Icon
Anni Lintula IAB Finlandin toiminnanjohtajaksi Uutiset & blogi

Anni Lintula IAB Finlandin toiminnanjohtajaksi

19.06.2025 | iab

IAB Finlandin hallitus on nimittänyt Anni Lintulan organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2025.

Lintulalla on laaja kokemus digitaalisesta mainonnasta, markkinoinnista ja mediasta. Hän on toiminut muun muassa A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana, yritysasiakkuuksien luovana johtajana ja nuorten medioiden liiketoiminnan johtajana. Lintulalla on myös taustaa palkittujen digimainonnan konseptien kehittäjänä.

– Annin johdolla vahvistamme IAB:n asemaa alan suunnannäyttäjänä ja rakennamme yhdessä jäsentemme kanssa suomalaista digimainontaa kohti vahvaa kasvua, sanoo IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Antti Kallio.

– On innostavaa päästä johtamaan IAB Finlandia ajassa, jossa tekoäly, datan hyödyntäminen ja digimainonnan luotettava mittaaminen määrittävät yhä vahvemmin alan suuntaa. IAB:lla on ainutlaatuinen asema yhdistää alan toimijat, vahvistaa yhteistä osaamista ja rakentaa kestävää kasvua koko markkinalle, Lintula sanoo.

Lintula seuraa tehtävässä Pasi Raassinaa, joka siirtyy elokuussa uusiin tehtäviin järjestön ulkopuolelle. IAB Finlandin hallitus kiittää Pasi Raassinaa lämpimästi hänen arvokkaasta työstään ja panoksestaan järjestön kehittämisessä.

Lisätiedot:

Anni Lintula
Toiminnanjohtaja, IAB Finland (1.8.2025 alkaen)
+358 504144233

Antti Kallio
Hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland
+358 405298069

IABlogin Facebook kommentit

Artikkeli Kvartaalitiedotteet Uutiset
Verkkomainonta maltillisessa kasvussa vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli noin 179 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi +1,4 prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli Q2/2025 aikana +56 %.

lue lisää

23.09.2025

Verkkomainonta maltillisessa kasvussa vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli noin 179 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi +1,4 prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli Q2/2025 aikana +56 %.

lue lisää

23.09.2025

Attention ja vastuullisuus – digimainonnan uusi voimapari

Digimainonnassa puhutaan yhä enemmän attentionista – siitä, että henkilö todennettavasti katsoo tai kuulee mainosta, jolle on altistunut. Samalla vastuullisuus on noussut keskeiseksi teemaksi, ei vain yritysten arvoissa vaan myös konkreettisissa mediavalinnoissa ja tuotantotavoissa. Kun suunnittelet kampanjaa, attentionin ja vastuullisuuden yhdistäminen ei ole vain mahdollista – se on luonnollinen osa modernia, eettistä ja tehokasta mainontaa.

lue lisää

13.08.2025

Nimitysuutinen: IAB Finlandin uusi vetäjä kasvoi digimarkkinoinnin osaajaksi nuorten mukana

Anni Lintula aloitti 1. elokuuta IAB Finlandin toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana, yritysasiakkuuksien luovana johtajana ja nuorten medioiden liiketoiminnan johtajana. Lintulalla on myös taustaa palkittujen digimainonnan konseptien kehittäjänä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.

lue lisää

19.06.2025

Anni Lintula IAB Finlandin toiminnanjohtajaksi

IAB Finlandin hallitus on nimittänyt Anni Lintulan organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2025.

lue lisää