Icon
Digimainonnan kolmas kvartaali kiri kasvulla Markkinaluvut

Digimainonnan kolmas kvartaali kiri kasvulla

31.10.2017

Kolmannen kvartaalin digimainospanostukset olivat yhteensä 81,7 miljoonaa euroa ja kasvua kertyi yhteensä 13,2 % verrattuna edellisvuoden samaan jaksoon. Vuoden alusta lähtien, tammi-syyskuun panostukset olivat 253,8 miljoonaa euroa kasvun ollessa 9,5 %. Heinä-syyskuussa onnistuttiin kirimään vuoden 2017 keskiarvoa parempi kasvu.

Mediamainonnan kokonaispanostukset tammi-syyskuussa olivat yhteensä 777 miljoonaa euroa ja jäivät edelleen pakkasen puolelle 3 prosenttiyksikön verran. Tästä johtuen digimainonnan osuus mediamainonnan kokonaisuudesta kasvoi edelleen asettuen 33 prosenttiin. Vuoden tarkastelujaksolla digimainonnan markkinaosuus on kasvanut 3 prosenttiyksikköä. Mediamainonnan panostukset printtimedioihin olivat 33,4 % ja panostukset sähköisiin medioihin 61,4 % sekä panostus ulkomedioihin 5,2 % kokonaisuudesta.

Pirteä kolmas kvartaali

Kolmannen kvartaalin suurimmat kasvajat 40 %:n kasvuluvuilla olivat natiivimainonta sekä Facebook-mainonta. Facebook-mainonnan panostukset heinä-syyskuussa kipusivat 14 miljoonaan euroon ja YouTube-mainonnan panostukset 2,1 miljoonaan euroon. YouTube-mainonnan kasvu oli 31,3 %.
IAB Finland julkaisee jatkossa Facebook- ja YouTube-mainonnan panostukset eurooppalaisen käytännön mukaisesti otsikolla Mainonta sosiaalisessa mediassa.

Hakumainonnan pieni notkahdus edellisellä kvartaalilla (huhti-kesäkuussa) korjaantui nyt 5,4 %:n kasvulla panostusten ollessa yhteensä 25,2 miljoonaa euroa.

Ennuste vuodelle 2017 on edelleen positiivinen, digimainonnan kasvu tulee olemaan noin 10 prosentin tuntumassa, jolloin 350 miljoonan euron raja saattaa rikkoutua”, arvioi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.

Haku-, Facebook- sekä YouTube-mainonnan panostukset kerätään kvartaaleittain. IAB Finlandin kvartaaliraporin tiedontoimittajia ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Virta Helsinki, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, Dentsu Aegis Network, Zeeland Media Group ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Solteq, Klikkicom, Quru, NetBooster ja Tulos Helsinki. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman haku- ja Facebook-mainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. Estimaatti on tehty Kantar TNS:n PäättäjäAtlaksen kyselyn pohjalta. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.

Lisätietoja antaa Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi@iab.fi.

iabfinlanddigimarkkinointipodcastIAB FinlandblogimarkkinaluvutjäsenetjäsenesittelyverkkomainontasisältömarkkinointimediamainontadigimainontaIAB StudioSosiaalinen mediaohjelmallinen ostaminen

30.01.2026

Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025

Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.

lue lisää

20.11.2025

Mediamainonnan määrä laski -0,9 %, verkkomainonnassa hienoista kasvua

Vuoden kolmannella kvartaalilla investoinnit mediamainontaan olivat noin 290 milj. €. Mediamainonnan määrä laski -0,9 % vuoden 2024 vastaavaan aikaan verrattuna. Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla oli noin 183 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi 1,4 prosenttia.

lue lisää

23.09.2025

Verkkomainonta maltillisessa kasvussa vuoden toisella kvartaalilla

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 toisella kvartaalilla oli noin 179 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi +1,4 prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta oli Q2/2025 aikana +56 %.

lue lisää

04.06.2025

Verkkomainonta kasvussa Q1/2025

Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 ensimmäisellä kvartaalilla oli noin 169 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi noin kolme prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta jatkaa hidasta kasvua, ollen Q1/2025 aikana 59 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!