Saisinko vielä yhden markkinointiteknologian, kiitos!
Saija Ekman & Kim Weckström kirjoittivat Marmaissa, että suomalaisten yritysten uusista markkinointi-investoinneista iso osa kohdistui viime vuonna markkinointiteknologioihin. Määrä on suuri siihen nähden, että tietoja aiemmilta vuosilta ei juuri ole selvillä. Jos sinulla on, kerrothan siitä minulle.
Itse kuitenkin ennustan, että investoinnit markkinointiteknologian hyödyntämiseen tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.
Yhä useammat yritykset ovat jo 100 metrin spurtteina lähteneet ottamaan käyttöön eri markkinointiteknologioita ja testaavat niistä saatavia hyötyjä omassa liiketoiminnassaan. Ja hyvä niin.
On kuitenkin tärkeä muistaa, että markkinointiteknologian käyttöönotto on pitkän aikavälin investointi. Toimiakseen se vaatii investointeja paitsi teknologiaan, myös inhimillisen pääoman kehittämiseen, toimintamallien ja suunnitelmien uudistamiseen ja päivittäiseen operatiiviseen ylläpitoon, käyttöön ja usein myös sisällöntuotantoon. Eli resursseja ja kuluja, joista ei siellä markkinoinnin automaatiojärjestelmän edustajan myyntipitchissä ole mainittu. Ostajan on hyvä ymmärtää, että hankinnan kohteena ei ole vain IT-järjestelmä, vaan laajempi toimintatavan muutos. Toimiakseen markkinointiteknologia vaatii usein myös muutoksia yrityksen strategiaan.
Pitkän aikavälin investointinäkökulmaa puoltaa se, että markkinointiteknologian täysien hyötyjen kotiuttaminen vaatii melkoisesti työtä. Todelliset hyödyt eivät usein näy heti, vaan joissain tapauksissa vasta puolen vuoden kuluttua. Tämä riippuu tietenkin käyttöönoton scopesta ja yrityksen myyntisykleistä.
Aivan kuin muukin investointi, markkinointiteknologiaan panostaminen vaatii liiketoiminnalliset perustelut sille. Asiaa ajavan tahon täytyy kyetä perustelemaan, mitä liiketoiminnallista hyötyä tästä meille on, mielellään numeroin. Tarvitaan siis investointilaskelma. Sen tekemiseen apua voi löytää esimerkiksi täältä.
Teknologia-investointien arvonlisäystä voidaan myös arvioida esimerkiksi analysoimalla sen vaikutusta asiakkuuden elinkaaren arvoon (CLV) ja asiakasmäärän kasvuun.
Yksinkertaistettuna: markkinoijien on otettava askel suuntaan, jossa ehdotuksemme ja näkemyksemme perustellaan luvuin ja toiminnalle asetetaan aina liiketoiminnalliset tavoitteet ja mittarit.
Toisaalta, johtoryhmän on oltava avoin uusille mahdollisuuksille, tukea markkinointia laskelmien tekemisessä, tavoitteasetannassa ja ymmärrettävä markkinoinnin ja markkinointiteknologioiden vaikutus liiketoimintaan osallistamalla markkinoinnin osaajat yrityksen strategiaprosesseihin sekä näkemällä markkinointipanostukset investointeina kulujen sijaan.
Usein laajempaan markkinointiteknologian käyttöönottoon tulee osallistaa liiketoimintajohto ja myyntijohto markkinointijohdon lisäksi. Esimerkiksi markkinoinnin automaatio ei toimi siiloutuneessa organisaatiossa.

Kirjoittaja Jesse Ketonen Dingleltä vetää hiljattain perustettua IAB:n markkinointiteknologian työryhmää.
PS. Tsekkaa myös aiempi kirjoitus IAB:n markkinointiteknologiaryhmästä.
IABLogin kommentointi
Hermes outlet
Usein laajempaan markkinointiteknologian käyttöönottoon tulee osallistaa liiketoimintajohto ja myyntijohto markkinointijohdon lisäksi. Esimerkiksi markkinoinnin automaatio ei toimi siiloutuneessa organisaatiossa.
interesting article my girl marketer <a href="http://gossiprussiangirls.com">gossiprussiangirls.com</a> I talked about your strategy, and is now successfully using its
Uno de los factores clave de esta aplicación es que se centra exclusivamente en tu zona de alcance, para que seas capaz de capturar todo lo que te rodea de manera eficiente.
It allows your app to work in background and you can easily access the app without actually opening and closing it manually.
The development of a variety of marketing strategies is the way to success for any company
http://almostfearless.com/best-first-date-ideas-for-dummies/
To start the game in the cool math area that have the idea to make the chance in winning mat of the solitaire game and try to place card in the game as a defensive way and at last you win by your winning cards
marketing strategies change according to the market situation.
It allows your app
This is the article to whom I was searching for a long time and now I found it here, I enjoy after finding this precious post and also would like to say thanks to you for such a informative post. You have done a very impressive work.
http://patch.com/washington/woodinville/free-background-check-online-guide-how-to-search-all-public-and-criminal-arrest-records
This very interesting and really helpful when I first came and was very helpful in my job.
Play games over xbox and many more related offers are available from xbox for free. Visit and grab them all.
Great work sir I really appreciate your work
Great post sir I really impress from this. Kepp sharing this types of posts.
