Ohjelmallinen ostaminen kasvaa Euroopassa
Tehokkuus houkuttaa eurooppalaisia mainosalan toimijoita panostamaan ohjelmalliseen ostamiseen. Osaavien tekijöiden puute ja datan omistajuus herättävät kuitenkin huolta.
Digitaalisen mainostilan myyminen ja ostaminen ohjelmallisesti on vahvassa kasvussa ympäri Eurooppaa, selviää IAB Europen Attitudes Towards Programmatic Advertising -raportista. Kyselytutkimukseen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja tulevaisuudesta vastasi yli tuhat mainostajan, julkaisijan tai toimiston edustajaa 29 maasta.
Yli 90 % vastaajista on sitä mieltä, että panostukset ohjelmalliseen ostamiseen tulevat kasvamaan seuraavan vuoden aikana. Noin 40 % vastaajista uskoo kasvua tulevan yli kolmanneksen nykyiseen verrattuna.

Tehokkuus houkuttaa, huolena datan omistajuus
Ohjelmallisen ostamisen osuus digitaalisen mainostilan myynnistä vaihtelee maittain. Raportti jaottelee Euroopan maat edistyneisiin ja keskivaiheen markkinoihin sekä markkinoihin jotka ovat vasta aloittamassa mainostilan myyntiä ja ostoa ohjelmallisesti. Suomi on raportissa sijoitettu edistyneiden markkinoiden joukkoon muun muassa Ruotsin, Tanskan ja Ison-Britannian kanssa. Edistyneillä markkinoilla alati tärkeämmässä roolissa ovat video- ja mobiilimainonnan ostaminen ohjelmallisesti.
Tehokkuus koettiin kyselyssä ohjelmallisen ostamisen suurimmaksi hyödyksi, joskin tehostamisen varaa koettiin olevan edelleen maksimihyödyn tuottamiseksi. Haasteiksi ohjelmallisen ostamisen prosessissa koettiin datan käsittely ja omistajuus sekä osaavien tekijöiden puute.
Tuoreen raportin tulokset ovat samankaltaisia kuin IAB Finlandin tekemässä selvityksessä Suomen markkinoista, joka julkaistiin osana Ohjelmallisen ostamisen opasta. Suomalaistutkimuksessa 80 % vastaajista oli sitä mieltä, että ohjelmallisen ostamisen merkitys tulee kasvamaan huomattavasti. Suomen markkinoiden haasteeksi koettiin osaavien tekijöiden puute sekä mitattavuuden ongelmat.

IAB Europen Attitudes Towards Programmatic Advertising -raportti
IAB Finlandin Ohjelmallisen ostamisen opas
IAB Finland ry on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin kasvua ja kehitystä edistävä järjestö, joka muodostuu noin sadasta jäsenyrityksestä. Jäsenet ovat digitaalisia medioita, mainostajia, mediatoimistoja, luovia toimistoja, tutkimuslaitoksia, analytiikkapalvelujen tarjoajia, internet-teknologiaa kehittäviä yrityksiä sekä mainosverkostoja. IAB Finland on IAB Europen jäsenmaa.
05.11.2025
REKRY: Markkinoinnin asiantuntija - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? Nyt etsimme tiimiimme aikaansaavaa ja luovaa markkinoinnin osaajaa, joka ottaa kokonaisvastuun markkinoinnin suunnittelusta, monikanavaisesta sisällöntuotannosta ja tavoitteellisen markkinoinnin toteutuksesta.
lue lisää28.10.2025
IAB Insider: Digitalisoituneen tv:n mainosmahdollisuudet
Televisio elää uutta nousua – ei katoamalla, vaan digitalisoitumalla. Tässä IAB Insider -jaksossa sukellamme siihen, miten HybridiTV, HbbTV ja CTV muuttavat tapaa katsoa ja mainostaa televisiossa. Studiossa vieraana Digitan Jari Karhu ja MTV:n Saku Sahramies. Yhdessä heidän kanssaan avaamme, mitä HybridiTV tarkoittaa käytännössä, miten kuluttaja voi hyödyntää sen tarjoamia lisäpalveluita ja millaisia uusia mahdollisuuksia se tuo kuluttajille ja mainostajille.
lue lisää26.09.2025
IAB Insider: Attention pintaa syvemmältä – miksi huomio ratkaisee mediamainonnassa?
Digitaalinen mainonta elää murrosta, jossa pelkkä näkyvyys ei enää riitä. Markkinoijat ja mediatoimistot etsivät entistä tarkempia keinoja mitata, miten mainokset todella vaikuttavat yleisöön. Tässä keskustelussa nousee esiin yksi termi ylitse muiden: attention. Mutta mitä attention oikeastaan tarkoittaa, miksi se on noussut puheenaiheeksi juuri nyt ja millaista lisäarvoa se tuo mediaostamiseen?
lue lisää23.09.2025
Attention ja vastuullisuus – digimainonnan uusi voimapari
Digimainonnassa puhutaan yhä enemmän attentionista – siitä, että henkilö todennettavasti katsoo tai kuulee mainosta, jolle on altistunut. Samalla vastuullisuus on noussut keskeiseksi teemaksi, ei vain yritysten arvoissa vaan myös konkreettisissa mediavalinnoissa ja tuotantotavoissa. Kun suunnittelet kampanjaa, attentionin ja vastuullisuuden yhdistäminen ei ole vain mahdollista – se on luonnollinen osa modernia, eettistä ja tehokasta mainontaa.
lue lisää