
Sisältömarkkinointi osa 3: Olipa kerran tarina, joka oli tärkeämpi kuin sisältö
Olipa kerran kaukana pohjoisessa ihmisiä, jotka halusivat yhdistää maailman ihmiset ja rakensivat langattoman puhelimen. Joka päivä valmistui tuhansia kännyköitä, ja yritys olikin hetken maailman valtias. Yhtenä päivänä, kaukana ison meren takana, mustaan poolopaitaan pukeutunut mies kertoi tarinan laitteesta, jossa ei ollut laisinkaan näppäimiä. Sen takia ihmiset ihastuivat uuteen kiiltävään esineeseen ja jonottivat puhelinta kauppojen kassoilla. Lopulta pohjoisen ihmiset kutsuivat miehen kaukaa ison meren takaa auttamaan heitä…
Tarinan jatkon tietävät varmasti kaikki suomalaiset. Nokian ja Applen tapa kertoa uusista tuotteista oli kuin yö ja päivä. Nokian edustajat kertoivat puhelinten hienoista teknisistä ominaisuuksista kravatit kaulassa, kun Steve Jobs astui lavalle poolopaidassaan ja sanoi ”tuhat kappaletta taskussani” esitellessään iPodin. Nokia luetteli faktoja, Apple (eli Jobs) istutti tarinoiden avulla mielikuvia ihmisten ajatuksiin.
Tiedon välittäminen nettiin ei ole vielä tarina. Siten sisältömarkkinoinnissa ei ole olennaista vain tehokkaaseen sisällöntuotantoon keskittyminen vaan ihmisten auttaminen näkemään mitä uniikkia yrityksessä on. Tarina on asia, joka jää mieleen ja jota välitetään eteenpäin. Hyvä tarina koskettaa tunteita. Kaikki keskustelut sosiaalisessa mediassa ja toreilla brändistä ovat osa tarinaa. Kaikki mielikuvat, jotka yritys aiheuttaa, ovat osa tarinaa. Pukeutumalla farkkuihin, tennareihin ja mustaan poolopaitaan Steve Jobs loi itsestään mielikuvaa tavallisena ihmisenä. Ihmiset pystyivät samaistumaan häneen ja uskoivat tarinan.
Pitäisikö jokaisen yrityksen olla myös tarinankertoja? Tämä on väärä kysymys, sillä yrityksistä kerrotaan jo tarinoita. Oikea kysymys on, että miten itse haluat olla mukana muokkaamassa tarinaa.
Voit aloittaa tarinankerronnan käyttämällä Pixarin käyttämää tarinankerrontakaavaa. Eli Olipa kerran…
Jarno Alastalo on tarinankertoja, ideatoimisto Making People Happyn
perustaja ja on nykyisin myös luomassa uusia mielenterveyden ongelmien
ehkäisyyn liittyviä palveluita Heimo Communityssä.
Hän on verkkoyhteisöjen asiantuntija ja auttaa yrityksiä sekä ihmisiä
viestimään merkityksellisesti verkossa. Aikaisemmin Jarno on toiminut
Aller Mediassa Suomi24:n johtajana ja sosiaalisen median pääarkkitehtina.
Sisältömarkkinointi-postaussarjassa aiemmin ilmestynyt:
Sisältömarkkinointi osa 2: Ars gratia artis, sanoo sisältömarkkinointi
Sisältömarkkinointi osa 1: Natiivimainonta
14.02.2025
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää14.02.2025
Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024
IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.
lue lisää14.02.2025
Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.
lue lisää11.11.2024
Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.
lue lisää