Icon
Mihin käyttää kolmannen osapuolen dataa IABlogi

Mihin käyttää kolmannen osapuolen dataa

09.12.2019 | Tuukka Aaltonen, Relevant Digital

Omasta datasta puhutaan paljon ja syystäkin, koska sitä hyödyntäen omaa markkinointia voidaan monin tavoin tehostaa jo pienillä teoilla. Kolmannen osapuolen datan käytössä sen sijaan päädytään usein keskustelemaan lähinnä mainonnan kohdentamisesta. Oli kyse sitten sosiaalisessa mediassa kyseisen palvelun omasta kohdennusdatasta tai ohjelmallisessa ostamisessa eri datan tarjoajien kohdennusdatasta.

Kolmannen osapuolen datalla voi kuitenkin olla paikkansa myös siinä, mitä tapahtuu klikkauksen tai muun sivustolle saapumisen jälkeen. Laajemmalla ulkopuolisilla datalla voidaan tehokkaammin analysoida omien palveluiden yleisöjen eri tietoja tai kiinnostuksen kohteita. Samalla voidaan parantaa omaa asiakasymmärrystä, joka muodostuu useista eri tietolähteistä verkkodata yhtenä niistä.

Sen lisäksi ulkopuolista dataa voidaan hyödyntää auditoimaan mainonnan tai muuta kautta tulevaa yleisöä. Onko se tavoiteltua kohderyhmää? Kolmannen osapuolen dataa voidaan hyödyntää analysoimaan lopputulosta eli mainoksesta kiinnostuneita sivustolle asti tulleita yleisöjä. Näin myös tilanteissa, joissa itse mainoksen kohdennuksessa ei käytettäisi dataa vaan se kohdennettaisiin aiheen tai sivuston mukaan kontekstuaalisesti.

Tarpeeksi suurissa sivustotapahtumien määrissä voidaan tehdä myös kiinnostavampia analyyseja. Osto- tai muita sivuston tavoitteiden saavutuksia eli konversiotapahtumia voidaan verrata muuhun sivuston yleisöön tai eri mainoskampanjoista saatuihin yleisöihin, kun konversiotapahtumia on riittäviä määriä.

Yleisöjen analysoimisen lisäksi dataa voidaan hyödyntää konkreettisemmin sivuston tai palvelun personoinnissa. Tässä omalla datalla on suuri rooli mutta sen jättämiä aukkoja tai rajallisuutta voidaan täydentää kolmannen osapuolen datalla.

Käytännössä tämä voi esimerkiksi tarkoittaa ostopolun lyhentämistä tuomalla kohderyhmän yleisöjä kiinnostavia sisältöjä esille. Yhtä lailla se voi tarkoittaa tuotekuvausten muokkausta tai jonkinlaista muuta mallia missä yhdistetään omaa dataa ja ulkopuolista dataa. Parhaimpiin tuloksiin voidaankin päästä ensin mallintamalla omat tutkitut kohderyhmät ulkopuoliseen laajempaan dataan ja sitten käyttämällä sitä eri toimenpiteisiin. Olivat toimenpiteet sitten mainostamista, analyysia, mainonnan jälkeistä ostopolun muokkausta tai lopullisen ostopäätöksen teon helpottamista.

Näitä toimenpiteitä tehdessä on myös hyvä ymmärtää millaista kolmannen osapuolen käyttämä data on. Miten se on kerätty? Kuinka tuoretta tai tarkkaa se on? Miten sen kohderyhmät on muodostettu? Millainen sen ansaintalogiikka on? Näistä aiheista ovat laajemmin täällä hiljattain ja ansiokkaasti kirjoittaneet muun muassa Veli-Matti Nurmela ja Marko Saarinen.


Kirjoittaja Tuukka Aaltonen on Relevant Digitalin projektipäällikkö ja jokapaikan digimainonnan työmyyrä.

08.04.2024

IAB Jäsenesittely: Superlines ja Jere Meriluoto

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa Superlines ja Jere Meriluoto

lue lisää

05.04.2024

High Impact ja video valtaavat perinteiset display mainonnan muodot

Digitaalinen mainonta kokee murroksen, kun useat merkittävät toimijat siirtävät budjettejaan pois perinteisistä display-mainosmuodoista. Samaan aikaan kasvaa tarve mainosmuodoille, jotka tarjoavat brändeille parempaa vaikuttavuutta, laajempia mainospintoja ja mahdollisuuden mitata kampanjoiden vaikuttavuutta (attention). Siirtyminen kohti high impact ja videopohjaisia mainoksia merkitsee myös irtautumista perinteisistä kampanjoiden mittaus- ja vaikutusmetriikoista.

lue lisää

05.04.2024

Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2023 oli noin 53,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua on reippaat 16 %, kun vastaavana aikana Kantarin raportoima koko ulkomainonnan markkina kasvoi 9 %. Kaiken mediamainonnan määrä Suomessa laski vuonna 2023 2,4 %.

lue lisää

22.03.2024

IAB Studio: IAB Finlandin kulissien takana - Haastattelussa Antti Kallio ja Pasi Raassina

Tässä jaksossa IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Antti Kallio ja IAB:n toiminnanjohtaja Pasi Raassina paljastavat henkilökohtaisia digitaalisia suosikkejaan - mistä podcasteista he saavat inspiraationsa, mitkä uutissivustot pitävät heidät ajan tasalla, ja mitä sarjoja, elokuvia tai pelejä he rakastavat rentoutuessaan.

lue lisää