
Tulevaisuudessa ratkaisee mitattavuus
Ulkomainonta on perinteisesti ollut suurten mainostajien brändimainontaa, jonka tavoittavuus on ollut laajaa, mutta mitattavuus hankalaa. Tämän vuoksi IAB:n digitaalisen ulkomainonnan työryhmän yksi pääteemoista vuonna 2021 on mitattavuus.
Nykytilanteessa isot kansainväliset brändit ja tavarantoimittajat joutuvat kamppailemaan pienten ja ketterien paikallisten toimijoiden kanssa, joiden etuna on parempi ymmärrys paikallisista kulutustottumuksista. Verkko- ja mobiilikauppa tulevatkin pysyvästi muuttamaan kuluttajien ostokäyttäytymistä sekä sitä, millaista dialogia he käyvät brändien kanssa.
Mainostajan näkökulmasta kampanjatehokkuuden mittaamisen tekee vielä haastavammaksi “keksien kuolema” sekä tulevaisuudessa digitaalisen mitattavuuden vahva painottuminen first-party dataan.
Vähittäiskaupan rooli ja merkitys mainosalustana kasvaakin tulevaisuudessa yhä suuremmaksi, kun se pystyy oman rikkaan datansa avulla auttamaan brändeja oikean viestin löytämisessä ja hyvinkin rajattujen kohderyhmien tavoittamisessa.
Kaupan oma data hyötykäyttöön
Maailman suurin vähittäismyyntiketju Walmart on edelläkävijä, joka ei jää tälläkään alueella toiseksi. He päättivät tammikuussa lanseeratun Walmart Connect -palvelun avulla ryhtyä merkittäväksi mediatoimijaksi ja nousta globaalien johtavien mainosplatformien joukkoon Googlen ja Facebookin rinnalle – omaa mittavaa asiakasdataansa hyödyntämällä.
Yli 4500 myymälän kattava, ja jo tällä hetkellä 170 000 näyttöä edustava digitaalinen näyttömainosverkosto yhdistää kuluttajat ostopäätöksen hetkellä brändeihin kohdennetusti, saumattomana osana muuta digitaalista viestintää.
“Olemme rakentaneet merkittävän liiketoiminnan, jonka avulla voimme palvella mainostajia tavalla, johon muut eivät pysyt; monikanavaisena, itsenäisesti koko mainostajan arvoketjun kattavana mediayhtiönä.” summaa Janey Whiteside, Chief Customer Officer, Walmart Connect.
Juuri tämä laajempi, oman asiakaskunnan ostokäyttäytymistietoa hyödyntävä, kohdennettu tavoittavuus eri kanavissa luo vähittäiskaupalle kilpailuedun verkossa tai mobiilissa toimivia mainosjättejä vastaan. Kaupan kyky kohdata kuluttaja koko ostopolun ajan hyödyntämällä ja mittaamalla keräämänsä asiakasymmärrystä asiakaskokemuksen parantamiseen, palvellen samalla mainostajia, on ylivertainen. Vastaavaa mallia Yhdysvalloissa kertovat rakentavansa myös mm Target, Kroger, CVS sekä Walgreens.
Suomalaisista pisimmällä on S-ryhmä mittavalla mainosverkostollaan, jota myös me Doohlabsissa olemme mukana rakentamassa. S-Ryhmän näkökulmasta ja tavoitteista kertoikin SOK Median Anne Sassi IAB:n Hot Or Not 2021 -tapahtumassa ja blogikirjoituksessaan joulukuussa 2020.
Ulkomainonnan ja myymälämainonnan tavoittavuus avainasemassa
Vaikuttavuuden merkitys tulee olemaan vahvassa roolissa digitaalisessa ulkomainonnassa. Vaikuttavuuden mallintamisella eli “attribuutiomallinnuksella” tarkoitetaan konversion arvon jyvittämistä monikanavaisesti, sen jakaantuessa tasaisesti ostopolun eri vaiheille. Tähän tuo jatkossa helpotusta digitaaliseen ulkomainontaan kehitettävä yhteinen valuutta, joka on linjassa myös muiden markkinointimuotojen kanssa.
Myymälämedian ja vähittäiskaupan omat kanavat, sekä omaan dataan perustuva “suljettu” mainosekosysteemi mahdollistavat mainostajan näkökulmasta täysin uudenlaisen mitattavuuden, jonka avulla ketjun kaikkien osien vaikuttavuus voidaan tulevaisuudessa mallintaa kampanjakohtaisesti ensikontaktista ostohetkeen saakka. Tämän vuoksi me Doohlabsissa uskomme, että vähittäiskauppamedia on tulevaisuudessa yhä useamman mainostajan valinta.
Lue aiheesta lisää: doohlabs.com
Kirjoittaja Janne Lohvansuu on Doohlabsin Chief Executive Officer.
IABlogin Facebook kommentit

Viime vuosina vastuullisuus on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista yritysmaailmassa – eikä syyttä! Se ei ole enää vain trendisana, vaan strateginen valinta, joka vaikuttaa niin brändiin, asiakassuhteisiin kuin yrityksen pitkän aikavälin menestykseen. Mutta mitä vastuullisuus markkinoinnissa oikeastaan sisältää?
lue lisää20.05.2025
Vastuullisuus markkinoinnissa – välttämättömyys vai kilpailuetu?
Viime vuosina vastuullisuus on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista yritysmaailmassa – eikä syyttä! Se ei ole enää vain trendisana, vaan strateginen valinta, joka vaikuttaa niin brändiin, asiakassuhteisiin kuin yrityksen pitkän aikavälin menestykseen. Mutta mitä vastuullisuus markkinoinnissa oikeastaan sisältää?
lue lisää24.04.2025
IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus
Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,
lue lisää08.04.2025
REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.
lue lisää28.03.2025
IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä
IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.
lue lisää