Icon
Ota monimediallisuudesta täydet tehot irti – jokainen kohtaaminen merkitsee! IABlogi

Ota monimediallisuudesta täydet tehot irti – jokainen kohtaaminen merkitsee!

24.09.2015 | Interquest

Digitaalisuuden vahvistuessa ja mediakentän muuttuessa monimediallisuuden merkitys ja sen tärkeys kasvaa. Monimediallisuus tarjoaa brändeille erinomaisen mahdollisuuden viestiä ja olla vuorovaikutuksessa kuluttajien kanssa useammin ja eri hetkissä eri kanavien ja mainosmuotojen kautta.

Monimediallisuuden kautta brändit ja yritykset voivat syventää vuorovaikutusta ja viestinnän tasoa, jolloin myös kampanjan vaikutukset kuluttajien mielikuviin ja käyttäytymiseen ovat selvästi suurempia.

Digi on itsessään moniulotteinen mediaympäristö, mikä tarkoittaa, että myös digin sisällä on tärkeä miettiä kampanjan tavoitteet mainosmuodoittain – esimerkiksi mikä on display-mainonnan rooli verrattuna natiivimainonnan tai videon rooliin ja kuinka nämä tukevat toisiaan.

Esimerkin monimediakampanjassa display-mainonnan avulla herätetään huomiota ja ohjataan kuluttajia muun sisällön pariin, kun taas printtilehden mainoksen ja verkkopalvelun natiivimainonnan (advertoriaalin) rooli on toimia informoivana elementtinä. Näiden lisäksi videomainonnan ja/tai TV-mainonnan avulla tuodaan esille pidempi tarina ja tarjotaan samalla kampanjalle viihdyttävä elementti.

Esimerkki monimediallisesta kampanjasta, jossa on mukana display-mainos, prittilehti, verkkopalvelun natiivimainonta (advertoriaali) sekä video ja/tai TV-mainos.


Tehokkaimmat monimediakampanjat sisältävät viestejä ja mainoksia, jotka on suunniteltu media- ja mainosmuotokohtaisesti. Monimediakampanjoiden suunnittelussa on hyvä huomioida seuraavat asiat:

  1. Millaisessa hetkessä tavoitat kuluttajan eri medioissa? Onko heillä aikaa tutustua mainokseen paremmin? Mikä on kyseisen mainoksen tavoite? Entä onko kuluttajia tarkoitus ohjata jonnekin?
  2. Mainostajan pitää olla helposti tunnistettavissa kaikissa kampanjan elementeissä, jotta kuluttaja yhdistää viestin heti oikeaan brändiin.
  3. Kuluttajan pitää myös pystyä helposti yhdistämään eri medioissa olevat mainonnat ja viestit samaan kampanjaan, jotta kampanjan vaikuttavuus on mahdollisimman suuri.
  4. Kampanjan pitää myös tarjota lisäarvoa kuluttajille, jotka ovat altistuneet useammalle mainokselle. Tämä takaa kampanjalle mahdollisimman suuren vaikutuksen kuluttajan mielikuviin ja ostoaikomukseen.

Optimoinnin mahdollistamiseksi on myös tärkeää ymmärtää kampanjan eri osioiden vaikutusta, joiden avulla voimme mitata myös kampanjan kokonaistehoa ja -vaikutusta.

Lotta Olkinuora
Insight Planner, InterQuest Oy

Lotta Olkinuora on kansainvälisellä kokemuksella varustettu digitutkimuksen ammattilainen, joka auttaa yrityksiä viestimään ja mainostamaan menestyksekkäästi ja asiakaslähtöisesti.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABloginatiivimainontaDingledigimainonta

04.12.2025

Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

27.11.2025

IAB Insider: Miten Tokmanni laajentaa retail median markkinoille ja haastaa perinteisen mediakentän?

Kauppa ei enää tee katetta pelkästään myymällä tuotteita vaan yhä useampi ketju alkaa kaupallistaa myös kaupan dataa, asiakaskohtaamisia ja myymäläympäristöjä. Jaksossa opit, millaisia mahdollisuuksia avoin retail media tarjoaa kaupan toimijoille ja miten brändit voivat tavoittaa kuluttajia hyödyntämällä kaupan ostosdataa. Jakson vieraina ovat retail-median konkari Janne Lehtinen Aller ReTALEsta ja Tokmannin kaupallinen johtaja Veli-Pekka “VeePee” Ääri.

lue lisää

20.11.2025

IAB Insider: Retail median ajankohtaiset trendit

IAB:n tuoreessa podcast-jaksossa syvennytään retail median kuumimpiin ilmiöihin: ekosysteemien avautumiseen, commerce median kiihtyvään kasvuun, datan uusiin rooleihin sekä in-store-median nouseviin mahdollisuuksiin.

lue lisää

19.11.2025

DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?

Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.

lue lisää