Icon
Miten pysyä kilpailun edellä? IABlogi

Miten pysyä kilpailun edellä?

13.03.2015 | Saija Mahon

Tarve pysyä kilpailua edellä on yhtä vanha kuin liiketoiminnan historia.

Nykyään on olemassa kuitenkin kaksi eroavaisuutta kilpailun vahvuuteen. Yksi on, että kilpailusta on nopeasti ja suhteellisen yksinkertaisesti tullut maailmanlaajuista. Toinen eroavaisuus on se, että niin meillä kuin kilpailijoillammekin on monia erilaisia mahdollisuuksia ja uusia strategisia taktiikoita päästä eteenpäin. Tämän takia tulee varmistaa, että pysymme aina askeleen tai kaksi edellä.

Perusasiat eivät kuitenkaan muutu: Ideoidaan erinomainen ja kilpailukykyinen tuote tai palvelu, tehdään markkinatutkimusta ja kohdistetaan markkinointi oikein, kasvatetaan tietoisuutta ja kasvatetaan myyntiä.

Menetelmät tietoisuuden, myynnin ja erityisesti kilpailuedun saavuttamiseksi ovat kuitenkin viime vuosien ja vuosikymmenen aikana muuttuneet. Digitaalinen maailma on vahvasti nostanut päätään ja muuttanut koko liiketoimintakokonaisuuden.

On lähes mahdotonta harjoittaa liiketoimintaa ilman jonkinlaista kytköstä digitaalisiin kanaviin tai verkkomarkkinointiin.


Verkkosivujen tärkeys

Sivustosi on näyteikkunasi, mutta toki se joutuu kilpailemaan aktiivisesti muidenkin verkkosivujen kanssa aktiivisessa ympäristössä.

Verkkosivujen tarkoitus on johdattaa potentiaalista asiakasta niin helposti kuin mahdollista siihen päämäärään, jota hän on havittelemassa. Seuraavat asiat tulisikin ottaa huomioon kun rakennat itsellesi nettisivuja:

  • Tee sivuston navigoinnista asiakkaalle mahdollisimman helppoa ja sulavaa
  • Käytä kuvia havainnollistamaan fyysisiä tuotteita, mutta käytä kuvia maltillisesti: liika kuvien määrä voi nopeasti turhauttaa sivuilla vierailijan
  • Sisällytä yksi vahva toimintakehotus jokaiselle sivulle, esimerkiksi linkki ostoskoriin, kassalle tai yhteydenottolomakkeelle.
  • Pidä sivujen sisältö ja teksti informatiivisena, suhteellisen lyhyenä ja ytimekkäänä
  • Varmista, että värit, fontit, kuvakoot jne. tekevät sivuista helpot lukea ja tarkastella
  • Varmista, että jokainen sivu latautuu nopeasti
  • Varmista että sivusto mukautuu helposti mobiilialustoille

Älä unohda hakukoneoptimointia (SEO)

Verkkosivujen tulisi olla helposti relevantin asiakaskunnan löydettävissä, joten pelkästään verkkosivujen olemassaolo ei riitä. Yleensä palveluja, tuotteita ja tietoa haetaan hakukonejätti Googlesta, joten tänne tulisi panostaa. Tämä on myöskin (valitettavasti) alusta, jossa varmasti kilpailukin on aktiivisena – joten varmista, että optimoit verkkosivusi hakukoneet mielessä.

Tämä taas tapahtuu hakukoneoptimoinnin (SEO) avulla, jonka avulla varmistat, että verkkosivusi tekstit sisältävät tärkeitä hakusanoja ja hakusanalauseita, joita vastaan Google rankkaa sivusi sitä mukaa kun relevantteja hakuja tehdään. Hakukoneoptimointi ja hakukonemarkkinointi ovat monimutkainen prosessi, joka tulee tehdä oikein ja joka muuttuu jatkuvasti. Uusia strategioita tulee suunnitella ja toteuttaa ja näihin tulisi olla resurssit valmiina, jotta maksimaalinen hyöty saadaan irti.


Hyödynnä sosiaalista mediaa kekseliäästi

Nykyään internetissä on lukuisia sosiaalisen median kanavia, josta voit valita omasi ja liiketoiminnallesi kohdistetuimmat alustat, puhumattakaan sadoista blogeista ja foorumeista, joita voit hyödyntää tietoisuuden ja tunnettuuden kasvattamiseksi. Tämän takia onkin erittäin tärkeää pysyä ajan hermolla siitä, mihin sijoittaa rahaa ja aikaa.

Twitter ja Facebook ovat tällä hetkellä suosituimpia sosiaalisen median alustoja. Pinterest valtaa nopeasti jalansijaa, Instagramista puhumattakaan. On todella tärkeää miettiä mikä kunkin alustan tausta on, kuka kanavaa käyttää, ja minkä takia. Valitse näistä kaksi tai kolme omalle liiketoiminnallesi parasta kanavaa, ja keskity niihin. Kun resurssit antavat periksi, laajenna presenssiä muihinkin kanaviin.


Muista sosiaalisen median rooli markkinointisuunnitelmassa

Sosiaalisen median tehtävänä ei ole suoranaisesti myydä – ei ainakaan heti. Sosiaalisen median tehtävänä on herättää kiinnostusta, sitouttaa ja luoda liiketoiminnallesi puolestapuhujia ja rakentaa yhteisöä brändisi ympärille.

Sosiaalisen median tarkoituksena on olla viihdyttävä, tietoa tarjoava, auttava ja informatiivinen.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin erittäin tärkeää olla tietoinen sosiaalisen median ”vaaroista”.

Muista, että sosiaalinen media on nopea tempoinen ympäristö, jossa tulee olla salamannopea reagoimaan palautteeseen, varsinkin jos se on negatiivista. Sosiaalinen media on myöskin asiakaspalvelua, ja koko maailma on kuuntelemassa.

Meidän tulee osata suojella brändiämme oikealla tavalla verkossa – ja osata puhua sosiaalisessa mediassa ”oikealla kielellä”. Muuten kilpailijamme harppaavat edelle.

16.12.2015

Vain intohimolla markkinajohtajaksi

Optimoidaanko mainostajien kampanjoita pikkutunneille asti? Miksi ei?

lue lisää

13.03.2015

Miten pysyä kilpailun edellä?

Tarve pysyä kilpailua edellä on yhtä vanha kuin liiketoiminnan historia.

lue lisää

08.05.2014

Maksatko liikaa AdWords-avainsanoistasi?

Avainsanojen valinta ja muokkaus on AdWords-mainonnan tekemisen ydintä.

lue lisää

05.11.2013

Mikä ihmeen hakusanamainonta?

PPC kovalla vauhdilla (ainakin Skandinaviassa) kasvava verkkomarkkinoinnin ja mainonnan muoto sekä myös mahdollisuus ansaita tuloja!

lue lisää