Pelastaako datakohdennus tv-mainonnan?
Sanomalehdet ja televisio ovat vuosikaudet olleet parhaat mediakanavat suurten kuluttajayleisöjen tavoittamiseen. Sanomalehdet ovat kärsineet median murroksesta televisiota enemmän ja televisio onkin tällä hetkellä ykkösmedia koko kansalle suunnattuihin kampanjoihin. Kansainvälisesti tv-mainonnalle ennustetaan lähivuosille viiden prosentin vuosikasvua, mutta Suomessa televisiomainontaan käytetty rahamäärä on ollut loivassa laskussa. Alkuvuodesta pudotusta tuli 6 %.
Suomen television laskevat luvut selittyvät tällä hetkellä pitkälti kansantalouden heikolla tilalla ja kasvaneella tv-kanavien kilpailulla, jotka ovat tuoneet mediahinnoille laskupaineita. Isompi rakenteellinen muutos saattaa olla kohta oven takana tv-alalla ja sen taustalla on kaksi isoa muutostekijää.
Ensinnäkin televisiomainonnan asemaa uhkaavat internet-tv-yhtiöt, joiden ansainta perustuu yksinomaan sisältömaksuihin. Televisioalan suunnannäyttäjiksi ovat nousseet kansainväliset internet-tv-yhtiöt Netflix, Amazon ja Hulu sekä niitä haastavat paikallisemmat palvelut, kuten Viaplay, C More ja Canalplay. Lisäksi Applen odotetaan liittyvän mukaan kisaan isolla panostuksella. Yhteistä näille yhtiöille on niiden valtava panostus kovatasoiseen tv-draamaan sekä niiden kyky houkutella parhaita tv-tekijöitä yhteistyöhön. Lisäksi yhteistä palveluille on niiden ansaintamalli: vain kuluttajamaksuja, ei lainkaan mainontaa.
Käynnissä oleva muutos voi opettaa laatutietoisimmat kuluttajat sekä nettinatiivit nuoremmat katsojat pois tv-mainonnan piiristä. Tällainen kehitys ei pelkästään vähentäisi tv-mainonnan tuottoja vaan murtaisi tv-mainonnan aseman koko kansan tavoittavana mediana.
Toinen merkillepantava media-ansaintaan vaikuttava kehitys tulee peli- ja sovellusmaailman puolelta. Tätä aluetta on hyvä seurata siksikin, että tv-ohjelmien katsominen kännyköiltä ja muilta älylaitteilta on kasvussa.
Pelien ja appien yleisin ansaintamalli on ollut ”free-to-play”, jossa sovelluksen saa ilmaiseksi ja innokkaimmat käyttäjät ostavat rahalla lisäosia tai -toimintoja. Rinnalle ansaintamalliksi on noussut myös mobiilimainonta videomainoksineen. Peli- ja sovellusbisneksen ansainnan strategiana on yleensä tehdä bisnestä aluksi tappiolla ja odottaa kassavirran kääntymistä positiiviseksi, kun (tai jos) käyttäjiä tulee riittäväksi. Toisin sanoen on ihan ok tehdä toimintaa tappiolla ja on ihan ok myydä mediatilaa alihintaan. Jos tämä malli leviää muuhunkin mediamainontaan, monen toimijan bisnesmallit menevät uusiksi.
Tv-mainontaliiketoiminnan kannalta kriittisiä haasteita ovat suurten yleisöjen säilyttäminen mainoskanavien katsojina sekä toisaalta paremman arvon tuottaminen mainostajille.
Yleisöjen houkuttelussa keskeiseen rooliin ovat nousseet toisaalta live-urheilu, jota internet-tv-toimijat eivät ole vielä suuressa määrin disruptoineet, ja toisaalta kilpailulliset formaatit, jotka tuovat paljon katsojia tv-kanavien livelähetyksille.
Avain aiempaa vähemmän mainoksia katsovien kuluttajien ja mainostajien tarpeiden yhdistämiseen voi löytyä datapohjaisesta kohdentamisesta. Kuluttaja hyväksyy paremmin itselleen relevantin mainonnan ja tällaisesta kohdennetusta mainonnasta mainostajakin on valmis maksamaan enemmän.
Tv-mainonnan datapohjainen kohdentaminen tietysti edellyttää uusia teknisiä ratkaisuja, jossa kohdentamiseen tarvittava datan käsittely ja kohdennetun mainonnan lähettäminen tehdään internetin, ei tv-verkon yli. Helpoimmin datapohjaisuus toteutuu tv-kanavien omissa älylaitesovelluksissa, joista jo tänä päivänä löytyy mainostajille datatyökaluja. Lisäksi on mahdollista kehittää palveluita, joissa tv-ohjelmasisällöt lähetetään tv-verkon ja mainonta internetin kautta.
Datapohjainen kohdentaminen vaatii tv-yhtiöiltä uutta osaamista ja uusia kumppaneita. Oletan, että tällä alueella internetmainonnan tekijät ja tv-yhtiöt löytävät jatkossa toisensa yhä useammin yhteistyökumppaneina.
Kirjoittaja Timo Argillander toimii sijoittajana IPR.VC-rahastossa ja neuvonantajana Digital Media Finlandissa.
10.10.2024
Konversi0-0ptimistit: Finnkinon leffapeli - Viihdettä ja vaikuttavaa markkinointia
Onko sinun mielestäsi markkinointi muuttunut vaikeaselkoisemmaksi data ja teknologia mössöksi? Ei hätää IAB on rientänyt apuun ja toimii tulkkina, jotta kaikki pysyvät kärryillä. UUTTA! Nyt voit kuuntelun lisäksi myös katsoa IAB videopodcasteja!
lue lisää09.10.2024
IAB Jäsenesittely: Reetta Peltola ja s360
Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa Reetta Peltola ja s360
lue lisää03.10.2024
Markkinapulssi ennakoi digimainonnan määrän kasvavan loppuvuoden aikana
IAB Finlandin uusi kvartaaleittain tehtävä digimarkkinapulssi kertoo Suomen digimarkkinan suhtautuvan lähitulevaisuuteen posititivisesti. Asteikolla 0 - 100 raportoitava yleisindeksi päätyi lukemaan 63, joka tarkoittaa selvästi positiivista tulosta. Suomen digimarkkinan kasvun odotetaan nopeutuvan vuoden kolmannen kvartaalin aikana. Tutkimus tehtiin elokuussa 2024 ensimmäistä kertaa ja se keräsi 174 vastaajaa tasaisesti niin julkaisijoiden, toimistojen ja mainostajien parissa. Pulssikyselyn seuraava tiedonkeruu alkaa marraskuussa.
lue lisää27.09.2024
Konversi0-0ptimistit: Otavamedian sisältömarkkinoinnin trendit osa 2
Onko sinun mielestäsi markkinointi muuttunut vaikeaselkoisemmaksi data ja teknologia mössöksi? Ei hätää IAB on rientänyt apuun ja toimii tulkkina, jotta kaikki pysyvät kärryillä. Pasin kanssa studiossa on Otavamedian Maarit Nykänen ja Satu Laksola puhumassa sisältömarkkinoinnin trendeistä.
lue lisää