Icon
Mitä kuuluu ohjelmallisen mainonnan maailmaan? Markkinaluvut

Mitä kuuluu ohjelmallisen mainonnan maailmaan?

06.04.2023 | iab

Alma Mediaratkaisut toteutti jo toistamiseen Näin Suomi bidaa -kyselytutkimuksen ohjelmallisen mainonnan ostajille mm. mediatoimistoissa. Kyselyn tavoitteena on selvittää ohjelmallisen mainonnan ja sen ostamisen lainalaisuuksia ja trendejä suomalaisessa ostajakentässä. Tuoreimpaan kyselyyn vastasi 84 ohjelmallisen mainonnan ammattilaista.


Näin Suomi bidaa -kyselyssä nousi esiin neljä keskeistä teemaa:

1. Evästekato ja sen vaikutukset näkyvät jo nyt
- Jopa 73 % vastaajista kertoo evästekadon vaikuttavan jo nyt ohjelmallisen mainonnan kampanjasuunnitteluun.

2. Ohjelmallinen ostotapa on vakiinnuttanut asemansa
- Monipuolinen kanava- ja formaattivalikoima mahdollistavat erilaisten kampanjatyyppien tekemisen. Ohjelmallinen mainonta taipuu - ja sitä käytetään - aina ison huomioarvon bränditekemisestä toimintaan ohjaaviin taktisiin kampanjoihin.

3. Kohdennustavat monipuolistuvat
- Evästekato vaikuttaa saatavilla olevan datan määrään, ja sitä kautta kohdentamisen keinot muuttuvat ja monipuolistuvat. Tarvitaan uusia tapoja kohdentaa evästekadon takia poistuvien tai tehoaan menettävien tilalle.

4. Mainonnan mittaamisen ja optimoinnin vaatimukset kasvavat
- Käyttöön tulee entistä monipuolisempia mainonnan mittareita ja esimerkiksi huomioarvon merkitys tulee kasvamaan. Optimoinnin tulee ottaa huomioon ja mahdollistaa entistä monipuolisempia ostostrategioita.


Haluatko kuulla lisää, miten Suomi bidaa ja kohdentaa?
Tutustu artikkeliin ja katso Alma Talk -tallenne

Vaatimus paremmasta huomioarvosta

Ohjelmallisen mainonnan kenttää on puhuttanut viime aikoina myös mainonnan huomioarvo. Miten sitä mitataan ja miten huomioarvo otetaan huomioon kampanjasuunnittelussa. Huomioarvolla kun on vaikutus brändin muistettavuuteen, kuluttajien valintoihin – ja lopulta myyntiin.

Alman ohjelmallisen mainonnan asiantuntijat paneutuivat miten vaatimus paremmasta mainonnan huomioarvosta haastaa ostajia tarkastelemaan kampanjasuunnitteluaan ja esimerkiksi mainonnan mittaamista.

Lue lisää Alman Just bidding -blogikirjoituksesta

digimarkkinointiiabfinlandpodcastblogiIAB FinlandjäsenetmarkkinaluvutjäsenesittelysisältömarkkinointiverkkomainontadigimainontaIAB StudiomediamainontaSosiaalinen mediajäsen

04.06.2025

Verkkomainonta kasvussa Q1/2025

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 169 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi noin kolme prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa hidasta kasvua, ollen Q1/2025 aikana 59 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!