Icon
Vain intohimolla markkinajohtajaksi Markkinaluvut

Vain intohimolla markkinajohtajaksi

16.12.2015 | Dingle Oy

Siitä on kohta 15 vuotta kun joka kylässä ja kaupungissa perustettiin Google-toimistoja. Aika oli uudistava, ja monella yrittäjällä oli evankeliumi kerrottavana.

Hakusanatoimistojen menestys perustui ylivoimaisiin tuloksiin, joita moni tuotti liian halvalla. Yrittäjät valvoivat öitä, optimoivat, kekkailivat ja kikkailivat, kunnes trafikointi ja myyntiin ohjaaminen oli mahdollisimman halpaa. Asiakas nauroi matkalla pankkiin.

Aivan viime vuosina verkossa ostettavissa oleva media on kokenut vielä suuremman murroksen. Yhtäkkiä kaikilla mainostajilla kenkäkaupasta konglomeraattiin on käytössään mitä hienoimpia automaation, data-kohdennuksen ja hinnoittelun mahdollisuuksia. Viimeisen vuodenkin aikana verkkomedia on muuttunut niin paljon, että aikaansa seuraavat optimoijat huomaavat mainostavansa joulumarkkinoilla täysin eri tavalla kuin vuoden alussa.

Näemmekö tänään samaa intohimoa mainonnan ammattilaisten silmissä kuin vuosituhannen alussa? Optimoidaanko mainostajien kampanjoita pikkutunneille asti? Miksi ei?

Moni toimija pelkää hakukonemainostoimistojen lyhyeksi jäänyttä elinkaarta, eikä uskalla tarjota läheskään tarvittavaa määrää optimointia ja analyysia voittaviin tuloksiin. Hinku kaikkikanavaisuuteen on niin suuri, ettei yksittäisen kanavan saatikka mainoksen tuloksille uskalleta panna painoarvoa, vaikka markkinajohtajien benchmarkit todistaisivat toisin.

Mainostajalle on kultakaivos löytää oikeat ihmiset oman maksetun mainonnan tekijöiksi. Oman alasi markkinajohtajuus voi olla analyytikkojen, strategien ja nörttien intohimosta kiinni. Siitä intohimosta kannattaa maksaa.

Kirjoittaja Juho Jokinen on Dinglen toimitusjohtaja. Hän perusti Dinglen vuonna 2009 auttamaan yrityksiä hyötymään sosiaalisesta mediasta ja on sen jälkeen kasvattanut Dinglestä yli 60 sosiaalisen liiketoiminnan ammattilaisen yrityksen joka on auttanut brändejä ja yrityksiä hyötymään digitalisaatiosta. Hänet löytää Facebookista, Twitteristä ja LinkedInistä.


Dinglen aikaisemmat IABlogikirjoitukset:

Markkinoijan seitsemän syntiä
Mitä on sosiaalinen myynti?
Jokainen yritys tarvitsee oman päätoimittajan
Yhteisömanagerin arki, osa 2: Asiakaspalvelun ytimessä
Sponsorointi hyvän sisällön moottorina
Kahdesta kampanjasta kahteensataan tarinaan
Johda joukkosi kohti digitaalisuutta ja avoimuutta
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa: konteksti on uusi musta
Kampanjoista jatkuvaan markkinointiin
Video: Sosiaalinen media kyykyttää

14.02.2025

Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon

IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa. 

lue lisää

14.02.2025

Suomessa noin 15 miljoonaa natiivimainoseuroa vuonna 2024

IAB Finlandin sisältömarkkinoinnin työryhmä on julkaissut arvion natiivimainonnan määrästä Suomessa. Vuoden 2024 estimaatti on 14,6 miljoonaa euroa, jossa on laskua vuoteen 2023 verratuna noin 7 %.

lue lisää

14.02.2025

Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024

IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.

lue lisää

11.11.2024

Verkkomainonnan osuus jo yli 60 %

Verkkomainonnan määrä vuoden 2024 kolmannella kvartaalilla oli noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2023 vastaavaan kvartaaliin verrattuna digimainonnan määrä kasvoi noin viisi prosenttia. Verkkomainonnan osuus kaikesta mediamainonnasta Q3/2024 aikana oli peräti 62 %.

lue lisää
Highlight picture
Tilaa IAB Finlandin uutiskirje

 IAB Finlandin tietosuojaseloste

IAB Finlandin uutiskirjeen tilaamalla raivaat tiesi digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan etulinjaan. Saat ensimmäisten asiantuntijoiden joukossa tiedon huippuammattilaisten laatimista ilmaisista oppaista, tärkeistä ja ajankohtaisista ohjeistuksista sekä IAB Finlandin arvostetuista koulutuksista ja tapahtumista. Lisäksi tarjoamme joka kuukausi rahanarvoisia lisäsisältöjä – asiantuntijalta toiselle. Tervetuloa digitiedon lähteelle!