Icon
IAB selvitti digitaalisen audiomainonnan määrän Suomessa IABlogi

IAB selvitti digitaalisen audiomainonnan määrän Suomessa

31.08.2022 | IAB Finland

IAB Finlandin Digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudion kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2021 oli noin 5,6 miljoonaa euroa. Arvio digiaudion kokonaismarkkinasta tehtiin nyt ensimmäistä kertaa.

Digitaalinen audiomarkkina estimoitiin keräämällä dataa mahdollisimman kattavasti julkaisijoilta, mediatoimistoilta että tuotantoyhtiöiltä kesä-elokuussa 2022. Kokonaismarkkinaestimaatti 5,6 miljoonaa euroa sisältää digitaaliset audiomainokset, sponsoroinnin ja sisältöyhteistyön sekä audiosisällön tuotantokustannukset mainosrahoitteisille digitaalisen audion alustoille. Karkeasti arvioituna yli puolet markkinasta koostuu tuotantokuluista ja näin olleen mainonnan osuus on noin 35 – 40 % kokonaisuudesta.

IAB-perheen kattojärjestö IAB Europe estimoi digitaalisen audiomarkkinan koko Euroopassa olleen vuoden 2021 aikana noin 700 miljoonaa euroa, jossa on kasvua vuoteen 2020 verrattuna hulppeasti 51 %.

”Kiitos koko digiaudiotyöryhmälle estimaatin muodostamisesta – hienoa tuoda uutta hyödyllistä tietoa markkinalle! Kuten tiedämme, digitaalinen audio on mediavälineenä monitahoinen ja tästä syystä markkinaestimaatin muodostaminen on osin haasteellista. Rohkaisen kaikkia muistamaan markkinan monimuotoisuuden tuoman epätarkkuuden kokonaisluvussa, vaikka markkinan suuruusluokka onkin eittämättä luotettavasti selvitetty. Tästä on hyvä jatkaa audiomarkkinan kuvaamista tulevina vuosina”, kommentoi IAB:n Digitaalisen audiomainonnan työryhmän puheenjohtaja Elsa Kalervo (Bauer Media)

Lisätiedot:
Pasi Raassina
Toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi


Elsa Kalervo
Digital Audio Manager / Bauer Media Oy
IAB Finlandin Digitaalinen Audio -työryhmän puheenjohtaja
044 744 2050 / elsa.kalervo@bauermedia.fi

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

11.05.2023

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä lähes 20% kasvussa

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2022 oli 52,5 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua oli noin 19 %.

lue lisää

17.04.2023

audienceXpress:in CTV Uncovered -kuluttajatutkimus julkaistiin kolmannen kerran

audienceXpress teki yhteistyötä verkkokuluttajatutkimuksiin erikoistuneen Happydemicsin kanssa ja julkaisi vuosittaisen CTV Uncovered-kuluttajatutkimuksen kolmannen kerran. Tutkimuksessa tutkitaan miten kuluttajien kulutustottumukset monipuolistuvat, selvitetään mieltymyksiä kanavista ja alustoista sekä kerätään mielipiteitä televisiomainonnasta.

lue lisää