
IAB:n kuulumisia
IAB:n vuosi 2019 on käynnistynyt kuten edellisetkin, vauhdikkaasti kasvun merkeissä. Loppuvuodesta valitun uuden hallituksen pesti on alkanut aikaansaavan yhteistyön merkeissä, keskittyen aluksi vuoden painopisteiden määrittelyyn. Pohjana suunnitteluun toimi hallituksen jäseniltä ja työryhmien vetäjiltä kerätty palaute, ja toki myös edellisen hallituksen testamentti. IAB:n hallituksen rakenne toimii hyvin jatkuvuuden kannalta. Koko hallitus ei vaihdu kerralla, joten edelliseltä kaudelta kesken jääneet asiat saadaan mukaan sujuvasti. Alla hallituksen ajatuksia alkaneen vuoden tavoitteista.
GDPR, ePrivacy ja IAB TCF
GDPR tuli voimaan kohta vuosi sitten. Takana on tyrskyjä ja suvantoja, ja edessä vielä paljon tekemistä. Yhteisömme jäsenet kaipaavat tukea ja neuvoja GDPR:n implementointiin digimarkkinoinnin arjessa. Keskeiseen rooliin nousee IAB:n yhdessä teknologiatoimijoiden, medioiden ja muiden sidosryhmien kanssa kehittämä Transparency & Consent Framework. Tuttavallisemmin TCF, joka mahdollistaa dataohjattuun mainontaan vaadittavan luvan kommunikoimisen koko teknologia-ekosysteemille. Standardin kehitystyö on jatkuvaa ja parhaillaan odottelemme kokonaan uuden version valmistumista. IAB auttaa jäseniään TCF:n käyttöönotossa ja vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiin. Hyvä muistaa, että konsentin kysyminen ei ole pelkästään median vastuulla, myös dataa hyödyntävän mainostajan pitää tarjota mahdollisuus konsentin antamiseen tai datan käytön kieltämiseen.
Dataohjatun markkinoinnin kasvun vauhdittaminen
Koemme, että meillä Suomessa on erittäin hyvät mahdollisuudet tehdä maailman parasta dataohjattua markkinointia. Suomi on ollut edelläkävijä datan keräämisessä ja hyödyntämisessä. Uskallan väittää, että tässä maassa on kehitetty väkilukuun suhteutettuna enemmän datatekkiä ja palveluita kuin missään muualla. Haluamme tukea markkinan kehitystä tällä osa-alueella koska uskomme, että se kasvattaa jäsentemme markkinoinnin tuloksellisuutta ja myyntiä. Dataohjattu markkinointi ja itse datamarkkina kaipaavat lisää läpinäkyvyyttä ja yhteisiä pelisääntöjä datan keräämisen, hyödyntämisen ja käsittelyn osalta. Ja me kaikki tarvitsemme koko ajan lisää osaamista. Nämä asiat nousevat edistettäviksi yhdessä IAB:n työryhmien kanssa alkaneen vuoden aikana.
IAB:n toiminta
Edellä mainittujen teemojen lisäksi IAB haluaa olla entistäkin näkyvämpi vaikuttaja koko markkinalla. Yhteisömme tuottaa upeita koko toimialaa auttavia oppaita, tapahtumia ja koulutuksia. Ei pidetä kynttilää vakan alla, vaan jaetaan digitaalisen markkinointiviestinnän kehityksen ilosanomaa kaikilla rintamilla!
Ja viimeisenä toki se kaikista tärkein asia. Meidän pitää löytää IAB:n johtoon tulevaisuuteen katsova yhteisön kehittäjä jatkamaan Birgitan upeaa työtä. Jos sinulla on mielessä pestiin sopiva henkilö, vinkkaa heti, hakuaika päättyy maaliskuun lopussa.
Toivottavasti nähdään kevään IAB -tapahtumissa!
Petri Kokkonen
IAB Finland Ry hallituksen puheenjohtaja
Kirjoittaja Petri Kokkonen työskentelee Relevant Digitalin toimitusjohtajana ja on IAB:n hallituksen jäsen.
09.11.2023
Loppuvuoden must-know: Tulos Helsingin digimarkkinoinnin webinaarit
Digimarkkinointi nyt: trendit ja kuumimmat puheenaiheet – Tulos Helsingin webinaarisarja tarjoaa kattavan läpileikkauksen loppuvuoden ajankohtaisimmista digimarkkinoinnin aiheista. Valitse itseäsi kiinnostavin tai ilmoittaudu kaikkiin!
lue lisää02.11.2023
Tule mukaan menestykseen – MIXX Awards hakee yhteistyökumppaneita ensi kevään tapahtumaan!
IAB MIXX Awards on värikäs ja iloinen tapahtuma, joka kokoaa yhteen digimarkkinoinnin innovaatiot ja edelläkävijät juhlimaan alansa huippusaavutuksia. Keväällä 2023 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi huiman suosion ja sai osakseen paljon kiitoksia niin osallistujilta kuin järjestäjiltäkin. Tämän myötä on päätetty järjestää tapahtuma myös ensi keväänä.
lue lisää31.10.2023
Digimarkkinoinnin huipulla: Haastattelussa IAB:n sertifikaattikoulutuksen käyneet ammattilaiset
Tervetuloa seuraamaan blogisarjaamme, jossa kurkistamme IAB Finlandin sertifikaattikoulutuksen kulisseihin ja pääsemme kuulemaan, kuinka koulutus on vaikuttanut markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten urapolkuun ja osaamiseen. IAB Finlandin digimarkkinoinnin koulutus tarjoaa ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa digitaalisesta markkinoinnista. IAB on sertifioinut satoja markkinoinnin ja mainonnan asiantuntijoita vuosien kokemuksella. Sarjamme toisessa osassa tapaamme Sanna Uusivirran, joka työskentelee HILLA GROUPILLA markkinointipäällikkönä ja hän on suorittanut IAB:n Digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaattikoulutuksen.
lue lisää24.10.2023
Digimarkkinoinnin huipulla: Haastattelussa IAB:n sertifikaattikoulutuksen käyneet ammattilaiset
Tervetuloa seuraamaan blogisarjaamme, jossa kurkistamme IAB Finlandin sertifikaattikoulutuksen kulisseihin ja pääsemme kuulemaan, kuinka koulutus on vaikuttanut markkinoinnin ja myynnin ammattilaisten urapolkuun ja osaamiseen. IAB Finlandin digimarkkinoinnin koulutus tarjoaa ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa digitaalisesta markkinoinnista. IAB on sertifioinut satoja markkinoinnin ja mainonnan asiantuntijoita vuosien kokemuksella. Sarjamme ensimmäisessä osassa tapaamme Titta Toivasen, joka työskentelee HILLA GROUPILLA Kainuun ja Koillismaan myyntiryhmän vetäjänä ja hän on suorittanut IAB:n Digimarkkinoijan ja -myyjän sertifikaattikoulutuksen.
lue lisää