
Digitaalinen ulkomainonta 30 % kasvussa vuonna 2022
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2022 oli noin 46,5 miljoonaa euroa. Vuoteen 2021 verrattuna kasvua on hieman alle 30 % kun vastaavana aikana koko ulkomainonnan markkina kasvoi 21 %.
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä julkaisi viime vuonna ensimmäisen kerran arvion DOOH-mainonnan määrästä. Arvio toteutettiin nyt toisen kerran tutkimusmetodin ollessa sama kuin vuonna 2022. Markkina-arvio rakennettiin mediatoimistoille suunnatun kyselyn sekä DOOH-työryhmän markkinamallinuksen avulla. Lukua tarkasteltaessa on huomattava, että se ei ole verrannollinen Kantarin raportoimaan ulkomainonnan kokonaismäärään (vuonna 2022 yhteenä 77,8 miljoonaa euroa), sillä kaikki ulkomainosyhtiöt eivät toimita myyntilukuja Kantarille.
“Ulkomainonta digitalisoituu ja on itseasiassa jo nyt paljon digitaalisempaa kuin moni olettaa, erityisesti meillä Suomessa. IAB:n DOOH-työryhmän puitteissa pyrimme lisäämään markkinaymmärrystä ja loppuviimein helpottamaan digitaalisen ulkomainonnan ostamista. Yhä kattavampi tieto markkinan rakenteesta ja sen kehityksestä on oleellinen osa tätä kehitystä. On hienoa, että pystymme seuraamaan digitaalisen ulkomainonnan kasvua myös mainospanostusten määrän kertovan muutosmittarin muodossa. Lähes 30% kasvuloikka edelliseen vuoteen verrattuna on erinomainen tulos. Erityisiä ennustajan lahjoja ei tarvita, että digitaalisen ulkomainonnan mainoslaiteverkostojen yhä kasvaessa ja suunnittelu- sekä ostotapojen monipuolistuessa, DOOH tulee yhä jatkamaan kasvuaan myös tulevina vuosina. Kommentoi IAB Finlandin DOOH-työryhmä puheenjohtaja Jesse Jussila.
Mainonnan määrän projektin lisäksi Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä on mm. julkaissut DOOH-mainonnan ostajan oppaan ja vuonna 2021 työryhmä toteutti Digitaalisen ulkomainonnan tila 2021 -tutkimuksen. Molemmat dokumentit löytyvät iab.fi -sivuston oppaat-osiosta.
Lisätiedot:
Pasi Raassina
IAB FInland, Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 575 3726
Jesse Jussila
Clear Channel, Head of Product & IAB Finlandin DOOH-työryhmä PJ
jesse.jussila@clearchannel.fi
040 553 0700
22.09.2023
Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua
IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.
lue lisää13.09.2023
Vaikuttajamarkkinoinnin pulssikysely: Vaikuttajamarkkinoinnin onnistumisen keskiössä arvopohjainen yhteistyö - vastuullisuus ja inhimillisyys korostuvat
Vaikuttajamarkkinoinnin hyödyntäminen osana yrityksen tai organisaation muuta markkinointia ja viestintää on monipuolistunut ja käsiteltävät teemat ovat laajentuneet. Vaikuttajamarkkinointi nähdään nykyään myös merkittävänä vastuullisuusviestinnän keinona ja yritykset etsivät yhteistyökumppaniksi vaikuttajia, jotka jakavat samanlaiset arvot ja näkemykset.
lue lisää30.08.2023
IAB Finlandin datatyöryhmä kysyi alkuvuodesta markkinasta vuoden 2023 panostuskohteita
Kyselyllä halusimme selvittää, markkinointianalytiikan kontekstissa, mihin organisaatiot tulevat panostamaan vuonna 2023. Vastauksia tähän lyhyeen kyselyyn saatiin yhteensä 90 kappaletta, mainostajien edustaessa suurinta ryhmää (noin 41 %). Selvästi tärkeimmäksi panostuskohteeksi nousi vastauksissa ensimmäisen osapuolen data eli 1st party data.
lue lisää30.06.2023
Kun kaupan media kohtasi markkinan
Kaupan media on tullut Suomeen lumipalloefektin lailla maailmalla alkaneen trendin voimasta. Yhtäkkiä suomalaisten markkinointipäälliköiden sekä mediasuunnittelijoiden työpöydällä on tämä uusi, myös retail mediaksi kutsuttu kokonaisuus, joka monelle herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
lue lisää