Icon
Vaikuttajamarkkinoinnin määrä jatkoi kasvua vuonna 2024 Uutiset & blogi

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä jatkoi kasvua vuonna 2024

16.06.2025 | iab

IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2024 oli 59,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2023 verrattuna kasvua oli noin 6 %.

Vaikuttajamarkkinoinnin määrittely ja sen piiriin luettavien markkinointiinvestointien laskeminen ei ole täysin yksiselitteistä. Vuoden 2024 markkina-arvio perustuu sekä vaikuttajamarkkinointitoimistoilta että muilta vaikuttajamarkkinointia myyviltä tahoilta  kerättyihin tietoihin. Estimaattia täydennettiin arvioilla eri toimijoiden suuruusluokasta.

IAB Finland on fasilitoinut vaikuttajamarkkinoinnin määrän estimointiprojektin myös vuosina 2021, 2022 ja 2023. Edellisten vuosien mukaisesti vaikuttajamarkkinoinnin määrä arvioitiin myös nyt siten, että se käsittää niin vaikuttajan omissa kanavissa tehdyn yhteistyön euromääräisen arvon sekä myös muut media- ym. elementit, eli esimerkiksi tapahtumat, sponsorointi ja mainospaikat vaikuttajien omien kanavien yhteydessä. 

Vuonna 2024 mediamainonnan määrä väheni Suomessa -1,3 % ja digitaalinen mediamainonta kasvoi +2,7 %.

 

 

Lisätiedot:
Pasi Raassina
IAB FInland, Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 575 3726

 

 

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

04.12.2025

Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?

Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?

lue lisää

20.11.2025

Mediamainonnan määrä laski -0,9 %, verkkomainonnassa hienoista kasvua

Vuoden kolmannella kvartaalilla investoinnit mediamainontaan olivat noin 290 milj. €. Mediamainonnan määrä laski -0,9 % vuoden 2024 vastaavaan aikaan verrattuna. Verkkomainonnan määrä vuoden 2025 kolmannella kvartaalilla oli noin 183 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä nousi 1,4 prosenttia.

lue lisää

19.11.2025

DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?

Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.

lue lisää

05.11.2025

REKRY: Markkinoinnin asiantuntija - IAB Finland

Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? Nyt etsimme tiimiimme aikaansaavaa ja luovaa markkinoinnin osaajaa, joka ottaa kokonaisvastuun markkinoinnin suunnittelusta, monikanavaisesta sisällöntuotannosta ja tavoitteellisen markkinoinnin toteutuksesta.

lue lisää