
Tallenne: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit webinaari
Tapahtumassa julkaistiin huippusuosittu "Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit Suomessa" -tutkimus ja kuulet tallenteessa tukimuksen keskeisiä tuloksia. Lataa myös tulokset itsellesi TÄSTÄ.
IAB Finlandin Ohjelmallisen mainonnan työryhmän tutkimus "Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit Suomessa" tehtiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022. Nyt on julkaistu tutkimuksen uusin versio, jossa keskitytään viime vuoden tapaan ohjelmallisen mainonnan koettuihin vahvuuksiin sekä haasteisiin, kolmannen osapuolen evästeiden poistumiseen sekä uusiin ajankohtaisiin teemoihin kuten vastuullisuus ja nousevat digikanavat. Tapahtumassa päästiin kansainvälisten huippupuhujien toimesta käsittelemään myös kontekstuaalista mainontaa sekä ohjelmallisen ostamisen ympäristövaikutusten pienentämistä.
Lähes 60 % Euroopan displaymainonnasta ja yli puolet videomainonnasta ostetaan ohjelmallisesti kasvutrendin ollessa selvä; vuonna 2022 ohjelmallisen ostamisen kautta ostettavan mainonnan määrä kasvoi kaiken kaikkiaan 14 prosenttia. Suomessa ohjelmallisen ostamisen osuus on selvästi keskiarvoa alempi ja ainoastaan noin 30 % display- ja videomainonnasta ostetaan ohjelmallisesti. Miten saada ohjelmallisen mainonnan määrä myös Suomessa kasvuun?
Ohjelma
Tervetuloa - Pasi Raassina / IAB Finland ja Ville Ahola / Valve
Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit Suomessa -tutkimus - Juuli Pelkonen / Adform & Miia Salmi, Sanoma (lataa raportti)
Context is King: German AdTech's Post-Cookie - Jörg Vogelsang / Readpeak (lataa prese)
A marathon to a greener tomorrow, the imperative of carbon reduction - Stéphane Printz / Index Exchange (lataa prese)
What makes media great: from the experimental to mainstream - Thomas Munck / PubMatic (lataa prese)
Webinaarin loppusanat - Pasi Raassina / IAB & Ville Ahola / Valve
15.10.2025
Tallenne: IAB x TEADS - Industry Insider: Navigating the Fragmented CTV Landscape
Tapahtumassa Bastian Sarott, STA & CTV Business Lead at Teads, avaa CTV:n nykytilaa Suomen markkinassa ja jakaa konkreettisia vinkkejä siitä, miten brändit voivat hyödyntää sen koko potentiaalin.
lue lisää02.10.2025
Tallenne: Attention, please! - Huomio mainonnan vaikuttavuuden mittarina
Huomio on mainonnan perusta – ilman sitä ei synny vaikuttavuutta. IAB Finlandin Attention, please! -webinaarissa asiantuntijat avaavat, miksi huomio on noussut markkinoinnin keskeiseksi mittariksi ja miten sitä voidaan mitata, optimoida ja hyödyntää tehokkaammin.
lue lisää12.09.2025
Tallenne: Digimainonnan mittaaminen – mitä ja miten?
IAB Finlandin asiantuntijaseminaarissa pureuduttiin digimarkkinoinnin mittaamisen ajankohtaisiin näkökulmiin ja käytännön esimerkkeihin. Tallenteella pääset seuraamaan alan asiantuntijoiden puheenvuoroja ja paneelikeskustelua siitä, miten mittaamisen työkalut, tavoitteet ja käytännöt kehittyivät digimarkkinoinnin murroksessa.
lue lisää29.08.2025
Tallenne: IAB & NØRR3 & Tre Kronor Media - Dynaaminen markkinointi & AI: Automaatiolla kilpailuetua
Tässä webinaaritallenteessa kuulet, miten dynaaminen markkinointi, automaatio ja tekoäly mullistavat digitaalisen mainonnan. NØRR3 ja Tre Kronor Media esittelevät käytännön ratkaisuja, joilla markkinoinnin tehoa voidaan kasvattaa merkittävästi.
lue lisää