Puheenjohtajan terveiset Digitaalisen audion työryhmästä
IAB:n Digitaalisen audion työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran torstaina 7.2. Keskustelu kävi vilkkaana alan monipuolisten osaajien kesken. Podcastit olivat selkeästi keskustelun keskiössä ja yhteisesti kiinnostavia aiheita löytyi paljon.
IAB:n muissa maissa audiota on käsitelty jo pidempään, joten on hienoa että pääsimme nyt kunnolla vauhtiin myös Suomessa. Esimerkiksi naapurissamme Ruotsissa julkaistiin digitaalisen audion käsikirja jo vuonna 2016. Opukseen voi tutustua IAB Ruotsin sivuilta. Podcasteissa on paljon yhteneväisyyttä blogi- ja videomaailmaan. Ne ovat levinneet maailmalla rakkaudesta lajiin. Työryhmälle onkin tärkeää, että digitaalisen audion markkinaa kehitetään niin, että isojen pelureiden toiminnan lisäksi myös indie-toiminnan tukeminen on keskiössä.
Jotta kehitys digitaalisen audion saralla olisi tehokasta ja menestyksekästä, tulee alalla olla selkeämpi käsitys digitaalisen audion kokonaiskentästä. Eri lajien podcastit, streemi-palvelut, digitaaliset radiopalvelut ja audiotallenteet tarvitsevat kehityksen tueksi alan yhteisiä standardeja ja selkeytystä terminologiasta.
Yhteinen terminologia ja standardit ovat tärkeitä myös kaupallisen osuuden kasvulle. Ilman selkeitä alan pelisääntöjä, on mainostajan mahdotonta vertailla vaihtoehtoja ja ymmärtää eri audiopalveluiden kaupallisia mahdollisuuksia ja merkitystä markkinoinnin kokonaisuudessa. Digitaalisen audion markkinan kokonaisuuden parempi ymmärtäminen hyödyttää kaikkia alalla toimivia. Tämän kokonaisuuden kirkastaminen nousikin työryhmässä tärkeälle sijalle.
Oli innostavaa keskustella meillä Suomessakin kuumaksi aiheeksi nousseesta digitaalisesta audiosta alaa eri puolelta edustavien osaajien kanssa. Työryhmä koki osaamisensa ja näkökantojensa laajentuneen jo ensimmäisen tapaamisen ansiosta. Myös minä odotan jo innolla seuraavaa yhteistä aikaamme, jolloin pääsemme vielä astetta konkreettisemmin syventymään esiin nousseisiin kehityskohtiin. Yllä olevien asioiden lisäksi työryhmä innostui ison audioseminaarin järjestämisestä ja aikoo olla aktiivisesti mukana IAB:n koulutusmateriaalien kehittämisessä.
Mikäli et päässyt mukaan ensimmäiseen tapaamiseen, mutta digitaalisen audion kehittäminen on lähellä sydäntäsi, tule ihmeessä mukaan seuraavalla kerralla! Kokoonnumme jälleen 6.3. klo 14:00. Lisätietoja saat osoitteesta toimisto@iab.fi.
Sini Kervinen, Digitaalisen audion työryhmän pj
03.10.2024
Markkinapulssi ennakoi digimainonnan määrän kasvavan loppuvuoden aikana
IAB Finlandin uusi kvartaaleittain tehtävä digimarkkinapulssi kertoo Suomen digimarkkinan suhtautuvan lähitulevaisuuteen posititivisesti. Asteikolla 0 - 100 raportoitava yleisindeksi päätyi lukemaan 63, joka tarkoittaa selvästi positiivista tulosta. Suomen digimarkkinan kasvun odotetaan nopeutuvan vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Tutkimus tehtiin elokuussa 2024 ensimmäistä kertaa ja se keräsi 174 vastaajaa tasaisesti niin julkaisijoiden, toimistojen ja mainostajien parissa. Pulssikyselyn seuraava tiedonkeruu alkaa marraskuussa.
lue lisää27.09.2024
Konversi0-0ptimistit: Otavamedian sisältömarkkinoinnin trendit osa 2
Onko sinun mielestäsi markkinointi muuttunut vaikeaselkoisemmaksi data ja teknologia mössöksi? Ei hätää IAB on rientänyt apuun ja toimii tulkkina, jotta kaikki pysyvät kärryillä. Pasin kanssa studiossa on Otavamedian Maarit Nykänen ja Satu Laksola puhumassa sisältömarkkinoinnin trendeistä.
lue lisää27.09.2024
Konversi0-0ptimistit: Otavamedia digimarkkinan murroksessa osa 1
Onko sinun mielestäsi markkinointi muuttunut vaikeaselkoisemmaksi data ja teknologia mössöksi? Ei hätää IAB on rientänyt apuun ja toimii tulkkina, jotta kaikki pysyvät kärryillä. Pasin kanssa studiossa on Otavamedian Tomi Takanen ja Jukka Pulkkinen. Tänään studiossa puhutaan mitä mediamarkkinalle kuuluu ja erityisesti mitä Otavamedialle kuuluu 2024.
lue lisää17.09.2024
Unohda nämä harhaluulot mainonnan kohdentamisesta
Mediatalon edustajana törmää sekä realistisiin näkemyksiin että suoranaisiin harhaluuloihin siitä, miten mainoskampanjoita oikein kannattaa kohdentaa. Myytinmurtajien hengessä tartumme väittämään kerrallaan ja selvitämme totuuden urbaanilegendojen takaa. Sorrutko tietämättäsi samoihin harhaluuloihin kuin moni muu? Lue juttu, niin tiedät.
lue lisää