Icon
IAB Finlandin kevätkokouksessa perehdyttiin vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan Blogi

IAB Finlandin kevätkokouksessa perehdyttiin vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan

21.03.2018

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kevätkokouksessa käytiin läpi IAB:n tämän vuoden toimintasuunnitelma ja tutustuttiin tarkemmin videomainonnan, natiivimainonnan, tietosuojan, markkinointiteknologian ja viewabilityn työryhmien toimintaan ja suunnitelmiin.

Viime vuonna aloitetuilla uudistuksilla pyritään entistä monipuolisemmin tukemaan IAB:n jäsenyritysten digitaalista liiketoimintaa ja kasvattamaan jäsenistömme osaamispääomaa. Uskomme, että kasvu syntyy yhteisestä asiantuntemuksesta ja yhdistämmekin ammattilaiset tekemään arvoa luovaa kehitystä, niin henkilökohtaisella kuin yritystasollakin. Käytännön tasolla tämä toteutuu IAB:n työryhmissä, seminaareissa ja tapahtumissa. Toiminnan tuloksena tarjoamme toimialalle näkemystä, neuvoa, koulutusta, sertifiointeja, ohjeistuksia, suosituksia ja toimialatietoa.

IAB:n tunnettuuden ja jäsenkunnan laajentamiseksi tullaan edelleen tehostamaan ja kiteyttämään viestintää, jalkaudutaan maakuntiin ja hyödynnetään laajemmin markkinoinnin automaation mahdollisuuksia sekä toteutetaan IAB hankkeina mm. IAB for Good. Toiminnan laajentamisesta pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ovat ensimmäisenä totetuksessa Toimivaa digimarkkinointia 2018 -seminaarit 12.4. Jyväskylässä ja 13.4. Tampereella.

Koulutuksia ja paljon toivottuja seminaareja jatketaan

Koulutustoiminnassa tuttuina jatkavat digitaalisen markkinoinnin koulutusohjelma IDM ja Digimediamyynnin sertifiointiohjelma. Uutuutena on suunnitteilla mainostajien digisertifiointiohjelma. Alkuvuodesta on jo toteutettu natiivimainonnan seminaari. Kevätpuolella ovat edellä mainittujen Jyväskylän ja Tampereen tilaisuuksien lisäksi tulossa vielä tietosuojan, ohjelmallisen ostamisen, markkinointiteknologian ja videomainonnan seminaarit. IAB on yhteistyökumppanina 17.5. ensimmäistä kertaa järjestettävässä DigiArena Helsingissä, jossa myös premium-jäseniämme on mukana round table -tilaisuuksilla.

Vuoden 2018 avainteemat

Sisällöllisinä avainteemoina ovat IAB:n jäsenten tukeminen tietosuojamuutoksissa (GDPR ja ePrivacy), ohjelmallisen ostamisen ja datamarkkinan toimivuuden varmistaminen (läpinäkyvyys, toimijoiden sertifiointi; identiteetti) sekä digitaalisen markkinoinnin tuloksellisuus ja brändin rakentaminen digissä. IAB:n positiota muuttuvassa markkinassa pyritään vahvistamaan aktiiviasella jäsenhankinnalla ja maakuntakiertueella. Selkokielinen ja avoin IAB tarkoittaa selkokielistä viestintää, ajan tasalla olevia ja digitoimijoita palvelevia nettisivuja, ajankohtaisten aiheiden nopeampaa lanseerausta markkinoille, selkeä positiointia muihin toimialan yhteenliittymiin nähden sekä toimialalle avointa kohtaamispaikkaa (esim. IAB Summit).

Kevätkokouksessa tutustuttiin aktiivisten työryhmien toimintaan

Tietosuojatyöryhmän (puheenjohtaja Anna Paimela, Iconics Consulting) agendalla kevään GDPR-puristuksen jälkeen ovat sen impllementoinnoin seuranta ja ePrivacy-sääntelyyn liittyvä asiat. Videomainonnan työryhmä (pj. Tapio Haaja, MTV) puurtaa seminaarin lisäksi videomainonnan eri alustoille soveltuvien luovan toteutuksen ohjeistuksen kanssa. Natiivimainonnan (pj. Elli Mäkilä, Otavamedia) työlistalla puolestaan on natiivimainonnan myyjien koulutustarpeet ja fokus on siirtymässä vaikuttajamarkkinointiin. Markkinointiteknologian (Eliisa Puikkonen, Elisa) työryhmä työstää parhaillaan tekemänsä martech-kyselyn yhteenvetoa. Kesäkuun alun seminaarissa julkaistaan markkinointiteknologian opas. Viewability-työryhmällä (pj. Susanna Reinikainen, Sanoma Media Finland) on työn alla toimialan yhteisen näkemyksen kokoava white paper, jonka tarkoitus on avata mainostajille, mainonnan ostajille ja suunnittelijoille viewability-asioita ymmärrettävässä muodossa.

IAB:n työryhmät ovat avoimia kaikille jäsenyritysten työntekijöille. Jos haluat mukaan, niin ota yhteyttä toimisto(at)iab.fi!

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelymarko siltalaIABlogiIAB FinlandnatiivimainontaDingle

16.01.2026

IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä

IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.

lue lisää

15.01.2026

Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna

Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.

lue lisää

14.01.2026

IAB Europen AI Prompting Guide – opas tehokkaampaan ja vastuullisempaan tekoälyn käyttöön digimainonnassa

IAB Europen AI in Advertising -työryhmän laatima AI Prompting Guide avaa selkeästi promptauksen taustalla olevan ajattelun ja käytännön keinot. Opas auttaa ymmärtämään, miten tekoälylle kannattaa “puhua”, jotta lopputuloksena syntyy laadukkaita, luotettavia ja tarkoituksenmukaisia vastauksia. Ohjeistus soveltuu niin chat-pohjaisten työkalujen kokeilijoille kuin edistyneitä AI-ratkaisuja kehittäville organisaatioille.

lue lisää

14.01.2026

IAB Finlandin partneriverkosto päivittyy – Industry ja Premium partnerit vuodelle 2026

IAB Finlandin partneriverkosto on päivittynyt vuoden 2026 alussa. Uudet ja vahvistetut kumppanuudet tukevat IAB:n tavoitetta kehittää digimainontaa ja digitaalista liiketoimintaa Suomessa entistä läpinäkyvämmin, tuloksellisemmin ja yhteistyölähtöisemmin.

lue lisää