
Yhteisömanagerin arki, osa 1
Viime vuosina on syntynyt täysin uudenlainen ammatikunta koordinoimaan yritysten vuorovaikutteista digiviestintää. Heitä kutsutaan yhteisömanagereiksi tai community managereiksi.
Yhteisömanagerit
Yritysten yhteisöllisyyden, digisisältöjen, ja somekanavien managerointi alkaa vihdoin vakiintua henkilöiden ammattinimikkeisiin asti. Mikä hienointa, muutos on tapahtumassa laajamittaisesti toimialasta ja yritysten koosta riippumatta.
Yhteisömanagereiden kasvu kuvastaa koko digimarkkinoinnin suuntaa. Kun aiemmin yrityksen somesisältöjä hoidettiin solidaarisesti vasemmalla kädellä muiden työtehtävien lomassa, niin nyt siihen varataan tarvittavat resurssit.
Vuorovaikutteisuus asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa on elintärkeää. Markkinoijan on hyvä määrittää, kenelle asiat on delegoitu. Onko ne kenties ulkoistettu? Onko managerointiin varattu riittävästi aikaa? Tärkeintä on manageroinnin valtuuttaminen. Näin kehitetään suunnitelmallisuutta ja reagointikykyä. Yhteisömanagerin työssä ajoitus on usein hyvin merkittävässä roolissa.
Yhteisömanagereiden arki?
Yhteisömanagerit koordinoivat yrityksen viestintää ja sisällöntuotantoa itsenäisesti sekä muiden kanssa. Siten he ovat tärkeässä roolissa markkinointiviestinnän avainhenkilöinä. He ovat sisältömarkkinoinnin kapelimestareita, joilla on käsissään iso vastuu.
Toimin itse yhteisömanagerina muutamalla eri foorumilla. Mielestäni yhteisömanagerin ehkä tärkein tehtävänä on luoda pöhinää ja pitää oma asia edustettuna digissä. Tämä tapahtuu avaamalla keskustelua sekä tuottamalla ja jakamalla sisältöä. Erityisen tärkeää on innostaa ja opastaa muita pöhinän luomiseen.
Tämän artikkelisarjan tarkoituksena on avata yhteisömanagerin roolia. Alan ammattilaiset ja yhteisömanagerin tehtäviä hoitavat henkilöt tulevat kertomaan omasta työstään. Ohessa listattuna kysymyksiä, joihin pyritään pureutumaan tämän postaussarjan aikana:
- Millaisia asioita yhteisömanagerin työtehtäviin kuuluu? Millainen on yhteisömanagerin arki?
- Millaisia ominaisuuksia ja taitoja yhteisömanagerilta on hyvä löytyä? Milloin yhteisömanageri on onnistunut työssään?
- Mitkä ovat eri sidosryhmät ja tahot joiden kanssa yhteisömanageri toimii yhteistyössä?
- Millaisia vinkkejä asiantuntijat antavat yhteisömanagerina toimimiseen?
Suuren suosion saanut suomalaisille yhteisömanagereille suunnattu CMAD 2015 (Community Manager Appreciation Day) -tapahtuma järjestetään tänään jo neljättä kertaa Lahdessa. Sarjan seuraavassa osassa Dinglen markkinointipäällikkö Joonas Villanen jatkaa pureutumista yhteisömanagereiden maailmaan ja kertoo kuulumisia CMAD 2015 -tapahtumasta.
31.08.2023
Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla
Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.
lue lisää23.05.2023
Verkkomainonta maltillisessa kasvussa
Verkkomainonnan määrä vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla oli lähes 168 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi lähes 3 % ja kaikesta Suomen mediamainonnasta digitaalista on jo 55 %.
lue lisää06.03.2023
Digitaalinen ulkomainonta 30 % kasvussa vuonna 2022
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2022 oli noin 46,5 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on hieman alle 30 % kun vastaavana aikana koko ulkomainonnan markkina kasvoi 21 %.
lue lisää03.02.2023
Verkkomainonta 10 % kasvussa vuonna 2022
Mediamainontaan käytettiin vuonna 2022 yhteensä 1 328 miljoonaa euroa, mikä on 4,1% enemmän kuin edellisvuonna. Verkkomedia oli suurin mediaryhmä (53%) ja verkkomainonnan (+9,8 %) lisäksi kasvussa oli myös radiomainonta (+3,6 %), ulkomainonta (+20,7 %) sekä elokuvamainonta (+76,8 %).
lue lisää