Icon
Yhteisömanagerin arki, osa 2: Asiakaspalvelun ytimessä Uutiset & blogi

Yhteisömanagerin arki, osa 2: Asiakaspalvelun ytimessä

30.01.2015 | Dingle Oy

Päiväni täyttyvät monista tehtävistä. Yksi niistä on Dinglen yhteisömanagerina toimiminen. Omassa arjessa näen paljon hyvin erilaisia ihmisiä, yrityksiä sekä ympäristöjä.

Yksi asia yllättää minut kerta toisensa jälkeen: miksi niin moni yritys, vielä tänäkin päivänä, näkee digitaalisuuden uhkana eikä mahdollisuutena. Lähtökohtana uuden suunnittelussa lähdetään liikkeelle analysoimalla uhkia. MIKSI? Sen sijaan pitäisi lähteä liikkeelle kartoittamalla mahdollisuuksia, uusia liiketoimintamalleja sekä niiden tuomia mahdollisuuksia niin tuloksellisen viestinnän tukena kuin uusien palvelumallien luomisessakin.


”Onni suosii rohkeaa”

On selvää, että yksi tulevaisuuden avainsanoista tulee olemaan asiakaspalvelu. Hyvällä asiakaspalvelulla tullaan voittamaan monia kauppoja, ja asiakkaan kokonaisvaltainen palveleminen tuleekin olemaan yksi suurimmista kilpailueduista.

Siksi, kuten Marko Siltala ansiokkaasti blogisarjan avauksessa kertoikin, yksi tulevaisuuden tärkeimmistä rooleista on lyömässä itseään läpi nyt myös monissa Suomen yrityksissä. Yhteisömanagerit nimittäin tulevat kasvattamaan arvoaan juuri digitaalisen asiakaspalvelun, asiakaskokemusten sekä avunannon tarpeen seurauksena. Edellä mainitut asiat ovat juuri sitä, mitä asiakkaat yrityksiltä tänä päivänä odottavat.


Millaisia haasteita uudet odotukset synnyttävät?

Yhtenä suureena haasteena on digitaalisuuden tuoma työajan ”vääristyminen”. Mikäli yritys halajaa yhteisölliseksi ja oikeasti asiakkaan tarpeita jokaisessa kohtaamispisteessä palvelevaksi organisaatioksi, verkko vaatii uudenlaista ajankäyttöä sekä resurssien uudelleen jakamista.

Yhteisömanagerin rooli on alku. Ajankäytölliset haasteet ovat kuitenkin valtavat. Näistä ensimmäisenä on vasteajan järkevänä pitäminen ilman yhden henkilön jatkuvaa valveilla oloa ja päivystämistä. Omassa työssäni älypuhelin kulkee mukana aina ja twiitteihin vastataan tunneista riippumatta. Myönnän ettei tämä ole optimaalinen ratkaisu, mutta teemme töitä ongelman ratkaisemiseksi.

Esimerkiksi markkinoinnissa voidaan hyvin jakaa sisällöntuotannon, moderoinnin, konseptoinnin, mainonnan jne. vastuut tiimin jäsenien kesken.

Miksei siis asiakaspalvelua ja yhteisömanagereja koskevaa työtä voisi jakaa tiimille sopivaksi kokonaisuudeksi? Tämä onnistuu kunhan tavoitteet ja hyödyt ovat johdolle selvät. Tämä vaatii yrityksiltä hyvää ongelmanratkaisukykyä sekä uusia prosesseja.

Yhteisöjen ylläpito vaatii managerilta rautaista niin kanavien teknisten ominaisuuksien kuin ihmisluonteenkin tuntemusta.


Terveisiä CMADista!

Maailmalla yhteisömanagerin rooli alkaa jo olla peruskauraa. Maanantaina Lahdessa vietettiin Yhdysvalloista alkunsa saanutta Community Manager Appreciation Daytä. Ensimmäinen mielikuva päivästä oli tämä: yhteisö on voimakas ja toisiaan tukeva. Se on selvää katsomalla päivän alun fiilikset:

Lahdesta irtoaa ääntä. Tää on mahtavaa! #cmadfi'laiset #communitymanagersrule

Video, jonka Dingle (@dingle) julkaisi 26. 01ta 2015 klo 0.47 PST


Päivän mielenkiintoisinta antia, ainakin itselleni, on muiden yhteisömanagerien ja digitalistien kasvokkain tapaaminen. Verkon puolella alkunsa saaneet ystävyyssuhteet voimistuvat entisestään tällaisissa tapahtumissa.

On myös erinomaista kuulla ja vaihtaa kuulumiset arjen haasteista. Moni yksinäinen yhteisömanageri saa uutta voimaa päästessään jakamaan ’Best Practices’ -menetelmiä sekä mielenkiintoisia insighteja omasta arjesta. Tämä on kulttuuria jota Suomi kaipaa!

CMADFI:n puheenvuoroja voi katsoa tapahtuman sivuilta.


Kirjoittaja Joonas Villanen toimii Dinglellä Marketing Managerina. Hän auttaa myös yrityksiä sisällöntuotannon haasteissa yrittäjänä. Joonakseen saa yhteyttä Twitterissä ja LinkedInissä.

Dinglen aiemmat vieraspostaukset:
Sponsorointi hyvän sisällön moottorina
Kahdesta kampanjasta kahteensataan tarinaan
Johda joukkosi kohti digitaalisuutta ja avoimuutta
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa: konteksti on uusi musta
Kampanjoista jatkuvaan markkinointiin
Video: Sosiaalinen media kyykyttää

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!

IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.

lue lisää

02.11.2023

Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!

IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.

lue lisää

22.09.2023

Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua

IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.

lue lisää

31.08.2023

Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla

Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.

lue lisää

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää