Markkinapulssi ennakoi digimainonnan määrän kasvavan loppuvuoden aikana
IAB Finlandin uusi kvartaaleittain tehtävä digimarkkinapulssi kertoo Suomen digimarkkinan suhtautuvan lähitulevaisuuteen positiivisesti. Asteikolla 0 - 100 raportoitava yleisindeksi päätyi lukemaan 63, joka tarkoittaa selvästi positiivista tulosta. Suomen digimarkkinan kasvun odotetaan nopeutuvan vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Tutkimus tehtiin elokuussa 2024 ensimmäistä kertaa ja se keräsi 174 vastaajaa tasaisesti niin julkaisijoiden, toimistojen ja mainostajien parissa. Pulssikyselyn seuraava tiedonkeruu alkaa marraskuussa.

“Markkinapulssi tehtiin jäsenten toiveiden perusteella. Ilmiselvästi Suomen digimarkkina tarvitsee jotain tulevaisuuteen katsovaa ja tämä on nyt IAB:n ensimmäinen harjoitus siihen suuntaan. Halusimme tehdä pulssikyselystä myös tosi nopean täyttää ja muutamaan kysymyksen vastaaminen kestää vain 15 sekuntia. Kannattaa myös muistaa, että pulssin todelliset hyödyt mitataan vasta tulevaisuudessa kun pääsemme seuraamaan aikasarjoja fiilisten kehittymisestä ja kun saamme faktaa siitä, miten fiilikset korreloivat todellisuuteen. Palaute markkinapulssia kohtaan on ollut positiivista ja matka jatkuu siis marraskuussa uuden tiedonkeruukierroksen kautta”, kertoo IAB:n toiminnanjohtaja Pasi Raassina.
Haluatko tietää enemmän Digimarkkinapulssista ja sen tuloksista? IAB:n jäsenet voivat kliksutella itsensä IAB:n Slack-työtilaan lukemaan tutkimusraporttia ja muut voivat ottaa yhteyttä Pasiin.
Pasi Raassina
IAB Finland
Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 -575 3726
www.linkedin.com/in/pasiraassina/
04.12.2025
Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?
Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?
lue lisää20.11.2025
Mediamainonnan määrä laski -0,9 %, verkkomainonnassa hienoista kasvua
Vuoden kolmannella kvartaalilla investoinnit mediamainontaan olivat noin 290 milj. €. Mediamainonnan määrä laski -0,9 % vuoden 2024 vastaavaan aikaan verrattuna. Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla oli noin 183 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi 1,4 prosenttia.
lue lisää19.11.2025
DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?
Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.
lue lisää05.11.2025
REKRY: Markkinoinnin asiantuntija - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? Nyt etsimme tiimiimme aikaansaavaa ja luovaa markkinoinnin osaajaa, joka ottaa kokonaisvastuun markkinoinnin suunnittelusta, monikanavaisesta sisällöntuotannosta ja tavoitteellisen markkinoinnin toteutuksesta.
lue lisää
