
IAB Studio: Videomarkkinoinnin osuus markkinoinnissa kasvaa ennätyksellisen kovaa vauhtia
IAB Studio jaksot ovat napostelupituisia podcast jaksoja päivän polttavista aiheista ja tällä kertaa meillä on studiossa Miran kanssa Aki Ronkainen Smartclipiltä ja Jussi Lehtonen Henkivakuutusyhtiö Kalevalta. Tässä jaksossa Mira, Aki ja Jussi keskustelevat videomainonnan kasvusta markkinoinnissa.
IAB Europen Adex - raportti
Liikkuvan kuvan sisältöjen käyttö on kasvanut valtavasti ihmisten keskuudessa ja eri kanavissa ja on erittäin hienoa huomata, että mainostajat ovat reagoineet tähän ja ottaneet käyttöön liikkuvan kuvan ja videomainonnan erilaisia muotoja. Adex raportin mukaan video on kasvanut ennen näkemättömällä vauhdilla ja vuoteen 2021 verrattuna videomainonnan osuus on muuttunut seuraavasti: Display-mainonnan osuus on kasvanut 46 % ja somen sisällä videomainonnan osuus on kasvanut jopa 50 %. Positiivisena yllätyksenä oli myös kotimaisen outstreamin kova kasvu. Viime aikoina on havaittu myös suurta kiinnostusta uudempia videomainonnan ympäristöjä, kuten connected TV:tä ja Gaming-mainontaa, kohtaan.
Videomainonnan pirstaloituminen moniin eri kanaviin
Muiden digitaalisten ympäristöjen ohella, myös videon kulutus, on jakautunut moniin eri kanaviin ja laitteisiin. On laadukkaasti ja isolla rahalla tuotettuja sisältöjä ja toisaalta lyhyitä käyttäjien omia toisilleen luomia sisältöjä, jotka leviävät TikTokin ja Instagramin Reelsin kaltaisilla alustoilla. Tämä tuo luonnollisesti haasteita mainostajille, pitää olla valmius toimia monipuolisesti ja sujuvasti eri kanavissa. Hyväksi todettu viesti ei aina toimi kaikissa kanavissa vaan tuotannon pitää monimuotoistua samassa syklissä kuin ympäristöt monipuolistuvat. Kuluttajakäyttäytymisen ymmärtäminen on päivä päivältä tärkeämpää.
Käy myös lukemassa Akin ja Jussin kirjoittama artikkeli mainoseurojen vaikuttavuus videomainonnan eri kanavissa.
Kuuntele koko jakso tästä:
Kiinnostaako yhteistyö IAB Studion kanssa? Ota yhteyttä mira.vaurula@iab.fi!
Seuraa sarjaa seuraavissa kanavissa:
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
IABlogin Facebook kommentit

IAB Finlandin hallitus on nimittänyt Anni Lintulan organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2025.
lue lisää19.06.2025
Anni Lintula IAB Finlandin toiminnanjohtajaksi
IAB Finlandin hallitus on nimittänyt Anni Lintulan organisaation uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2025.
lue lisää16.06.2025
Euroopan digitaalinen mainonta huippukasvussa vuonna 2024
IAB Europen fasilitoima vuoden 2024 AdEx Benchmark -raportti tarjoaa kattavan kuvan Euroopan digitaalisen mainonnan kehityksestä – nyt jo 19. kertaa. Tänä vuonna mukana oli ennätykselliset 30 maata, joista uusimpana tulokkaana Portugal. Raportti osoittaa, että digitalisoituminen ja digitaalisen mainonnan vahva kasvu jatkuu. Digitaaliset mainosinvestoinnit Euroopassa kasvoivat 16% edellisvuoteen verrattuna ja saavuttivat huikean 118,9 miljardin euron tason. Kaiken kaikkiaan 67 % kaikesta Euroopan mediamainonnasta oli digitaalista vuonna 2024.
lue lisää16.06.2025
Vaikuttajamarkkinoinnin määrä jatkoi kasvua vuonna 2024
IAB Finlandin ja vaikuttajatoimistojen yhteisen selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin kokonaismarkkina Suomessa vuonna 2024 oli 59,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2023 verrattuna kasvua oli noin 6 %.
lue lisää05.06.2025
Asiakasdata on liiketoimintasi todellinen moottori – mutta osaatko käynnistää sen?
Yritykset ovat vuosien saatossa rakentaneet asiakastietojärjestelmistään (CRM) valtavia digitaalisia datavarastoja. Näihin järjestelmiin on tallennettu parhaimmillaan tai pahimmillaan kaikki mahdollinen: asiakkaiden ostohistoria, asiakaskohtaamiset, kiinnostuksen kohteet – joskus jopa hiusten väri. Mutta mitä tapahtuu, jos kaikki tämä data jää pölyttymään järjestelmän perukoille?
lue lisää