
Neljännes mainoseuroista verkkoon 2015
Tiedote
26.1.2016
Neljännes mainoseuroista verkkoon 2015
Digimainontaan panostettiin Suomessa 286,1 miljoonaa euroa vuonna 2015. Vahvimpia kasvajia olivat mobiili- ja Facebook-mainonta.
Digimainonta on viime vuoden aikana vakiinnuttanut asemansa Suomessa toiseksi suurimpana mediamainonnan osa-alueena heti sanomalehtimainonnan jälkeen. Vuonna 2015 digimainontaan panostettiin 286,1 miljoonaa euroa, 6,8 % edellisvuotta enemmän. Kaikista mainospanostuksista digi muodostaa jo lähes neljänneksen, 24,8 %.
Digimainonnan kaikki osa-alueet kasvoivat hakemistomainontaa lukuun ottamatta. Vahvinta kasvua nähtiin Facebook-mainonnassa (26,2 %), instream-videomainonnassa (15,9 %) ja mobiilimainonnassa (35,5 %).
Suomi jäljessä muuta Eurooppaa
Vaikka digimainonnan osuus mainospanostuksista on kasvanut, ollaan Suomessa edelleen jäljessä monia muita markkinoita. Koko Euroopan mainospanostuksista digimediat veivät vuonna 2014 hieman yli 30 %.
Ruotsissa mainonnan kokonaispanostusten ennustetaan kasvavan edelleen digitaalisen mainonnan ajamina. Ruotsissa digimainonnan markkinaosuus oli 26 % vuonna 2014, ja vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä digi haukkasi ennätykselliset 37 % mainospanostuksista.
”Mainospanostukset seuraavat ihmisten mediankulutusta pienellä viiveellä. Uskomme, että panostukset suuntautuvat entistä vahvemmin sähköisiin kanaviin. Mielenkiintoinen seikka viime vuoden panostuksissa meillä oli myös se, että ulkomainonnassa digin osuus oli jo viidennes”, sanoo IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
YouTube-mainonta vahvassa kasvussa
IAB Finland täydentää TNS Ad Intelligencen mainospanostuksia keräämällä tiedot hakumainonnan, sähköisten hakemistojen ja Facebook-mainonnan määrästä, jotka muodostavat merkittävän osan digimainonnan panostuksista.
IAB Finland on myös kerännyt vuodesta 2015 alkaen YouTuben mainospanostuksia maan mediatoimistoilta. Vuonna 2015 suomalaisten panostukset YouTube-mainontaan kasvoivat 144 % ja olivat kokonaisuudessaan 6,6 miljoonaa euroa. Tämä määrä ei ole vielä mukana digimainonnan kokonaispanostuksissa.
”Digimainonnan panostusten hajotessa yhä useampaan kanavaan on tärkeää saada ajantasaista tietoa mainoseurojen jakautumisesta”, Takala painottaa.
Lataa graafit täältä!
Digimainonta 2015 | M€ | Muutos-% |
Hakumainonta ja hakemistot | 98,6 | 5,6 % |
Display yhteensä | 153,6 | 8,9 % |
Display | 87,8 | 2,2 % |
Instream-video | 15,3 | 15,9 % |
Mobiili | 18,7 | 35,5 % |
31,8 | 26,2 % | |
Luokitellut | 33,9 | 1,5 % |
Digimainonta yhteensä | 286,1 | 6,8 % |
Lähteet: TNS Ad Intelligence -kuukausiseuranta ja IAB Finlandin kvartaaliseuranta (hakumainonta, hakemistot, Facebook).
Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala(at)iab.fi
IAB Finland kerää hakumainonnan sekä Facebook-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajina ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IUM, Aegis Group, ZMG Zeeland Media Group ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Descom, Klikkicom, Kontaktia, Opasmedia, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Google Finland ei toimita suoraan hakusanamainonnan tietojaan. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät lisäksi estimaattiosuuden, jotta yritysten suoraan ostetun mainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.
IAB Finland ry on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin kasvua ja kehitystä edistävä järjestö, joka muodostuu noin sadasta jäsenyrityksestä. Jäsenet ovat digitaalisia medioita, mainostajia, mediatoimistoja, luovia toimistoja, tutkimuslaitoksia, analytiikkapalvelujen tarjoajia, internet-teknologiaa kehittäviä yrityksiä sekä mainosverkostoja.
24.04.2025
IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus
Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,
lue lisää08.04.2025
REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.
lue lisää28.03.2025
IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä
IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.
lue lisää27.02.2025
Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin
IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30. Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,
lue lisää