
Digimediamyyjien sertifiointiohjelma käynnistyy
Tiedote
1.3.2016
Digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin alaa edistävä IAB Finland on käynnistänyt erityisesti digimediatilan myyjille suunnatun sertifiointiohjelman. Ohjelman tavoitteena on helpottaa digitaalista murrosta kasvattamalla mediamyyjien digiosaamista sekä tarjota mediataloille tapa osoittaa myyjiensä ammattitaito. IAB Finlandin kumppanina sertifiointiohjelmassa toimii Saranen Consulting.
Sertifiointiohjelma järjestetään neljä kertaa vuodessa, ja siihen sisältyy kuusiviikkoinen itseopiskelujakso sekä kaksituntinen tentti. Tänään 1.3. alkaneella ensimmäisellä kurssilla opiskelee yhteensä 19 mediamyyjää useista mediataloista.
Digimediamyyjien sertifiointiohjelma on lähtöisin Yhdysvalloista, jossa IAB US on sertifioinut jo yli 6 000 digimyynnin ammattilaista. Ruotsissa ohjelma käynnistettiin vuoden 2015 alussa, ja siellä sertifiointi sai valtavan suosion: ensimmäisen vuoden aikana sertifioitiin yli kaksisataa mediamyyjää.
Sertifiointiohjelmaan kuuluu laaja, nimenomaan Suomen markkinaan sovitettu itseopiskelumateriaali, johdantoluento sekä tentti. Opinnoissa perehdytään digimedian ekosysteemiin, digitaalisiin mainosmuotoihin ja niiden tavoitteisiin sekä mainosteknologiaan.
”Mediat muuttuvat kiihtyvässä tahdissa, ja moni mediamyyjä joutuu nyt perehtymään myös digimainonnan myyntiin. On hienoa, että saimme jo ensimmäiselle kurssille mukaan näin suuren joukon suomalaisia mediamyyjiä. Sertifikaatti on osoitus ammattitaidosta ja merkki siitä, että yritys on ylpeä osaajistaan”, sanoo IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
Lue lisää sertifiointiohjelmasta täällä
Lisätiedot: Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala(a)iab.fi
02.11.2023
Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!
IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.
lue lisää22.09.2023
Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua
IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.
lue lisää31.08.2023
Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla
Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.
lue lisää31.05.2023
MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa
Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin
lue lisää