Smart Marketing kroolaa vastavirtaan – merkittävä kasvu pahasti sukeltaneilla mediamarkkinoilla
Kuluva vuosi on kurittanut perinteistä mediamainontaa, kuten lehti-, tv- ja ulkomainontaa. Mainontaan on käytetty selkeästi aiempia vuosia vähemmän euroja. Perinteisen mediamainonnan sijasta markkinoijat siirtävät nyt vauhdilla mediaeurojaan kaupan mediaan. Trendi on maailmanlaajuinen.
Kehitys näkyy myös Smart Marketingin kasvuluvuissa: liikevaihtomme on merkittävästi kasvanut tänä vuonna edellisvuodesta kaksinumeroisin prosentein. Ulkomainonnan markkinat ovat kutistuneet kuluvan vuoden aikana 33 prosenttia, mutta samaan aikaan Smart Marketingin Store Digital on jatkanut voittokulkuaan.
Mistä tämä kehitys kertoo?
Asiakaskohtaamiset kaupan kanavissa ovat todennetusti oivallinen vaikutusmahdollisuus mainostajalle. Vähittäiskauppamedia on kiinnostava, tuottava ja nykyaikainen valinta markkinoijan silmissä. Markkinointiratkaisut, joilla voidaan kohdentaa tarkasti ja joiden toimivuus voidaan todentaa myynti- ja asiakasvaikutuksiin asti, ovat tätä päivää.
Myös asiakkaidemme kasvuluvut puhuvat puolestaan ja kertovat selkeää kieltä nykyaikaisen markkinoijan ambitioista. Kaikki asiakasprojektimme lähtevät aina liikkeelle asiakasymmärryksestä. Paikannamme analytiikan avulla kullekin parhaat kohderyhmät ja kanavaratkaisut kuhunkin mainostajatarpeeseen.
Tuore asiakas-casemme, 3 Kaverin jäätelö, kasvatti uutuusjäätelöpuikkojensa myyntiä 85 prosenttia. Kampanjan kanaviksi valittiin kohdennettu some-mainonta, natiivimainonta Yhteishyvä-lehdessä ja Store Digital -screenmainonta HOKin myymälöissä. Tavoitteena kanavavalinnoilla oli suuri, mutta optimoitu tavoittavuus ja asiakaskohtaamiset niin kotona kuin ostoksilla. Kampanjan ajankohdaksi valittiin tarkan analyysin perusteella ajankohta, jolloin yksittäispakattujen jäätelöiden kysynnän kasvu on orgaanisestikin suurinta: touko-kesäkuun vaihde.
Toisessa uusasiakashankintaan liittyvässä asiakastapauksessa ostaneiden asiakkaiden määrä kasvoi 330 prosenttia ja asiakasostojen määrä 326 prosenttia. Smart Marketingin toimenpiteiden panos-tuotossuhde oli yhden suhde yhteentoista.
Ei ihme, että asiakkaamme oli tyytyväinen. Tavoitettavuuden ja mitattavuuden lisäksi myös mediamme kotimaisuus on monille asiakkaillemme ratkaisevan tärkeä asia.
Käytännön kokemus ja mittaustulokset siis kertovat, että vähittäiskauppamedia on tehokas ja toimiva markkinointiratkaisu myös koronavuoden aiheuttamassa haastavassa toimintaympäristössä. Vaikeat ajat edellyttävät markkinoinnilta analytiikan mahdollistamaa herkkyyttä tarttua asiakkaalle aidosti merkityksellisiin asioihin ja olla läsnä siellä missä asiakas on.
Vähittäiskauppamedia kasvaa kaikkialla kohisten
Vähittäiskauppamedia on globaali trendi markkinointimaailmassa ja kovassa kasvussa. Syy suosioon piilee siinä, että kauppa kohtaa ihmiset aidosti ja valtavalla volyymillä. Tilannetta voi verrata siihen, kuinka vaikeaa sattumalta ovellesi tulevan yksittäisen ovelta ovelle -myyjän on saada sinut avaamaan ovesi – saati myydä sinulle tuotteitaan. Kun taas ovellesi saapuu tilaamasi tutun verkkokaupan lähetys, jossa mukana on ostohistoriasi perusteella sinulle valittu uutuustuotenäyte kokeiltavaksesi, vastaanotto on aivan toisenlainen.
Nykyaikaisilla, älykkäillä ratkaisuilla pystymme tuottamaan todellista lisäarvoa ja palvelemaan ihmisiä. Maailman suurimpia mediayhtiöitä ovat tällä hetkellä Amazonin kaltaiset kaupan alustat. Reaaliaikainen kiinnostus- ja ostodata antavat vahvan pohjan tehdä palvelevaa markkinointia, jonka kaupalliset hyödyt ovat mainostajille merkittäviä. Tämän vuoksi muiden muassa Target ja Tesco ovat tehneet näistä merkittävän osan liiketoimintaansa.
Uusien markkinointiratkaisujen avulla saadut huikeat kasvuluvut herättävät kunnioitusta. Kasvua ei ole kuitenkaan mahdollista saada aikaiseksi ilman yhä syvemmälle pureutuvaa asiakasymmärrystä ja hienovaraisempaa ja asiakasta hyödyttävää palvelua.
Koskaan ennen pehmeät ja kovat arvot eivät ole kohdannet yhtä voimakkaasti menestyneessä markkinoinnissa. Ilman herkkyyttä ymmärtää asiakasta ei ole kovia kasvulukuja.

Hannaleena Koskinen
Vice President, Smart Marketing / SOK MEDIA
IABlogin Facebook kommentit
BLOGI
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää16.01.2026
IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää14.01.2026
IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa
IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.
lue lisää14.01.2026
IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026
IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.
lue lisää