IAB Studio: Digiaudiomarkkina jyrkässä nousukiidossa
IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa Miran vieraana on Elsa Kalervo Bauer Medialta ja Riina Aho Radiomedialta. Jaksossa puhutaan mm. digiaudion markkinaluvuista, juuri julkaistun Näin suomalainen kuuntelee - digiaudiotutkimuksen päälöydöksistä ja digitaalisen audion kokoajan nousevasta vaikuttavuudesta muiden mediamuotojen rinnalla.
IAB Finland on nyt toista kertaa estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Ensimmäisen kerran markkinaa arvioitiin viime vuonna, jolloin kokonaismarkkinan arvioksi saatiin 5,6 miljoonaa euroa. Tänä vuonna sama luku oli huikeat 7,1 miljoonaa euroa, eli nousua on tapahtunut jopa 27% verran. Tämä tarkoittaa siis, että digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on nousemassa yhä keskeisemmäksi osaksi mainosmaailmaa. Käy lukemassa aiheesta julkastu tiedote TÄSTÄ.
Näin suomalainen kuuntelee tutkimus tehtiin niin ikään toista kertaa yhdessä IAB Finlandin digiaudiotyöryhmäläisten ja markkinatutkimusyritys NEPA:n kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli tarjota kattava ymmärrys suomalaisen audiomedian tavoittavuudesta ja kuuntelutottumuksista. Tutkimus painottui erityisesti digitaaliseen audioon tarjoten ymmärrystä sen kasvavasta merkityksestä FM-radion rinnalla. Pääset lataamaan tutkimuksen tulokset itsellesi TÄSTÄ.
Kuuntele koko jakso tästä:
Kiinnostaako yhteistyö IAB Studion kanssa? Ota yhteyttä mira.vaurula@iab.fi!
Seuraa sarjaa seuraavissa kanavissa:
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
27.05.2026
Q1/2026: Digimainonnan kasvu jatkuu
Digimainonnan määrä ylsi vuoden 2026 ensimmäisellä kvartaalilla noin 201 miljoonaan euroon, mikä vastaa jo 64 prosenttia koko mainosmarkkinasta. Verkkomainonnan kasvua vauhdittivat erityisesti sosiaalinen media ja hakumainonta.
lue lisää26.05.2026
IAB Finland vahvistaa haku- ja somemainonnan markkinakoon raportointia Suomessa
IAB Finland ja IRM aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa digitaalisen mainonnan markkinadatan laatua ja luotettavaa raportointia Suomessa.
lue lisää27.02.2026
Digitaalisen ulkomainonnan markkinaestimaatti ylsi 66,8 miljoonaan euroon vuonna 2025 – DOOH-mainonnan kasvu jatkuu vahvana
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän tuoreen arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan arvo Suomessa nousi vuonna 2025 yhteensä 66,8 miljoonaan euroon. Edellisvuoden 61 miljoonaan euroon verrattuna markkina kasvoi noin 9,5 %.
lue lisää30.01.2026
Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää





