Icon
IAB Europe -tutkimuskysely: Yli puolet yrityksistä eivät seuraa digimainonnan hiilijalanjälkeä Blogi

IAB Europe -tutkimuskysely: Yli puolet yrityksistä eivät seuraa digimainonnan hiilijalanjälkeä

28.03.2023 | Heidi Blomberg

Internetin osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on eri arvioiden mukaan 2-4%, joka vastaa lentoliikenteen osuutta. Päästöjen on arvioitu tuplaantuvan 2025 mennessä. Digitaalisen mainonnan osuus koko infrastruktuurin hiilijalanjäljestä on erään vuonna 2018 tehdyn arvion mukaan noin 10%, luultavasti nykyään huomattavasti enemmän. Toisen arvion mukaan 70% median verkkosivun latautumiseen kuluvasta sähköstä voidaan liittää digimainontaan.

Tiivistettynä, digitaalisen mainonnan hiilijalanjälki on mittava. Kansainvälisellä tasolla alan toimijat ovat heränneet ja alkaneet toimimaan digimainonnan hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Muun muassa IAB Europe tutki äskettäin asiaa Euroopan tasolla. IAB Europen tutkimuksessa oli 256 vastaajaa, 29 Euroopan maasta. Tosin Suomen edustus vastauksissa oli vähäinen, kattaen vain 17 vastaajaa. Tämäkin osasyy siihen, miksi on paikallaan kartoittaa Suomen tilannetta syvällisemmin.

Tutkimuksessa havaittiin muun muassa, että:

  • Yli puolet (51%) vastaajista eivät seuraa digimainonnan jakelusta seuraavia päästöjä.
  • 55% vastaajista koki, että heidän yrityksensä on aloittanut tai edistänyt huomattavasti hiilijalanjäljen pienentämistä. 18% vastaajista eivät ole edes aloittaneet, tai harkinneet hiilijalanjäljen pienentämistä.
  • Puolet vastaajista (50%) vastaajien yrityksistä olivat tehneet vastuullisuusauditoinnin, 46% yrityksessä on vastuullisuudesta vastaava henkilö ja 46% yrityksistä oli luotu vastuullisuuden tarkistuslista.
  • Vastaajat kokivat digimainonnan suurimmiksi haasteiksi keksittömän kohdentamisen, mittaamisen ja heti seuraavaksi kolmantena vastuullisuuden.

Tuloksia tarkastellessa vaikuttaa siltä, että toimenpiteitä on käynnistetty mutta yleisesti ottaen vastuullisuudessa ollaan vielä alkutaipaleella. IAB Finlandin Vastuullisen digimainonnan työryhmä (ja allekirjoittanut opinnäytetyön merkeissä) selvittävät nyt asiaa Suomen tasolla kyselytutkimuksen avulla.

Kyselyyn vastaamiseen menee noin 10-15 minuuttia ja se on suunnattu kaikille digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan parissa työskenteleville. Kyselyn avulla pyrimme selvittämään vastauksia kysymyksiin kuten, mikä on vastuullisuuden tilanne digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin parissa? Mitä vastuullinen digimainonta todellisuudessa on tai voisi olla?

Miksi sitten uhraisit 10-15 minuuttia kallista aikaasi taas yhteen kyselyyn vastaamiseen?
Osallistumalla:

  • Osallistut samalla metsien suojeluun, sillä jokaista vastaajaa kohden IAB Finland lahjoittaa 1€ Luonnonperintösäätiölle metsien suojeluun.
  • Annat konkreettisesti oman panoksesi vastuullisemman digimainonnan tekemiseen.
  • Saat tutkimustulokset halutessasi suoraan sähköpostiisi.
  • Mahdollistat kattavamman tilannekatsauksen Suomen markkinasta ja täten sopivien kehitystoimenpiteiden suunnittelun.
  • Mitään ei tarvitse tietää, osata tai olla tehtynä. Mitä enemmän eri tasoisten ja kokoisten yritysten vastauksia saamme, sitä rehellisemmän tilannekuvan voimme luoda. Kyseessä ei ole kilpailu tai tasotesti.
  • Kyselyn ohessa saatat saada (ei niin minkäänlaisia takuita)oivalluksia ja kehitysideoita myös omaan toimintaan.
  • Sinulla on mahdollisuus antaa palautetta ja kehitysehdotuksia kyselystä tai vaikka terveisiä Vastuullisen digimainonnan työryhmälle.


Osallistu siis kyselyyn täältä.

Kyselyä saa mielellään jakaa myös omalle verkostolle. Tutkimuksen tulokset julkaistaan IAB MIXX Awardsissa 25.5.2023. Nähdään siellä!

Heidi Blomberg on Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsen ja tekee YAMK-opinnäytetyötä aiheesta Vastuullinen digimainonta.

Lähteet:

IAB Europen tutkimus:
State of Readiness – Sustainability in Digital Advertising Report. https://iabeurope.eu/knowledge-hub/state-of-readiness-sustainability-in-digital-advertising-report/

Biez, C. S. and C. L. (n.d.). Media Websites: 70% of the Carbon Footprint Caused by Ads and Stats. https://marmelab.com//blog/2022/01/17/media-websites-carbon-emissions.html

The Carbon Footprint of the Internet. https://www.climateimpact.com/news-insights/insights/infographic-carbon-footprint-internet/

Pärssinen, M., Kotila, M., Cuevas, R., Phansalkar, A., & Manner, J. (2018). Environmental impact assessment of online advertising. Environmental Impact Assessment Review, 73, 177–200. https://doi.org/10.1016/j.eiar.2018.08.004

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABlogiIAB FinlandnatiivimainontaDingle

16.01.2026

IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä

IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.

lue lisää

15.01.2026

Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna

Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.

lue lisää

14.01.2026

IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa

IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.

lue lisää

14.01.2026

IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026

IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.

lue lisää