Digitaalisen audiomainonnan kasvu jatkui Suomessa myös vuonna 2024
IAB Finlandin digitaalisen audiomainonnan työryhmän toteuttaman arvion mukaan digiaudiomainonnan markkina vuonna 2024 oli 9,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 markkina-arvio oli 9,3 miljoonaa euroa ja sitä edeltävänä vuonna 2022 7,1 miljoonaa euroa.
Digitaalinen audiomainonta, mukaan lukien podcastit ja muut digitaalisen audion alustat, on vakiinnuttanut asemansa osana mainosmaailmaa. Vuoden 2024 luvut perustuvat kattavaan otantaan. Dataa kerättiin julkaisijoilta, mediatoimistoilta sekä tuotantoyhtiöiltä tammikuussa 2024. Estimaatti kattaa:
- Digitaaliset audiomainokset
- Sponsoroinnin ja sisältöyhteistyön
- Audiosisällön tuotantokustannukset mainosrahoitteisille digitaalisen audion alustoille
Kuten aiempinakin vuosina, yli puolet markkinasta koostuu tuotantokuluista, mikä tarkoittaa, että mainonnan osuus on noin 40–50 % kokonaisuudesta.
Digitaalisen audiomainonnan jatkuva kasvu osoittaa sen merkityksen osana mainonnan monikanavaisuutta. Podcast-mainonta ja muut audiokanavat tarjoavat yhä monipuolisempia mahdollisuuksia brändeille tavoittaa kohdeyleisönsä, ja ala kehittyy edelleen teknologisten innovaatioiden ja kuluttajakäyttäytymisen muutosten myötä.

Lisätiedot:
Elsa Kalervo
Digital Audio Manager / Bauer Media Oy
IAB Finlandin Digitaalinen Audio -työryhmän puheenjohtaja
elsa.kalervo@bauermedia.fi
044 744 2050
Pasi Raassina
IAB Finland, Toiminnanjohtaja
pasi.raassina@iab.fi
040 575 3726
IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu
19.12.2025
Vuoden 2025 TOP 5 kuunnelluimmat IAB Insider -podcastit
Vuoden 2025 kuunnelluimmat IAB Insider -jaksot kertovat suoraan, mitkä teemat ovat olleet digimainonnan ytimessä: retail median kasvu, mittaamisen ja mallinnuksen murros, alustojen muutokset sekä huomion merkitys mainonnan vaikuttavuudessa.
lue lisää18.12.2025
Digimainonnan sosiaalinen vaikutus Euroopassa – ja mitä se tarkoittaa Suomelle
IAB Europen Beyond Reach: Mapping the Social Impact of Digital Advertising and Media -raportti tarkastelee, miten digitaalisen mainonnan ekosysteemi Euroopassa – ja laajemmin kansainvälisesti – on alkanut tunnistaa, arvioida ja hallita toimintaansa sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.
lue lisää17.12.2025
Vuoden 2025 katsotuimmat IAB Finlandin tapahtumien tallenteet
IAB Finlandin katsotuimmat tapahtumatallenteet pureutuvat mittaamiseen, tekoälyyn, huomion merkitykseen, retail median kasvuun ja vastuullisuuteen. Ne tarjoavat tiivistettyä asiantuntijatietoa ja konkreettisia oppeja suoraan digimainonnan arjesta.
lue lisää16.12.2025
Vuoden 2025 luetuimmat TOP 5 IAB:n oppaat
IAB Finlandin oppaat kokoavat yhteen kymmenien – ellei jopa satojen – asiantuntijatuntien työn ja tiivistävät sen helposti hyödynnettävään muotoon. Vuonna 2025 nämä viisi opasta nousivat ylitse muiden ja keräsivät eniten lukijoita ja kiinnostusta koko markkinassa.
lue lisää