Icon
Levitä tekoäly-ymmärrys koko organisaatioon Markkinaluvut

Levitä tekoäly-ymmärrys koko organisaatioon

28.03.2018 | Digital Media Finland

Digitaalisen markkinoinnin ammattilaiselle tekoälyyn perustuvat työmenetelmät ovat mitä todennäköisimmin jo arkipäivää. Ellei näin ole, niin on aika pistää töpinäksi. Tekoälyn ennakoidaan olevan keskeisin teknologia, joka markkinoinnissa pitää ottaa entistä paremmin haltuun.

Mikä mahtaakaan olla tilanne organisaatioiden muissa toiminnoissa?

Tekoäly voi olla kätevä kaveri muun muassa rekrytoinnissa ja työvuorojen suunnittelussa. Lemmikkieläintarvikkeita myyvä Musti ja Mirri onnistui sekä lisäämään tuottavuutta ja myyntiä että parantamaan asiakaspalvelua käyttämällä tekoälyä työvuorojen optimointiin.

Hyvistä kokemuksista huolimatta tekoälyyn liittyy vielä paljon ennakkoluuloja ja jopa pelkoja, puhumattakaan osaamisen puutteesta. Näiden hälventämisessä sekä ymmärryksen ja osaamisen levittämisessä tekoälyä hyödyntävillä markkinoinnin osaajilla voisi olla merkittävä rooli.

Tekoälyn hyödyntäminen kokonaisvaltaisesti liiketoiminnan kehittämisessä tarkoittaa rohkeita panostuksia oikeanlaisen osaamisen hankkimiseen ja kehittämiseen. Oikeanlainen osaaminen taas vaatii oikeanlaista asennetta. Ihmisten täytyy olla valmiita siihen, että nykyiset työtehtävät voivat poistua tekoälyn korvaamina jopa kokonaan ja uusia työtehtäviä tulee tilalle. Lisäksi ihmisen tulee oppia tekemään töitä yhdessä tekoälyn ja robottien kanssa monin eri tavoin.

Markkinointi on onnistunut muuttumaan, mutta tarvitaan vielä kokonaisvaltaisempi muutos.

Vaikka asiakkaiden käyttäytyminen ei yrityksessä vielä edellyttäisikään tekoälyyn perustuvien uusien ratkaisujen käyttöönottoa, niin yhtiön sisäistä asenne- ja osaamispalettia kannattaa rakentaa tästä hetkestä eteenpäin. Tekoälyn hyödyntäminen tulee muutaman vuoden kuluessa olemaan yhtä luonteva osa ihmisten työ- ja arkielämää kuin tietokoneiden ja älypuhelimien käyttö tänään.

Kirjoittaja Virpi Martikainen on Digital Media Finlandin strategiakonsultti.

Lue Digital Media Finlandin aiemmat kirjoitukset:

Pelastaako datakohdennus tv-mainonnan?
360-videomainonta hakee uomiaan
Mitä johdon pitäisi tietää markkinoinnista

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!