK Media. Hallitukseen valittiin myös Dagmar ja TietoEVRY.

lue lisää

26.11.2021

IAB Finland – Uusi hallitus ja painopisteet vuodelle 2022

IAB Finlandin syyskokouksessa 25.11.2021 esiteltiin ensi vuoden painopisteet ja valittiin uusi hallitus. Vuonna 2022 IAB Finland painottaa toiminnassaan digitaalista liiketoimintaa, osaamista ja ymmärrystä sekä kohdentamista ja mittaamista. IAB Finlandin Industry Partner -jäseninä hallitukseen valittiin vuosiksi 2022 - 2023 Adform Software Finland, Alma Media, Sanoma ja SOK Media. Hallitukseen valittiin myös Dagmar ja TietoEVRY.

lue lisää

29.10.2021

Kohdennettu mainonta avoimen internetin mahdollistajana

Datakohdennettu mainonta huolestuttaa samalla kuluttajia ja lainsäätäjiä, mutta tuo myös merkittäviä etuja julkaisijoille mahdollistaen mediatilan kaupallistamisen eri kohderyhmien avulla. Liioittelematta voi todeta kohdennetun mainonnan rahoittavan avoimen internetin.

lue lisää

22.09.2021

Verkkomainonnan määrä ennätyksellisen korkealla vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2021 toisella kvartaalilla oli 154 milj. euroa ja lähes puolet (49 %) mediamainonnasta oli digitaalista. Kaikki digimainonnan momentit kasvoivat huomattavasti vuoden takaiseen verrattuna, jolloin tosin pandemia laski myös digimainonnan määrää.

lue lisää

26.08.2021

Traficomin uusi evästeohjeistus on asettamassa haasteita digimarkkinalle

Uusi linjaus on suuri muutos aiempaan kansalliseen tulkintaan. IAB Finland antoi lausuntonsa evästesuositusluonnoksesta, koska se näyttää haastavan evästesuostumuksen pyytämiseen liittyviä vakiintuneita standardeja.

lue lisää