
Äänenkäytön lyhyt oppimäärä: verkkomainonnan kuokkavieraasta kutsulistalle
Liikkuva kuva toi mukanaan myös äänen verkkomainontaan. Miten juhlien kuokkavieras päätyikin kutsulistalle?
On hyvinkin mahdollista, että tämä kirjoitus sisältää yhden parhaista vinkeistä verkkomainonnan tekijöille mitä koskaan pystyn antamaan; Jos haluat, että kohderyhmääsi kuuluva mainosviestin vastaanottaja reagoi jotenkin viestiisi, mitäpä jos sanoisit sen ihan ääneen?
Vielä pari vuotta sitten äänen hyödyntämiseen verkkomainonnassa oli vähän vaihtoehtoja, ja erityisen vähän hyviä vaihtoehtoja. Toki äänen on voinut lisätä osaksi bannerimainosta pakotettuna tai vapaaehtoisena lisänä edelliset 15 vuotta, mutta luonteva, käyttäjäystävällinen äänenkäyttö on ollut vaikeaa. Lähinnä siitä syystä, että bannerimainonnan kohtaamistilanne on yleensä sen kaltainen, että mainostajan huutelu ei ole siihen sopinut. Tähän saakka parhaat audioelämykset on toteutettu erilaisten, käyttäjän aloitteesta toimivien erikoisratkaisujen ympärille, kuten esimerkiksi saitin päälle aukeaviin mainoksiin.
Mykkäkin mainos voi toimia erinomaisesti brändin rakentajana, tunnettuuden kasvattajana ja katsojan aktivoijana. Mutta on selvää, että äänen vaikutus tunteiden ja tunnelman luojana sekä mainosviestin ymmärrettävyyden lisääjänä on yksinkertaisesti valtava.
Jos et usko, katso tänä iltana yksi TV:n mainoskatko ilman ääniä.
Tunnelma on vähän sama kuin alkoholitonta olutta juodessa, tavallaan ihan jees, mutta jotain oleellista tästä puuttuu. Valjua.
Audiopalvelujen massamedia-asteelle kehittymistä odottaessa ensimmäisen luontevan ympäristön äänenkäytölle tarjoavat netti-tv:t ja muut videopalvelut. Nyt kun videosisältöjen nettikatselumäärät ovat kasvaneet, audiovisuaalisesta mainoskohtaamisesta on tullut helppoa, luontevaa ja mahdollista kaikille ilman vaativia rich-media ratkaisuja. Hiiren osoittimella tai etusormella play-nappia tavoitteleva katsoja suorastaan odottaa visuaalisen iloittelun lisäksi myös kuulevansa jotain.
Käytännössä kaikki verkon puolelle innostuneet TV-mainostajat hyödyntävät tällä hetkellä tismalleen samoja spotteja kuin TV:n puolella. Osa edelläkävijöistä on lähtenyt varovasti muokkaamaan mainoksen visuaalista antia verkkoon esitysympäristön huomioivaksi, mutta käytännössä kukaan ei ole vielä räätälöinyt viestin ääniraitaa, muutamia varhaisia kokeiluja lukuunottamatta.
Kaikkien spottien osalta uuteen spiikkiin ei varmasti ole tarvetta, ja jos siitä kesän hitistä on maksettu tuhdit tekijänoikeusmaksut, käytetään tottakai sitä, mutta monen mainoksen kohdalla pienellä audiotuunauksella voidaan kasvattaa viestin tehoa merkittävästi.
Uskon, että tässä meillä on käsissämme loistava mahdollisuus tehdä vahvemmin vaikuttavaa ja aktivoivaa mainontaa verkossa ilman, että tuotantokustannukset nousevat tahtotilan ja toteutuksen väliseksi esteeksi.
Eli jos haluamme katsojan muistavan viestimme, yllätetään hänet äänellä tai sillä, että hän itse voi vaikuttaa mainoksen äänimaailmaan. Jos haluamme katsojan tutustuvan uuteen automalliin ja varaavan koeajon merkin saitilla heti tai myöhemmin, kun kerran netissä jo ollaan ikään kuin valmiiksi, sanotaan se. Jos haluamme saada asiakkaan varaamaan lentojamme tai tutustumaan tarjouksiin jotka ovat voimassa vain tämän viikon, sanotaan sekin. Ihan rohkeasti ääneen.
Hyvää kesää omasta puolestani kaikille IABlogin lukijoille!
17.04.2025
KonversiO-Optimistit: High Impact – Pelastaako uusi formaatti bannermainonnan?
Tervetuloa kuuntelemaan IAB Finlandin KonversiO-Optimistit -podcastia, jossa sukellamme display-mainonnan syövereihin ja nostamme pöydälle high impact -mainosformaatit. Mitä ne oikeastaan ovat? Mitä myyttejä niihin liittyy? Ja ennen kaikkea – voivatko ne pelastaa väsähtäneen bannermainonnan?
lue lisää08.04.2025
REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.
lue lisää08.04.2025
KonversiO-Optimistit: Ääni kohtaa ostajan – Retail median uusi ulottuvuus
Retail median murros on täällä. Tässä jaksossa sukelletaan audion ja kaupan median risteyskohtaan, jossa mainonta ei enää vain näy, vaan se kuuluu juuri oikealla hetkellä, juuri oikeassa paikassa.
lue lisää04.04.2025
KonversiO-Optimistit: Miten mainostaja pystyy optimoimaan pirstaleisen digitaalisen mainonnan mediabudjettinsa?
Tervetuloa KonversiO-Optimistit jakson pariin. Tämä on IAB Finlandin podcast, jossa pureudutaan markkinoinnin ja mainonnan maailmaan asiantuntevalla mutta rennolla otteella. Tällä kertaa sukellamme syvälle teemaan, joka vuodesta toiseen kiinnostaa IAB Finlandin jäseniä kaikkein eniten eli mainonnan tuloksellisuuteen.
lue lisää