Icon
IAB Finland vahvistaa rooliaan verkkomarkkinoinnin lainsäädännössä Markkinaluvut

IAB Finland vahvistaa rooliaan verkkomarkkinoinnin lainsäädännössä

29.08.2013

Verkkomarkkinointiin ja verkkomedioiden toimintaan vaikuttavaa lainsäädäntöä seuraava sekä alan itsesääntelystä Suomessa vastaava IAB Finlandin Tietosuojatyöryhmä on organisoitu uudelleen. Uudistuksen tavoite on, että koko IAB:n jäsenistö on entistä vahvemmin yhdessä toteuttamassa uusien säännösten ja asetusten mukaista verkkomarkkinointia sekä luomassa koko alaa palvelevia yhteisiä kannanottoja EU-parlamentille ja muille viranomaistahoille.

IAB Finlandin hallitus on tehnyt päätöksen Tietosuojayöryhmän toiminnan tehostamisesta. Työryhmään on valittu nimetyt asiantuntijajäsenet, jotka edustavat laajasti IAB:n jäsenkuntaa. IAB:n jäsenistö kattaa horisontaalisti koko digiekosysteemin mainostajasta mediaan. Uudistuksen tavoite on myös parantaa tiedonkulkua eri toimijoiden sekä työryhmän ja lehdistön välillä. Työryhmän tärkeänä tehtävänä on olla mukana verkkomarkkinointiin ja verkkomedioiden toimintaan kohdistuvaa lainsäädäntöä koskevassa keskustelussa sekä jalkauttaa alan toimintamahdollisuuksia parantavia Euroopan laajuisia itsesääntelyhankkeita.

Tietosuojatyöryhmään on valittu IAB:n jäsenyrityksistä verkkomarkkinoinnin lainsäädännön asiantuntijat mahdollisimman laajasti koko verkkomainonnan arvoketju huomioiden yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Jäsenet edustavat neljää eri verkkomediaa, mainostajaa, suunnittelutoimistoa, asianajotoimistoa sekä mainosverkostoa.

Tietosuojatyöryhmän asialistalla on mm. EU:n tietosuoja-asetushanke, selainkäyttäytymiseen perustuvaan kohdennettuun mainontaan (OBA) liittyvän itsesääntelyohjeistuksen jalkauttaminen, verkkomainontaan ja -mediaan kohdistuvat muut EU:n tulevat hankkeet, IAB Finlandin kattojärjestön IAB Europen aktiivinen toiminta Brysselissä sekä yhteistyö kansallisten sisarjärjestöjen kanssa.

Työryhmän vetovastuun ottaa ryhmän toiminnassa alusta asti mukana ollut Asianajotoimisto Juridia Bützow Oy:n asianajaja, osakas Elina Koivumäki. Koivumäellä on yli 10 vuoden kokemus tietosuoja- ja markkinointijuridiikasta, ja hän mm. konsultoi lukuisia koti- ja ulkomaisia yrityksiä verkkomarkkinointiin liittyvässä juridiikassa. ”Tietosuoja-asioiden merkitys liiketoiminnoissa on kasvanut olennaisesti, eikä tänä päivänä voi harjoittaa menestyksellistä liiketoimintaa laillisesti tuntematta henkilötietojen käsittelyyn liittyvää säädösympäristöä. IAB:n Tietosuojaryhmään on koottu henkilötietojen käsittelyn asiantuntijoita, joiden avulla pystymme tehokkaasti arvioimaan ajankohtaisia asioita useilta eri näkökulmilta”, myös IAB:n hallituksen jäsenenä toimiva Koivumäki kiittää saamastaan kunniasta.

IAB Finlandin Tietosuojatyöryhmän edustajat 1.9.2013–31.12.2014:
• Anna Vuori, lakimies, Sanoma Oyj
• Elina Koivumäki, asianajaja, osakas, Asianajotoimisto Juridia Bützow Oy (puheenjohtaja)
• Juha Karonen, Chief Technology Officer, Activeark JWT Oy
• Kaija Kuusimaa, kehityspäällikkö, varatuomari, K-Plus Oy
• Kirsi Saukonsaari, päätoimittaja, tuottaja, Otavamedia Oy
• Petra Wikström - van Eemeren, yhteiskuntasuhdejohtaja, MTV Media (varapuheenjohtaja)
• Tiina Kerttula, lakimies, Alma Media Oyj
• Tuomo Kuusisto, maajohtaja, Tradedoubler Oy

23.05.2023

Verkkomainonta maltillisessa kasvussa

Verkkomainonnan määrä vuoden 2023 ensimmäisellä kvartaalilla oli lähes 168 miljoonaa euroa. Vuoden 2022 ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi lähes 3 % ja kaikesta Suomen mediamainonnasta digitaalista on jo 55 %.

lue lisää

06.03.2023

Digitaalinen ulkomainonta 30 % kasvussa vuonna 2022

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2022 oli noin 46,5 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on hieman alle 30 % kun vastaavana aikana koko ulkomainonnan markkina kasvoi 21 %.

lue lisää

03.02.2023

Verkkomainonta 10 % kasvussa vuonna 2022

Mediamainontaan käytettiin vuonna 2022 yhteensä 1 328 miljoonaa euroa, mikä on 4,1% enemmän kuin edellisvuonna. Verkkomedia oli suurin mediaryhmä (53%) ja verkkomainonnan (+9,8 %) lisäksi kasvussa oli myös radiomainonta (+3,6 %), ulkomainonta (+20,7 %) sekä elokuvamainonta (+76,8 %).

lue lisää

31.08.2022

IAB selvitti digitaalisen audiomainonnan määrän Suomessa

IAB Finlandin Digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudion kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2021 oli noin 5,6 miljoonaa euroa. Arvio digiaudion kokonaismarkkinasta tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2021 oli noin 36 miljoonaa euroa. Arvio digitaalisen ulkomainonnan määrästä tehtiin nyt ensimmäistä kertaa.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!