Icon
Yritysblogit ja uudenlainen sisältömarkkinointi Markkinaluvut

Yritysblogit ja uudenlainen sisältömarkkinointi

19.12.2012 | Katleena Kortesuo

Moni vannoo sisältömarkkinoinnin nimeen. Pitää olla sisältömarkkinoija ja jakaa tietoa. Kun lukija pääsee tiedon ääreen – vaikkapa yritysblogin luokse – hänestä tulee aivan varmasti asiakas. Tieto koukuttaa. Tieto herättää luottamusta. Tieto on valtaa.

Sisältömarkkinoinnin iso ongelma on tosin se, että vaikka tieto toki on hyödyksi, sitä on saatavilla kaikkialta. Nykymaailma tuottaa faktaa, uutisia ja tilastoja tuhannesta muustakin tuutista, joten sen varassa ei saa enää kerättyä yritysblogilleen lukijakuntaa.

Yritysblogin on turha yrittää olla nopein oman alansa uutismylly. Sillä keinolla saa aikaan vain pikaisia pintaraapaisuja sekä pahimmillaan asiavirheitä. Harvalla yrityksellä on resursseja olla oman alan seuratuin tiedotusväline.

Niinpä kannattaa pohtia, millaista voisi olla uudenlainen sisältömarkkinointi.

Uusi sisältömarkkinointi ei enää nojaa tiedon jakamiseen, koska sitä tekevät kaikki. Sen sijaan uusi sisältömarkkinointi nojaa näkemyksen tarjoamiseen.

Kaikki fakta ja tieto, jota meillä on, kertoo eilisestä, menneisyyden maailmasta. Paljonko ihmiset klikkasivat verkkomainoksia viime viikolla? Montako mainosrahoitteista sivua oli maailmassa viime marraskuussa? Kuinka monta yritysblogia oli eilen?

Heti kun data on julkaistu, se on vanhentunutta. Käyrä lähti jo jyrkkään nousuun, loivaan laskuun tai mittaaminen lopetettiin kokonaan.

Tieto luotaa menneisyyttä. Sen sijaan näkemys luotaa tulevaisuutta. Onko verkkomainonnan kasvu taantumassa? Lisääntyvätkö yritysblogit? Siirtyvätkö asiakkaat verkkoon vai verkosta pois?

Näkemyksen tarjoaminen on ainoa keino, jolla yritysblogi voi ohittaa uutismediat. Laadukas yritysblogi on uuden sisältömarkkinoinnin paras ase: se antaa lukijalle näkemyksiä – siis keinoja selviytyä tulevaisuudessa.

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!