
Vuoden muutoksentekijä 2019
On aika äänestää, kuka on
VUODEN MUUTOKSENTEKIJÄ 2019
Vuodesta 2017 jaettu Vuoden muutoksentekijä -titteli on kunnianosoitus, joka myönnetään alan ratkaisuhenkiselle asiantuntijalle, joka on tehnyt pioneerimaista työtä digitaalisen markkinoinnin sanansaattajana tai siihen liittyvän osaamisen tai tuotteistamisen kehittäjänä.
Äänestä nyt henkilöä, joka mielestäsi ansaitsee vuoden 2019 Vuoden muutoksentekijä -palkinnon: viisi eniten ääniä saanutta pääsee Hot or Not -tapahtumassa julkaistavalle shortlistille, ja paikalla oleva yleisö äänestää livenä voittajan! Ehdokkaita palkinnon saajaksi voi ilmoittaa 25.11.2019 saakka ja palkinto luovutetaan Hot or Not -seminaarissa 10.12.2019. Voittajasta tullaan myös tekemään IAB-henkilökuva tulevan talven aikana.
Kaikkien ehdotuksen lähettäneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen elokuvalippusettiä. Leffaliput voittaneille ilmoitetaan sekä henkilökohtaisesti että IAB Finlandin kanavissa.
Vuoden 2018 palkittu oli MarkkinointiKollektiivin perustaja, Sanomalla palkinnon saamisen aikaan luovaa tiimiä luotsannut ja nykyisin Leadoon CMO ja Partner, Santtu Kottila.
Kuva: Samuli Pulkkinen.
Historian ensimmäinen Vuoden muutoksentekijä 2017 oli Nordic Morning Finlandin toimitusjohtaja Jukka Sundquist.
Huom: Jos alla oleva lomake ei näy oikein, yritä päivittää sivu muutaman kerran tai kokeile toista selainta. Pahoittelemme teknistä häiriötä.
14.02.2025
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää14.02.2025
Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024
IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.
lue lisää14.02.2025
Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.
lue lisää11.11.2024
Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %
Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.
lue lisää