Icon
Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023 IABlogi

Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

05.04.2024 | iab

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2023 oli noin 53,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua on reippaat 16 %, kun vastaavana aikana Kantarin raportoima koko ulkomainonnan markkina kasvoi 9 %. Kaiken mediamainonnan määrä Suomessa laski vuonna 2023 2,4 %.

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä toteutti DOOH-mainonnan estimointiprojektin nyt kolmatta kertaa. Tutkimusmetodi oli täysin edellisvuosien kaltainen, eli markkina-arvio rakennettiin mediatoimistoille suunnatun kyselyn sekä DOOH-työryhmän markkinamallinnuksen avulla. Lukua tarkasteltaessa on huomattava, että se ei ole verrannollinen Kantarin raportoimaan ulkomainonnan kokonaismäärään (vuonna 2023 yhteenä 84,6 miljoonaa euroa), sillä kaikki ulkomainosyhtiöt eivät toimita myyntilukuja Kantarille.

“Ulkomainonnan digitalisoituminen jatkuu ja Suomen markkina sen kehityksen eturintamassa. Vaikka IAB-työryhmän estimaatti ei ole täysin verrannollinen Kantarin markkinalukuihin, voi aika turvallisesti todeta ulkomainonnan olevan digitaalisempaa kuin moni olettaa. Yli 15 % kasvuun yltäminen melko haastavassa mediamarkkinassa on hyvä suoritus, jota korostaa myös muiden Pohjoismaiden kehitys. Viime vuonna digitaalinen ulkomainonta kasvoi Tanskassa noin 8 %, Norjassa 2% ja Ruotsissa markkinakasvu jäi flätiksi”, kommentoi IAB Finlandin DOOH-työryhmä puheenjohtaja Jesse Jussila.

Mainonnan määrän projektin lisäksi Digitaalisen ulkomainonnan työryhmä on toiminut aktiivisesti julkaisten mm. kartan kaikista Suomen DOOH-lokaatioista sekä koostaen tunnusluku ja perustietodokumentin Suomen DOOH-tomijoista. Nämä molemmat sekä paljon muuta löydät TÄÄLTÄ! 

Lisätiedot:
Pasi Raassina
IAB FInland, Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 575 3726

Jesse Jussila
Clear Channel, Head of Product & IAB Finlandin DOOH-työryhmä PJ
jesse.jussila@clearchannel.fi
040 553 0700

05.04.2024

Uuuh… dooh-mainonta jatkoi kasvukäyrällä myös 2023

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiulkomainonnan määrä Suomessa vuonna 2023 oli noin 53,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2022 verrattuna kasvua on reippaat 16 %, kun vastaavana aikana Kantarin raportoima koko ulkomainonnan markkina kasvoi 9 %. Kaiken mediamainonnan määrä Suomessa laski vuonna 2023 2,4 %.

lue lisää

01.07.2022

IAB Studio: Ulkomainonnan kirkas tulevaisuus

IAB studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista digimarkkinasta ja tällä kertaa meillä on studiossa Pasin vieraana, puhumassa digitaalisen ulkomainonnan tulevaisuudesta Jesse Jussila Clear Channelilta, Jenni Heinonen JCDecauxilta ja Outi Pekkala dentsulta.

lue lisää

01.12.2021

Mainostajat kaipaavat dataa digitaalisen ulkomainonnan vaikuttavuudesta

IAB:n digitaalisen ulkomainonnan työryhmä teetti toukokuussa 2021 kyselytutkimuksen kartoittaakseen digiulkomainonnan mainostajien tarpeita ja toiveita. Yhdessä kysymyksessä tiedusteltiin mainostajien toiveita digiulkomainonnan tulevaisuuden kehitykseltä.

lue lisää

09.09.2021

Mitkä trendit vaikuttavat kodin ulkopuolisessa mediassa juuri nyt?

Tällä hetkellä markkinointipäättäjien yksi suurimpia haasteita on ymmärtää, mitkä koronakriisin tuomat muutokset ovat pysyviä ja mitkä eivät. Yhteiskunnan teknologinen murros on modernisoinut myös ulkomainosmedian toimintaympäristöä ja suunnittelutyökaluja. Listasin kolme digitaalisen ulkomainonnan trendiä, jotka ovat täällä jo nyt, valmiina brändien hyödynnettäväksi.

lue lisää