Icon
Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä Uutiset & blogi

Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä

22.02.2019 | Sini Kervinen

IAB:n Digitaalisen audion työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina 7.2. Keskustelu kävi vilkkaana alan monipuolisten osaajien kesken. Podcastit olivat selkeästi keskustelun keskiössä ja yhteisesti kiinnostavia aiheita löytyi paljon.


IAB:n muissa maissa audiota on käsitelty jo pidempään, joten on hienoa että pääsimme nyt kunnolla vauhtiin myös Suomessa. Esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa julkaistiin digitaalisen audion käsikirja jo vuonna 2016. Opukseen voi tutustua IAB Ruotsin sivuilta. Podcasteissa on paljon yhteneväisyyttä blogi- ja videomaailmaan. Ne ovat levinneet maailmalla rakkaudesta lajiin. Työryhmälle onkin tärkeää, että digitaalisen audion markkinaa kehitetään niin, että isojen pelureiden toiminnan lisäksi myös indie-toiminnan tukeminen on keskiössä.


Jotta kehitys digitaalisen audion saralla olisi tehokasta ja menestyksekästä, tulee alalla olla selkeämpi käsitys digitaalisen audion kokonaiskentästä. Eri lajien podcastit, streemi-palvelut, digitaaliset radiopalvelut ja audiotallenteet tarvitsevat kehityksen tueksi alan yhteisiä standardeja ja selkeytystä terminologiasta.
Yhteinen terminologia ja standardit ovat tärkeitä myös kaupallisen osuuden kasvulle. Ilman selkeitä alan pelisääntöjä, on mainostajan mahdotonta vertailla vaihtoehtoja ja ymmärtää eri audiopalveluiden kaupallisia mahdollisuuksia ja merkitystä markkinoinnin kokonaisuudessa. Digitaalisen audion markkinan kokonaisuuden parempi ymmärtäminen hyödyttää kaikkia alalla toimivia. Tämän kokonaisuuden kirkastaminen nousikin työryhmässä tärkeälle sijalle.


Oli innostavaa keskustella meillä Suomessakin kuumaksi aiheeksi nousseesta digitaalisesta audiosta alaa eri puolelta edustavien osaajien kanssa. Työryhmä koki osaamisensa ja näkökantojensa laajentuneen jo ensimmäisen tapaamisen ansiosta. Myös minä odotan jo innolla seuraavaa yhteistä aikaamme, jolloin pääsemme vielä astetta konkreettisemmin syventymään esiin nousseisiin kehityskohtiin. Yllä olevien asioiden lisäksi työryhmä innostui ison audioseminaarin järjestämisestä ja aikoo olla aktiivisesti mukana IAB:n koulutusmateriaalien kehittämisessä.


Mikäli et päässyt mukaan ensimmäiseen tapaamiseen, mutta digitaalisen audion kehittäminen on lähellä sydäntäsi, tule ihmeessä mukaan seuraavalla kerralla! Kokoonnumme jälleen 6.3. klo 14:00. Lisätietoja saat osoitteesta toimisto@iab.fi.

Sini Kervinen, Digitaalisen audion työryhmän pj

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Vuoden 2025 TOP 5 kuunnelluimmat IAB Insider -podcastit

Vuoden 2025 kuunnelluimmat IAB Insider -jaksot kertovat suoraan, mitkä teemat ovat olleet digimainonnan ytimessä: retail median kasvu, mittaamisen ja mallinnuksen murros, alustojen muutokset sekä huomion merkitys mainonnan vaikuttavuudessa.

lue lisää

19.12.2025

Vuoden 2025 TOP 5 kuunnelluimmat IAB Insider -podcastit

Vuoden 2025 kuunnelluimmat IAB Insider -jaksot kertovat suoraan, mitkä teemat ovat olleet digimainonnan ytimessä: retail median kasvu, mittaamisen ja mallinnuksen murros, alustojen muutokset sekä huomion merkitys mainonnan vaikuttavuudessa.

lue lisää

18.12.2025

Digimainonnan sosiaalinen vaikutus Euroopassa – ja mitä se tarkoittaa Suomelle

IAB Europen Beyond Reach: Mapping the Social Impact of Digital Advertising and Media -raportti tarkastelee, miten digitaalisen mainonnan ekosysteemi Euroopassa – ja laajemmin kansainvälisesti – on alkanut tunnistaa, arvioida ja hallita toimintaansa sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

lue lisää

17.12.2025

Vuoden 2025 katsotuimmat IAB Finlandin tapahtumien tallenteet

IAB Finlandin katsotuimmat tapahtumatallenteet pureutuvat mittaamiseen, tekoälyyn, huomion merkitykseen, retail median kasvuun ja vastuullisuuteen. Ne tarjoavat tiivistettyä asiantuntijatietoa ja konkreettisia oppeja suoraan digimainonnan arjesta.

lue lisää

16.12.2025

Vuoden 2025 luetuimmat TOP 5 IAB:n oppaat

IAB Finlandin oppaat kokoavat yhteen kymmenien – ellei jopa satojen – asiantuntijatuntien työn ja tiivistävät sen helposti hyödynnettävään muotoon. Vuonna 2025 nämä viisi opasta nousivat ylitse muiden ja keräsivät eniten lukijoita ja kiinnostusta koko markkinassa.

lue lisää