Uudella innolla digihaasteiden kimppuun
Yksi IAB Finlandin tärkeimmistä arvoista on jäsenyritysten muodostaman yhteisön horisontaalisuus. Kaunis ajatus laaja-alaisesta edustuksesta ei jää sanahelinäksi, sillä yhdistyksen vuosikokoukseen 17.3. oli kokoontunut ennätysmäärä ihmisiä digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin kaikilta eri saroilta. Mukana oli niin isoja, vuosikymmeniä toiminnassa olleita yrityksiä kuin lähiaikoina toimintansa aloittaneita tulokkaita. Paikalla olijat edustivat medioita, teknologioita ja palveluita, suuria konserneja sekä muutaman hengen yrityksiä.
IAB-yhteisö on aidosti horisontaalinen ja kirjava joukko, jota yhdistää halu kasvattaa digitaalisen markkinoinnin merkitystä ja kasvattaa suomalaisten ammattilaisten osaamista. Vuosikokouksessa valittu uusi hallitus on erinomainen esimerkki yritysten ja näkökulmien monimuotoisuudesta. Kuuden mediayrityksen edustajan lisäksi uudesta hallituksesta löytyy ihmisiä niin media- ja digitoimistoista, asianajotoimistosta kuin mainostajien puolelta.

Ääntenlasku käynnissä. Hallituspaikkoja haki iso joukko hienoja yrityksiä.
Vuosikokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos, jonka johdosta hallituskausi on jatkossa kaksivuotinen niin, että aina puolet hallituksesta on erovuorossa. Nyt ylimenovaiheen aikana puolet hallituksesta valittiin yhdeksi ja puolet kahdeksi vuodeksi.
Mediajäsenet, 2 vuotta
Henrik Laine, MTV Oy, pj
Jani Savolainen, Mircosoft Oy, vpj
Jarkko Kyttänen, Sanoma Oyj
Mediajäsenet, 1 vuosi
Jukka Leino, Fonecta Enterprise Solutions
Tapani Nenonen, Aller Media Oy/Suomi24
Minna Nissinen, Alma Media Oyj
Muut jäsenet, 2 vuotta
Anne Laakso, Kesko Oyj
Elina Koivumäki, Asianajotoimisto Juridia Bützow Oy
Jani Engberg, RAY
Muut jäsenet, 1 vuosi
Markus Hakala, Activeark JWT Oy
Hanna Länsivuori, Tallink Silja Oy
Antti Kallio, Dagmar

Uusi hallitus ryhmäkuvassa. Vasemmalta Jani Savolainen, Anne Laakso, Jarkko Kyttänen, Hanna Länsivuori, Markus Hakala, Antti Kallio, Henrik Laine, Jukka Leino, Elina Koivumäki, Tapani Nenonen ja Minna Nissinen. Kuvasta puuttuu Jani Engberg.
Tuore puheenjohtaja Henrik Laine summasi, että hallitus haluaa jatkaa IAB:n roolin kasvattamista digimarkkinoinnin kentässä:
”Saimme yhdistykselle vahvan ja erittäin asiantuntevan kokoonpanon, jolla aloitamme digitaalisen markkinoinnin merkityksen kasvattamisen. Suomalaisilla yrityksillä on huikea mahdollisuus ottaa tästä kasvusta hyödyt omalle liiketoiminnalleen. Nyt on käärittävä hihat.”
Tänä vuonna onkin luvassa paljon tapahtumia, joissa pääsee verkostoitumaan, vaikuttamaan ja kasvattamaan osaamistaan. Tässä muutamia kohokohtia keväältä:
Digimarkkinoinnin juridiikkaa -seminaari 1.4. Mitä pitää tietää digmarkkinoinnin juridiikasta juuri nyt? Teemoina alaan huimasti vaikuttavan tietosuoja-asetuksen edistyminen, markkinointiarpajaiset ja digimarkkinoinnin juridiset sudenkuopat. IAB:n jäsenet saavat seminaarilipun tuttuun tapaan puoleen hintaan, ja vieläkin huokeammalla pääsee porukalla! Lisätietoja seminaarista löydät täältä.
Työryhmät. Keväällä tapahtuu myös työryhmärintamalla. Viime vuoden lopulla perustetut Big Data ja online-videomainonnnan task forcet valmistelevat kuumeisesti oppaita, jotka kokoavat tärkeää termistöä ja avaavat usein monimutkaisia käsitteitä. Oppaiden julkaisun tiimoilta pidetään pienimuotoiset seminaarit.
Tärkeä osa Big Data -opasta on myös kysely mainonnan kohdentamisesta, johon kaivataan juuri sinun mielipidettäsi, olit sitten mainostaja, palveluntarjoaja tai median edustaja! Kyselyyn vastaaminen vie vain pari minuuttia, mutta panoksesi auttaa hahmottamaan, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita big datan hyödyntämiselle Suomessa on. Tutkimuksen löydät täältä.
Tietoa toiminnasta saat jäsentiedotteista (Saathan jo uutiskirjeemme? Jos et, lähetä viestiä osoitteeseen toimisto(at)iab.fi) sekä seuraamalla meitä Facebookissa, Twitterissä (@IABFinland) ja LinkedInissä.
Tehokasta kevättä, nähdään IAB:n tapahtumissa!
IABlogin Facebook kommentit
BLOGI
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää14.01.2026
IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa
IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.
lue lisää14.01.2026
IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026
IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.
lue lisää13.01.2026
Tekoäly, retail media ja tuloksellisuus – näin digimainonnan kenttä muotoutuu vuonna 2026
IAB Finlandin toiminnanjohtaja Anni Lintula nostaa esiin kolme digimainonnan keskeisintä trendiä. Nämä teemat ovat myös IAB Finlandin vuoden 2026 painopisteet, jotka näkyvät kaikessa tekemisessämme, kuten tapahtumissa, koulutuksissa työryhmätyössä ja IAB Finlandin julkaisuissa.
lue lisää