Icon
IAB:n seminaarikuulumisia: Kuluttajat digitalisoituvat - onko mainostajilla rohkeutta tarttua uusiin mahdollisuuksiin? Markkinaluvut

IAB:n seminaarikuulumisia: Kuluttajat digitalisoituvat - onko mainostajilla rohkeutta tarttua uusiin mahdollisuuksiin?

24.09.2012 | Hanna Länsivuori, Aller Media/Suomi24

IAB:n ”Median käyttö Suomessa ja Euroopassa” -seminaarissa kuultiin jälleen painavaa digisanomaa: Uunituoreita tutkimustuloksia IAB Europen ja TNS Gallupin toteuttamana sekä herkullisia mielipiteitä arvokkaalta asiantuntijaraadiltamme. Vaikka mainonnan määrä yleisesti on kääntynyt laskuun, molemmat tutkimustulokset kertoivat edelleen positiivista viestiä verkon käytön kasvusta eri päätelaitteilla sekä verkkomainonnan kasvusta. Kevään 2012 (1‒7) mediapanostuksissa vain verkkomainonnan panostukset olivat komeasti plussalla kasvuprosentilla 8,9. Lähes kaikki muut mediaryhmät olivat miinuksella, tv sinnitteli 0,3 % kasvulukemissa. Toki odotettavissa on, että verkkomainonnan upea kasvuvauhti tulee hiipumaan tulevina vuosina.

Väestö digitalisoituu, mainostajat kasvattavat verkkopanostuksiaan

Samana aamuna valmistuneessa TNS Gallupin Online-mainonta 2012 -tutkimuksessa 77 % mainostajapäättäjistä ilmoitti kasvattavansa verkkomainonnan osuutta mediabudjetissaan voimakkaasti, 12 % ilmoitti kasvattavansa sitä. Melkoisen hienoja lukuja. Väestön digitalisoituminen nähdään suurimpana syynä verkkopanostusten kasvattamiseen, ja verkko koetaan myös helposti mitattavaksi. Verkkomainonnan sisällä tulee tapahtumaan muutoksia niin Suomessa kuin kv-tasolla. Eniten mainostajat näkevät kasvua some-, mobiili- ja tablet-mainonnassa. Display- ja hakumainontaan ennustetaan vähäistä laskua. Mainostajien ja mediatoimistojen näkemykset erosivat tosin jonkin verran toisistaan painotuksissa verkon tuoteryhmien välillä.

Tv:tä, radiota ja sanomalehtiä kulutetaan entistä enemmän verkossa

IAB Europen Mediascope -tutkimuksen mukaan 87 % suomalaisista on jo verkossa ja viettää aikaa siellä keskimäärin 13,2 tuntia viikossa. Koko Euroopassa 65 % ihmisistä on verkossa viettäen aikaa 14,8 tuntia viikossa. Suomen ja muun Euroopan välillä on siis nähtävissä eroja mediakulutuksen osalta. Mielenkiintoista on perinteisten käyttötapojen muutos. Tv:tä, radiota ja sanomalehtiä kulutetaan entistä enemmän verkossa, 87 % käyttää verkkoa tietokoneella, 29 % mobiililla, 7 % tabletilla ja 4 % pelikonsoleilla. Verkon ja tv:n yhteiskäyttöön käytetään 1,6 tuntia viikossa. Viihde (78 %) ja uutiset (53 %) ovat suosituimmat aiheet yhteiskäytölle. Tabletin käyttötapa erottautui joukosta, tabletissa keskitytään enemmän sisältöön ja yhteiskäyttö muiden päätelaitteiden kanssa on vähäisempää. Vastaajista 44 % ei käytä muita laitteita tablettia käyttäessään. Tämä luo uusia mahdollisuuksia mainostajille. Sen sijaan 79 % suomalaisista on jo käyttänyt sosiaalisen median palveluita. Heistä 70 % on ryhtynyt brändin ystäväksi, yhtä moni on valittanut suoraan tuotteesta tai palvelusta.

Kuluttajan kohtaamista ja parempaa palveluajattelua

Panelistejamme ‒ Pauli Aalto-Setälä/Aller Media, Tuula Kallio/Dagmar, Markus Hakala/Activeark JWT, Kati Sulin/Fazer, Tiia Öhman/kuluttaja ‒ puhututti erityisesti tabletin keskittyneempi käyttötapa sekä tv:n ja verkon yhteiskäytön entistä korkeammat luvut. Hakala peräänkuulutti kontekstia, jossa kuluttaja kohdataan, olipa kyseessä perinteinen tai verkkomedia. Multitasking ja kuluttajan polku niin perinteisissä kuin digitaalisissa rajapinnoissa on otettava paremmin huomioon suunnittelussa. Aalto-Setälä painotti tekemisen yksinkertaistamista, fantastisilla konsepteilla, joita ymmärtävät vain "punavuorelaiset" ei pitkälle pötkitä. Sulin korosti parempaa palveluajattelua verkossa ja moninaisen sisällön suunnittelua erilaisiin kuluttajakohtaamisiin. Tuula Kallio totesi somella olevan asiakassuhteen ja lojaliteetin rakentamisessa tärkeä rooli, mutta harva brändi pärjää kuitenkaan ilman maksettua mainontaa. Datan louhintapalveluita toivottiin lisää some-toimijoille. Verkkokauppabisnekseen ennustettiin kehitystä lähiaikoina. Pauli Aalto-Setälän mukaan Aller tulee panostamaan verkkokauppabisnekseen pohjoismaisesti, mikseipä vaikka Suomi24:stä tulisi Suomen suurin sosiaalinen ostospaikka.

Mainostajille rohkeutta uuden tekemisen, uteliaisuuden ja tutkimisen muodossa

Yhteenvetona voisi vielä todeta, että tv:tä, radiota ja sanomalehtiä kulutetaan Suomessa entistä enemmän verkossa: tietokoneella, mobiililla, tabletilla ja pelikonsoleilla. Vaikka mainonnan määrä yleisesti on kääntynyt laskuun, verkko on jatkanut kasvuaan. Eniten kasvua nähdään some-, mobiili- ja tablet-mainonnassa. Panelistimme peräänkuuluttivat rohkeutta mainostajille epävarmoina talouden aikoina uuden tekemisen, uteliaisuuden ja tutkimisen muodossa, kolmansien osapuolien (FB, Google) parempaa palvelua brändien suuntaan aidoksi kanssakäymiseksi, sekä kuluttajalähtöistä mainonnan suunnittelua inside out -lähtöisesti.

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!