Kuka on IAB:n hallituksen tuore puheenjohtaja Eliisa Puikkonen?
Tammikuussa IAB Finlandin hallitukselle valittiin puheenjohtajaksi Eliisa Puikkonen, Elisalta. Halusimme tutustua Eliisaan enemmän ja tietää kuinka hän on päätynyt IAB:n hallituksen puheenjohtajaksi ja miksi hän kokee yhteistyön IAB:n kanssa tärkeänä. Saamme tietää myös mistä hänen uransa mainonnan ja markkinoinnin parissa on alkanut ja minkälainen suhde nuorella Eliisalla oli viherhommiin.

Kuka on Eliisa Puikkonen ja kuinka olet päätynyt IAB:n hallituksen puheenjohtajaksi?
Olen Eliisa Elisalta, sipoolainen ja kahden kovaa vauhtia aikuistuvan nuoren äiti. Elisalla työskentelen B2B online palveluiden parissa. Työurani olen tehnyt niin teknologian kuin digitaalisen markkinoinnin parissa. Koen, että molemmilla aloilla on jatkuvasti paljon opittavaa eikä kaiken tiedon omaksuminen ole helppoa yksin. Rinnalleen tarvitsee osaavia alan ihmisiä ja tämän IAB on voinut tarjota matkan varrella. Tästä syystä lähdin vuosi sitten ilolla mukaan IAB hallitukseen ja nyt sain kunnian aloittaa myös puheenjohtajana.
Miksi IAB on sinulle tärkeä, miksi haluat olla mukana IAB:n toiminnassa?
Digimarkkina on jatkuvan muutoksen keskellä ja vauhti on kova. Teknologioita, uusia näkökulmia, sääntöjä ja asetuksia tulee ja menee. Jatkuvasti on tunne, että ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. IAB mahdollistaa sen, että tätä tunnetta voi hallita. Seuraamalla IAB:n eri kanavissa sisältöjä, osallistumalla seminaareihin, koulutuksiin tai työryhmiin saan kattavan kuvakulman siitä, mikä puhuttelee markkinaa juuri nyt. Se myös inspiroi ja opettaa. Tämän lisäksi yksi iso anti on muut ihmiset. Verkostoitumalla alan konkareiden kanssa kuulen myös käytäväkeskusteluita, voin sparrailla ja pääsen syventämään omaa osaamistani entisestään.
Mitä haluaisit nähdä tapahtuvan digimarkkinassa tulevina vuosina?
Haluan nähdä, että suomalaiset yritykset pystyvät tarjoamaan kansainvälisille kilpailijoilleen erinomaista vastusta, kun kilpaillaan asiakkaan ajasta ja rahoista. Tämä korostuu erityisesti digitaalisessa ympäristössä. Hyvän asiakaskokemuksen tulee olla kehittämisen keskiössä läpi ostopolun ja yrityksen osaamisen kasvattaminen tästä näkökulmasta on tärkeää.
Kerro lopuksi itsestäsi jokin nippelitieto mitä kukaan muu alan kollega ei sinusta tiedä vielä?
Olen aloittanut työurani mainostoimistosta. Kun kaverit menivät kesätöihin mm. hautausmaalle niin pääsin 14-vuotiaasta lähtien useampana kesänä tutustumaan mainostoimistoalaan, kiitos äitini. Tulihan ne viherhommatkin jossain kohtaa tutuksi, mutta vasta sen jälkeen, kun olin kastellut mainostoimiston tekokukkia niin innokkaasti, että tuli pieni vesivahinko.
04.12.2025
Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?
Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?
lue lisää27.11.2025
IAB Insider: Miten Tokmanni laajentaa retail median markkinoille ja haastaa perinteisen mediakentän?
Kauppa ei enää tee katetta pelkästään myymällä tuotteita vaan yhä useampi ketju alkaa kaupallistaa myös kaupan dataa, asiakaskohtaamisia ja myymäläympäristöjä. Jaksossa opit, millaisia mahdollisuuksia avoin retail media tarjoaa kaupan toimijoille ja miten brändit voivat tavoittaa kuluttajia hyödyntämällä kaupan ostosdataa. Jakson vieraina ovat retail-median konkari Janne Lehtinen Aller ReTALEsta ja Tokmannin kaupallinen johtaja Veli-Pekka “VeePee” Ääri.
lue lisää20.11.2025
IAB Insider: Retail median ajankohtaiset trendit
IAB:n tuoreessa podcast-jaksossa syvennytään retail median kuumimpiin ilmiöihin: ekosysteemien avautumiseen, commerce median kiihtyvään kasvuun, datan uusiin rooleihin sekä in-store-median nouseviin mahdollisuuksiin.
lue lisää19.11.2025
DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?
Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.
lue lisää